Kyllä. Se on nimenomaan uottaa, muistini toi muodon 'vuottaa', ymmärsin sen odottamiseksi. Mutta Eino Leino runossa se oikeasti on 'uottaa'.
Tänään on se ilta, kun vuosi 2014, Sylvester, on menossa pois. "Viivy vielä, oi vanha vuos", näinkö toivomme? Ei kai, tämä vuosi on loppuun kulutettu.
Uuteen vuoteen mennään vähän empien ja ikäänkuin pelonsekaisesti; mitä siellä on vastassa.
Tuntuu kohtalokkaalta. Historian lehti kääntyy, opetellaan kirjoittamaan uusi vuosiluku.
"Vuoden viimeinen ilta, kello lyöpi viittä kuutta", tällaista runoa muistan äitini lausuneen. En onnistunut löytämään tietoja tekijästä tai runoa kokonaisuudessaan.
Muistan mäenlaskun aattoillan pakkasessa kauan sitten. Taisi olla kuutamo ja tähtitaivas; ainakin mielikuva on valoisa. Laskimme vesikelkalla jyrkkää kaartavaa pihatietä Yläpihasta maantielle, minä ja kolme veljeäni. Kulutimme aikaa illalla, vuodenvaihdetta odottelimme. Äiti oli navettatöillään. Toivoimme, että saisi valvoa myöhään. Ehkäpä saimmekin, sillä jo lapsuusvuosilta on mieleen jääneet Hymyilevä Apollo ja Yrjö Jyrinkoski. Senkin voisi netistä tarkistaa, kuinka kauan tuota runoa on uudenvuoden yönä lausuttu.
Kävin rannalla. Reilu viikko sitten meri oli vielä täysin avoin, nyt jäätynyt.
Vasemmalla Oulunsalon Pajuniemi ja oikealla Lumijoen Varjakka, siinä välissä Liminganlahti.
Naapurin Martalta kyselin ennustusta, vieläkö jäät tälle syksylle lähtevät. Ei lähde, arveli. Kova stormi pitäisi tulla, että lähtisi. Oli miehensä kanssa vienyt verkkoja ja sanoi jään olevan paikoin 20-senttistä.
Uudenvuoden yönä on vanha kansa katsellut enteitä. Usva uudenvuoden yönä on paha enne viljasadolle. Edes sen verran pitäisi sumun nousta maan pintaa ylemmäs, että koira mahtuu alitse juoksemaan. Auringonpaiste olisi myös hyvä enne; pikku hetken vaikka pilkahtaisi, että mies ehtisi hevosen selkään hypätä.
Viljasato ja kesän säät olivat tärkeää vanhaan aikaan, sillä kesällä piti haalia kokoon talven elanto.
Tarkkaan tutkittiin myös vuodenvaihteen lämpötilaa. Määriteltiin niin, että tammikuun ensimmäisestä suojasäästä on 200 päivää rukiinleikkuuseen. Nyt ainakin Hailuodossa on toivetta varhaisesta viljasadosta. Heinäkuun lopussa Jaakonpäivänä pitäisi olla valmista!
Nimittäin niin lämmintä on, että lumet valahtelevat katolta. Tammikuun ensimmäinen suojasää voi olla jo ensimmäisenä päivänä. Mutta yön mittaan voi kyllä pakastua.
Toinenkin hyvä enne näkyy kuvasta; lumet ovat podonneet myös puitten oksilta. Jos tammikuu pesee kasvonsa, tulee hyvä vuosi, väittää Vanha Kansa.
Meistä nykyihmisistä nuo kansanperinteen tietämykset tuntuvat huvittavilta. Entisajan kansa tiesi kuitenkin paljon, luontoa seuraamalla oppi. Tiedettiin vaikkapa se, että pikku-tammi, eli helmikuu on kylmempi kuin iso-tammi eli tammikuu. Pikku-tammi ei armahtanut ketään. Sen Vanha Kansa tiesi ilman satavuotisia säätilastoja.
Kasvava kuu on puolessa. Se valaisee uudenvuoden yötä! Kello on 18.35, rannoilla paukkuu jo.
