Translate

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Tammikuu 2021

 

Tammikuu meni odotellessa hyviä kuvaussäitä.

Aurinko ei juuri näyttäytynyt.

Lunta satoi lähes joka päivä.

Pikkupakkasta.


 Joskus näkyi illankajo kuusten välistä.




Joskus auringonlaskun aikaan pilvet hiukan väistyivät; saattoi saada havainnon auringosta.

Merinäköala oli monena päivänä tällainen. 

Merinäköala myös tässä. Rannassa on korkea ja komeaharjainen kinos, mäntyjen takana vasemmalla. Eipä sinne ollut menemistä kun ei tohtinut naapurin latua porkata.

Lunta tupruttaa lähes joka päivä, pihapolut vaativat avausta.

Pensaat taipuvat lumen alla.

Metsäpolkua ei pysty pitämään auki juoksemalla.

Otsalampun valossa näkee tarpoa, sauvat apuna, ettei kaadu.
 




Kuuset lumikuorrutuksessa