Vuoden viimeinen iltapäivä meni metsäretkellä. Askelmittariin kertyi lukemaksi 11 560.
Auringonlaskun ja iltaruskon perusteella isäntä "lupaa" pari aurinkoista päivää ainakin tänne saarivaltakuntaan.
Hyvää Uutta Vuotta!
Translate
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
tiistai 30. joulukuuta 2014
Ruusu Iisain juuren...
Joulu on perhejuhla. Mekin saimme monena päivänä vieraita; toista ja kolmatta sukupolvea. Muisteltiin entisiä jouluja; erityisesti "pukkeiluja". Takavuosina oli tapana pukeutua joukolla tontuiksi ja pukeiksi ja lähteä lapsiperheitten iloksi. Tai riesaksi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan oli 7 yksilön pukisto. Usein oli suunniteltu käsikirjoitus; pukki saattoi tulla esim suoraan Teneriffalta helikopterilla. Asusteet olivat sen mukaisia. Joskus taidettiin hetkittäin olla varsin kaukana joulun varsinaisesta sanomasta.
Joulun jälkeisinä päivinä järjestelin täällä eteisen pakastimeen ruuantähteitä. Huomasin yllättäen, että viileyteen talvehtimaan viety ruusu oli puhjennut kukkaan.
Tässä eteisessä oli toivotettu joulunviettäjiä tervetulleeksi, heitetty jäähyväisiä. Ilon ja haikeuden vallassa siinä oli hälisty. Kukkaa en ainakaan minä ennemmin huomannut. Hentona se näytti värjöttelevän pakkasaamussa. Lumipeite pihalla ja huurre omenapuussa olivat vain lasiruutujen takana.
Moniakin ajatuksia tuli mieleen. "Laps hankeen hukkuu, unhoittuu" näin laulettiin joululaulussa, jonka kaikki osaamme.
Syytämme markkinavoimia joulun kaupallistumisesta. Kauppaa ei käydä ilman ostajia. Jouluun on toki kerrostunut monia ikivanhoja perinteitä runsaine syömisineen ja kisailuineen. Jos nyt ei toki enää oljilla telmitä, niin yhteinen hauskanpito kuuluu jouluun. Tullaan ikäänkuin lapsiksi jälleen; vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään...
Ruusua katsellessani muistin myös Vanhan Testamentin ennustuksen Messiaan syntymisestä patriarkka Iisain suvusta. "Vitsa on putkahtava Iisain kannosta", näinhän vanha Biblia 1776 käännöksen mukaan Jesajan profetoinnin ilmaisee.
Saksalainen jouluvirsi 1500-luvulta nimittää Iisain "kantoa" ruusuksi. "On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan puhjennut".
Suomalaisessakin virsikirjassa tuo ruusulaulu on. Siinä on herkkä kertosäe: "Tuo kukka suloinen / valaisee talviyötä / keskellä pakkasen."
Niinpähän valaisi meidänkin jouluyötä, ruusu yksikseen ulkoeteisen viileydessä. Vasta joulun jäkeen sen huomasin.
Joulun jälkeisinä päivinä järjestelin täällä eteisen pakastimeen ruuantähteitä. Huomasin yllättäen, että viileyteen talvehtimaan viety ruusu oli puhjennut kukkaan.
Tässä eteisessä oli toivotettu joulunviettäjiä tervetulleeksi, heitetty jäähyväisiä. Ilon ja haikeuden vallassa siinä oli hälisty. Kukkaa en ainakaan minä ennemmin huomannut. Hentona se näytti värjöttelevän pakkasaamussa. Lumipeite pihalla ja huurre omenapuussa olivat vain lasiruutujen takana.
Moniakin ajatuksia tuli mieleen. "Laps hankeen hukkuu, unhoittuu" näin laulettiin joululaulussa, jonka kaikki osaamme.
Syytämme markkinavoimia joulun kaupallistumisesta. Kauppaa ei käydä ilman ostajia. Jouluun on toki kerrostunut monia ikivanhoja perinteitä runsaine syömisineen ja kisailuineen. Jos nyt ei toki enää oljilla telmitä, niin yhteinen hauskanpito kuuluu jouluun. Tullaan ikäänkuin lapsiksi jälleen; vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään...
Ruusua katsellessani muistin myös Vanhan Testamentin ennustuksen Messiaan syntymisestä patriarkka Iisain suvusta. "Vitsa on putkahtava Iisain kannosta", näinhän vanha Biblia 1776 käännöksen mukaan Jesajan profetoinnin ilmaisee.
Saksalainen jouluvirsi 1500-luvulta nimittää Iisain "kantoa" ruusuksi. "On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan puhjennut".
Suomalaisessakin virsikirjassa tuo ruusulaulu on. Siinä on herkkä kertosäe: "Tuo kukka suloinen / valaisee talviyötä / keskellä pakkasen."
Niinpähän valaisi meidänkin jouluyötä, ruusu yksikseen ulkoeteisen viileydessä. Vasta joulun jäkeen sen huomasin.
lauantai 27. joulukuuta 2014
Tulikin vanhan ajan kunnon joulusää...
Joulun aikoihin aurinko on "pesissään", syvällä. Sieltähän se hohtelee alhaalta puitten latvoihin. Lunta saatiin oksille ja huurretta kuorrutteeksi.Kaunista. Silmä tykkää.
Pohjoisten seutujen ihmisillä silmät on sillä tavalla kehittyneet, että kylmyys viehättää. Raikas pakkassää ja narskuva lumi; se virkistää kaamosmielen!
Nuoriso Helsingistä ja Tampereelta vietti täällä perinteistä maalaisjoulua. Oulun kaupunkilaisjoulujen maalaismalli näytti maistuvan.
Joulusaunasta juostiin lumeen piehtaroimaan. Jäljet piti kuvata, todisteeksi. Ilman muuta.
Kauralyhdettä tarkkailtiin antaumuksella pitkiä aikoja. Tulis ny tintti!
Joulunajan pitkä perinne on lautapeli! Jouluksi hankitaan aina joku peli. Viime vuosien jouluina on pelattu Maailman seitsemää ihmettä. World's 7 wonders.
Monta joulua meni takavuosina Monopolin merkeissä. Kuopus ei osannut vielä lukea, mutta tiesi, mikä on konkurssi. Monopolista sen oppi; kun rahat loppuu ja kaikki on kiinnitetty. Näin selitti.
Tänä jouluna pelattiin Pääministeripeliä. Suosittelen. Siinä kerätään ääniä tulevia parlamenttivaaleja ajatellen. Tässä muutamia puoluejohtajia vaalikarjaa jahtaamassa. Kauhistavia käänteitä; paha lööppijuttu voi viedä kaikki kannattajat. Kannattaa ottaa opiksi. Vakavaksi vetää.
Pohjoisten seutujen ihmisillä silmät on sillä tavalla kehittyneet, että kylmyys viehättää. Raikas pakkassää ja narskuva lumi; se virkistää kaamosmielen!
Nuoriso Helsingistä ja Tampereelta vietti täällä perinteistä maalaisjoulua. Oulun kaupunkilaisjoulujen maalaismalli näytti maistuvan.
Joulusaunasta juostiin lumeen piehtaroimaan. Jäljet piti kuvata, todisteeksi. Ilman muuta.
Kauralyhdettä tarkkailtiin antaumuksella pitkiä aikoja. Tulis ny tintti!
Joulunajan pitkä perinne on lautapeli! Jouluksi hankitaan aina joku peli. Viime vuosien jouluina on pelattu Maailman seitsemää ihmettä. World's 7 wonders.
Monta joulua meni takavuosina Monopolin merkeissä. Kuopus ei osannut vielä lukea, mutta tiesi, mikä on konkurssi. Monopolista sen oppi; kun rahat loppuu ja kaikki on kiinnitetty. Näin selitti.
Tänä jouluna pelattiin Pääministeripeliä. Suosittelen. Siinä kerätään ääniä tulevia parlamenttivaaleja ajatellen. Tässä muutamia puoluejohtajia vaalikarjaa jahtaamassa. Kauhistavia käänteitä; paha lööppijuttu voi viedä kaikki kannattajat. Kannattaa ottaa opiksi. Vakavaksi vetää.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Christmas greetings from this beach!
Kunnia Jumalalle korkeuksissa!
Glory to God in the highest!
Gloria! Gloria! Gloria in exelsis Deo!
"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin, leuto ja henkäys hellä;
rinnan jäitä mi liuottaa..."
Christmas warms my heart.
Glory to God in the highest!
Gloria! Gloria! Gloria in exelsis Deo!
"...kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin, leuto ja henkäys hellä;
rinnan jäitä mi liuottaa..."
Christmas warms my heart.
lauantai 20. joulukuuta 2014
"Shoppailua"
Oli ilmaantuvinaan asioita, piti lähteä käymään mantereella, Oulussa. Aamuvarhaisella jo varustauduttiin taipaleelle, pääteltiin, ettei klo 9:n lautalla olisi tungosta. Töihin menijät olisivat jo aiemmin menneet. Kuitenkin lähdettiin niin varhain, että oltiin lauttarannassa jo puolelta. Siellä ei ollut vielä yhtään autoa jonossa, ensimmäiseksi päästiin.
Hailuotolaisilla on etuajo-oikeus lautalle. Vakinaisesti asuvat voivat hakea oikeuden, se myönnetään 4 vuodeksi kerrallaan, se takaa sen, että aina mahtuu mukaan. Meillä ei ole sitä vielä, anomus lähti vasta muutama viikko sitten. Siksipä piti mennä jonottamaan hyvissä ajoin; joskus on jääty rannallekin. Tunti tai puolitoista on ikävystyttävä aika odottaa uutta mahdollisuutta.
Oli aikaa ottaa kuvia. Tolpassa sähköiset tunnistimet, tarkistavat etuajo-oikeuden. Kuski näyttää auton ikkunasta pikkuista korttia, johon ladattu tiedot oikeudesta. Nythän systeemi on muuttumassa. Autoihin tulee kiinteät tarrat. Sitä on kritisoitu, kun 4:n vuoden lupa maksaa 200€, vaikka lauttamatka on ilmainen sinänsä. Luvalla ostetaan vain varmaa kyytiin pääsyä.
Merellä näkyy saapuvan lautan valo ja himmeästi Oulunsalon lauttaranta.
Autoja alkoi tulla solkenaan. Oikealla hälytysajoneuvojen ja viranomaisten kaista, sitten etuajo-oikeutetut hailuotolaiset ja vasen jono turistit ja "luvattomat". Siinä on Subaru ensimmäisenä. Rupesi kyllä jännittämään kun jono venyi tosi pitkäksi. Meidän jonoon tuli vain 3 meidän taakse; mutta kaikki muut otettaisiin ensin. Lauttarannan kaivaustyömaalta pyrki vielä jonoon hirmuisen pitkä rekka; nokka näkyy vasemmassa laidassa.
Lautta tuli ja tyhjeni. Lastattiin. Kyllä niitä riittää; mahdutaanko. Kyllä, lopulta! Ajakaa lähemmäs, vielä vähän, kiinni puskuriin! "Litistäjä" työssään, tämä on meidän antama nimitys kansimiehille, jotka sijoittavat tulijat.
Melko sumpussa. Sivuikkunasta voi tarkastella viereisen rekan mahanaluksia. Ei puolta metriä; joskus on peilejäkin käännelty.
"Merinäköala" eteenpäin.
Yli mentiin vakaasti. Lautta on sillä tavalla vanttera, ettei se juuri keinu. Tasaisesti menee. Itse asiassa ei tiedä, joko mennään vai ollaanko vielä laiturissa, jos ei näe merelle.
Ei kai meidän ostosjutut mitään shoppailua ole. Isäntä ostaa vain ehdottoman järkeviä ja minä en yleensä osta mitään. Usein kyllä oikaisen Stokmannin tavaratalon läpi Oulussa; pääsee viistoon korttelin poikki. Kierrän joskus myös läpi Anttilan kerrokset, muuten vain silmäilen. Kaupoissa on tähän ikään jo "käyty", tiedän mitä niissä on.
Led, led, led. Isännän ja vanhimman poikansa puheenaihe. Energiansäästölamput!
"Vaihdoin 6-kymppiset ulkovalot 5-vattisiin, kestävät pakkasta 40 astetta! Kohdevalot, 4-kymppiset vaihdoin11-vattisiin, lampetteihin kynttilälamput 40-vattisten tilalle 3-vattiset. "
(Tällaisia haastelevat, jotakin samaa noissa miehissä on.)
Niinpä Kärkkäisen hyllyissäkin hiljennyttiin pitkiksi ajoiksi ledin ääreen.
Joutessani tarkastelin taas kattovalaisimia, jotenkin olen kiiltävän perään. Että kristallit kimmaltelisi, kuten linnoissa kreivien, hienoa olisi.
Kattokruunuista meillä on keskusteltu vuosien varrella. Meillä on kuitenkin aina olleet "liian matalat huoneet". Ei ole passannut, kristallikruunut. -Nythän meillä on liian korkeat huoneet. Ei käy.
Mutta se on sanottava, että tähän taloon on laajennuksen ja saneerauksen yhteydessä laiteltu tosi kauniisti ja ammattimiehen taidoilla kohdevalaisimia. Mukava niitä on tarkastella. Ja hyvin valaisevat.
Ehkä ei ole trendikästä, mikäpä meillä olisi; nimittäin on tapana käydä syömässä Limingassa ABC:llä. Kun pajon käy ruokailijoita, ruoka "vaihtuu", eikä samoja sooseja kauan pidetä esillä. Ja lajikkeita on ja salaatteja. Me emme ole mitenkään intiimiyden tai palvelun tarpeessa. Osataan lappaa ruuat lautaselle itse, ei meitä kenenkään tarvitse pokkuroida.
Olen usein katsellut Absin suurikokoisia seinämaalauksia.
Taiteilija Seppo Similä, Temmes.
Alkuun luulin näitä valokuviksi, mutta tämän kuvan kohdalla rupesin epäilemään.
Hailuotolaisilla on etuajo-oikeus lautalle. Vakinaisesti asuvat voivat hakea oikeuden, se myönnetään 4 vuodeksi kerrallaan, se takaa sen, että aina mahtuu mukaan. Meillä ei ole sitä vielä, anomus lähti vasta muutama viikko sitten. Siksipä piti mennä jonottamaan hyvissä ajoin; joskus on jääty rannallekin. Tunti tai puolitoista on ikävystyttävä aika odottaa uutta mahdollisuutta.
Oli aikaa ottaa kuvia. Tolpassa sähköiset tunnistimet, tarkistavat etuajo-oikeuden. Kuski näyttää auton ikkunasta pikkuista korttia, johon ladattu tiedot oikeudesta. Nythän systeemi on muuttumassa. Autoihin tulee kiinteät tarrat. Sitä on kritisoitu, kun 4:n vuoden lupa maksaa 200€, vaikka lauttamatka on ilmainen sinänsä. Luvalla ostetaan vain varmaa kyytiin pääsyä.
Merellä näkyy saapuvan lautan valo ja himmeästi Oulunsalon lauttaranta.
Autoja alkoi tulla solkenaan. Oikealla hälytysajoneuvojen ja viranomaisten kaista, sitten etuajo-oikeutetut hailuotolaiset ja vasen jono turistit ja "luvattomat". Siinä on Subaru ensimmäisenä. Rupesi kyllä jännittämään kun jono venyi tosi pitkäksi. Meidän jonoon tuli vain 3 meidän taakse; mutta kaikki muut otettaisiin ensin. Lauttarannan kaivaustyömaalta pyrki vielä jonoon hirmuisen pitkä rekka; nokka näkyy vasemmassa laidassa.
Lautta tuli ja tyhjeni. Lastattiin. Kyllä niitä riittää; mahdutaanko. Kyllä, lopulta! Ajakaa lähemmäs, vielä vähän, kiinni puskuriin! "Litistäjä" työssään, tämä on meidän antama nimitys kansimiehille, jotka sijoittavat tulijat.
Melko sumpussa. Sivuikkunasta voi tarkastella viereisen rekan mahanaluksia. Ei puolta metriä; joskus on peilejäkin käännelty.
"Merinäköala" eteenpäin.
Yli mentiin vakaasti. Lautta on sillä tavalla vanttera, ettei se juuri keinu. Tasaisesti menee. Itse asiassa ei tiedä, joko mennään vai ollaanko vielä laiturissa, jos ei näe merelle.
Ei kai meidän ostosjutut mitään shoppailua ole. Isäntä ostaa vain ehdottoman järkeviä ja minä en yleensä osta mitään. Usein kyllä oikaisen Stokmannin tavaratalon läpi Oulussa; pääsee viistoon korttelin poikki. Kierrän joskus myös läpi Anttilan kerrokset, muuten vain silmäilen. Kaupoissa on tähän ikään jo "käyty", tiedän mitä niissä on.
Led, led, led. Isännän ja vanhimman poikansa puheenaihe. Energiansäästölamput!
"Vaihdoin 6-kymppiset ulkovalot 5-vattisiin, kestävät pakkasta 40 astetta! Kohdevalot, 4-kymppiset vaihdoin11-vattisiin, lampetteihin kynttilälamput 40-vattisten tilalle 3-vattiset. "
(Tällaisia haastelevat, jotakin samaa noissa miehissä on.)
Niinpä Kärkkäisen hyllyissäkin hiljennyttiin pitkiksi ajoiksi ledin ääreen.
Joutessani tarkastelin taas kattovalaisimia, jotenkin olen kiiltävän perään. Että kristallit kimmaltelisi, kuten linnoissa kreivien, hienoa olisi.
Kattokruunuista meillä on keskusteltu vuosien varrella. Meillä on kuitenkin aina olleet "liian matalat huoneet". Ei ole passannut, kristallikruunut. -Nythän meillä on liian korkeat huoneet. Ei käy.
Mutta se on sanottava, että tähän taloon on laajennuksen ja saneerauksen yhteydessä laiteltu tosi kauniisti ja ammattimiehen taidoilla kohdevalaisimia. Mukava niitä on tarkastella. Ja hyvin valaisevat.
Ehkä ei ole trendikästä, mikäpä meillä olisi; nimittäin on tapana käydä syömässä Limingassa ABC:llä. Kun pajon käy ruokailijoita, ruoka "vaihtuu", eikä samoja sooseja kauan pidetä esillä. Ja lajikkeita on ja salaatteja. Me emme ole mitenkään intiimiyden tai palvelun tarpeessa. Osataan lappaa ruuat lautaselle itse, ei meitä kenenkään tarvitse pokkuroida.
Olen usein katsellut Absin suurikokoisia seinämaalauksia.
Taiteilija Seppo Similä, Temmes.
Alkuun luulin näitä valokuviksi, mutta tämän kuvan kohdalla rupesin epäilemään.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
O Tannenbaum! The most beutiful Crhistmas tree?
Lapsena joulukuusen hakeminen oli jännittävä ja odotettu seikkailu.
Kuusen piti olla tasapuolinen, tiheä, suora ja kaikella tapaa kaunis. Yleensä aina löytyi huomautettavaa.
Kameran kanssa oli mukavaa etsiä joulupuita; kirvestä tai sahaa ei tarvinnut käyttää. Mutta lumen puute, se latistaa joulun tunnelmaa. Mutta onhan tässä vielä aikaa.
Elves at the foot of the Cristmas tree. Kannattaa olla kilttinä, tontut tarkkailevat.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Käytiin kylällä
Posti toi parikin pakettikorttia, viime viikolla jo.
Maanantaina lähdettiin sitten Hailuodon kirkonkylään noutamaan niitä. Matkaa on reilu 15 km ja tie osittain jäinen. Vastaan tuli tosin hiekoittaja, hyvä hyvä. Päivä ei oikeastaan valjennut; vesisade heitteli osaltaan hämäryyttä. Aurinko nousi 10.22 ja laski jo kahdelta. Ei näkynyt vilaustakaan auringosta.
Otin muutamia kuvia kylältä. Kirkkaampiakin kuvia olen kesävalossa ottanut; menkööt nuo tämänpäiväiset vuoden pimeimpien päivien kuvaajina.
Kirkonkylä on nauhamaisena päätien varressa, sanotaan kylätaajaman muodostuneen muinaisen rantaviivan partaille.
Vanhimmalle asuintienoolle rakennettiin ensimmäinen kirkko jo 1620-luvulla. Hailuodon seurakunta itsenäistyi historiakirjojenmukaan jo 1587, silloisesta Salon/Saloisten emäpitäjästä. Ensimmäisenä pappina mainitaan Tuomas Laurinpoika Paldanius, 1600-luvun taitteeseen asti.
Vanha kirkko oli Suomen vanhin puukirkko, kunnes se paloi elokuussa 1968. Ei tiedetä mistä syttyi. Merkillisesti tuho tapahtui pari viikkoa sen jälkeen kun saatiin tie saaren päästä päähän ja autolauttayhteys mantereelle. Paljon oli ruvennut tulemaan turisteja. Kirkkoherra oli lausunut monesti muistellut sanat "polttaa ne tuon kirkon". Tupakantumppia epäiltiin. Tapulissa tervattuja pintoja, ympäristö rutikuivaa.
Vanhan kirkon pääportaat harmaana joulukuun päivänä. Kesällä "kirkkosalissa" pidetään erilaisia tilaisuuksia.
Tuulikello "uuden" kirkon sisäänkäynnin edessä, palaneen kirkon jyhkeistä nauloista tehty. Olisikohan meren pieksämään puunpalaseen kiinnitetty nuo naulat?
Uusi kirkko valmistui 1972, suunnittelijat Irma ja Matti Aaltonen, rakennettiin paikalla valetuista betonielementeistä. Ikivanhat lakkapääpetäjät muodostavat alttaritaulun; kirkon päätyseinä kokonaan lasista.
Vanhan kirkon palon kerrotaan alkaneen tapulista; tämä betonitapuli ei pala.
Mitä muuta Hailuodon kylällä on?
Hailuodon koulu, noin 100 oppilasta, ylä- ja alakoulu samoissa tiloissa. Kuntosali, liikuntasali, kirjasto jne.
Onko kauppoja? On kaksi, molemmat ryhmittymät. K-kaupassa Postin nappi katolla! Sinne oltiin menossa.
Postiin! Sähköinen allekirjoitus ja kuittaus, tekniikka pelaa.
Pankki, Hailuodon oma, ei ole aikeissa sulautua mihinkään.
Terveysasema.
Kunnanvirasto ja paloasema.
Paluumatkalla räiskin kuvia lennosta. Hämäriä nekin. Räntäsade paiskoi kaikenlaista tähmää tuulilasiin.
Kylätalo, entinen osuuskaupan myymälä. Taidetta ja lahjatavaroita. Luovon puoji. Galleria.
Nuorisoseuran talo, 1900-luvun alkuvuosilta. Perhejuhlia ym. Kirpputorikin taitaa olla.
Hailuodossa on toki monia kuppiloita ja ravintoloita, matkailuyrityksiä jne. Synkeimmän talviajan ne viettävät hiljaiseloa. Suurin matkailukeskittymä on Marjaniemessä, saaren läntisimmässä päässä. Kirkonkylästä lie matkaa 10 km tai niillä main.
Hämäriä kuvia, itsekin toki ymmärrän. Juhannusyönä näppäilen paremmat! Sittenpä on valoa.
Paluumatkan loppuvaiheet köryyteltiinkin melko pimeässä. Tuli eteen se tyypillinen tilanne Hailuodon päätiellä.
Heiluriliikenne!
Noin kerran tunnissa rallia kylältä lauttarantaan ja mantereelta tulijat päinvastaiseen suuntaan. Hailuodon lauttoihin mahtuu kerralla noin 50 henkilöautoa. Pimeällä kapealla tiellä sellainen jono vastaantulijoita on melko rasittava.
Maanantaina lähdettiin sitten Hailuodon kirkonkylään noutamaan niitä. Matkaa on reilu 15 km ja tie osittain jäinen. Vastaan tuli tosin hiekoittaja, hyvä hyvä. Päivä ei oikeastaan valjennut; vesisade heitteli osaltaan hämäryyttä. Aurinko nousi 10.22 ja laski jo kahdelta. Ei näkynyt vilaustakaan auringosta.
Otin muutamia kuvia kylältä. Kirkkaampiakin kuvia olen kesävalossa ottanut; menkööt nuo tämänpäiväiset vuoden pimeimpien päivien kuvaajina.
Kirkonkylä on nauhamaisena päätien varressa, sanotaan kylätaajaman muodostuneen muinaisen rantaviivan partaille.
Vanhimmalle asuintienoolle rakennettiin ensimmäinen kirkko jo 1620-luvulla. Hailuodon seurakunta itsenäistyi historiakirjojenmukaan jo 1587, silloisesta Salon/Saloisten emäpitäjästä. Ensimmäisenä pappina mainitaan Tuomas Laurinpoika Paldanius, 1600-luvun taitteeseen asti.
Vanha kirkko oli Suomen vanhin puukirkko, kunnes se paloi elokuussa 1968. Ei tiedetä mistä syttyi. Merkillisesti tuho tapahtui pari viikkoa sen jälkeen kun saatiin tie saaren päästä päähän ja autolauttayhteys mantereelle. Paljon oli ruvennut tulemaan turisteja. Kirkkoherra oli lausunut monesti muistellut sanat "polttaa ne tuon kirkon". Tupakantumppia epäiltiin. Tapulissa tervattuja pintoja, ympäristö rutikuivaa.
Vanhan kirkon pääportaat harmaana joulukuun päivänä. Kesällä "kirkkosalissa" pidetään erilaisia tilaisuuksia.
Tuulikello "uuden" kirkon sisäänkäynnin edessä, palaneen kirkon jyhkeistä nauloista tehty. Olisikohan meren pieksämään puunpalaseen kiinnitetty nuo naulat?
Uusi kirkko valmistui 1972, suunnittelijat Irma ja Matti Aaltonen, rakennettiin paikalla valetuista betonielementeistä. Ikivanhat lakkapääpetäjät muodostavat alttaritaulun; kirkon päätyseinä kokonaan lasista.
Vanhan kirkon palon kerrotaan alkaneen tapulista; tämä betonitapuli ei pala.
Mitä muuta Hailuodon kylällä on?
Hailuodon koulu, noin 100 oppilasta, ylä- ja alakoulu samoissa tiloissa. Kuntosali, liikuntasali, kirjasto jne.
Onko kauppoja? On kaksi, molemmat ryhmittymät. K-kaupassa Postin nappi katolla! Sinne oltiin menossa.
Postiin! Sähköinen allekirjoitus ja kuittaus, tekniikka pelaa.
Pankki, Hailuodon oma, ei ole aikeissa sulautua mihinkään.
Terveysasema.
Kunnanvirasto ja paloasema.
Paluumatkalla räiskin kuvia lennosta. Hämäriä nekin. Räntäsade paiskoi kaikenlaista tähmää tuulilasiin.
Kylätalo, entinen osuuskaupan myymälä. Taidetta ja lahjatavaroita. Luovon puoji. Galleria.
Nuorisoseuran talo, 1900-luvun alkuvuosilta. Perhejuhlia ym. Kirpputorikin taitaa olla.
Hailuodossa on toki monia kuppiloita ja ravintoloita, matkailuyrityksiä jne. Synkeimmän talviajan ne viettävät hiljaiseloa. Suurin matkailukeskittymä on Marjaniemessä, saaren läntisimmässä päässä. Kirkonkylästä lie matkaa 10 km tai niillä main.
Hämäriä kuvia, itsekin toki ymmärrän. Juhannusyönä näppäilen paremmat! Sittenpä on valoa.
Paluumatkan loppuvaiheet köryyteltiinkin melko pimeässä. Tuli eteen se tyypillinen tilanne Hailuodon päätiellä.
Heiluriliikenne!
Noin kerran tunnissa rallia kylältä lauttarantaan ja mantereelta tulijat päinvastaiseen suuntaan. Hailuodon lauttoihin mahtuu kerralla noin 50 henkilöautoa. Pimeällä kapealla tiellä sellainen jono vastaantulijoita on melko rasittava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)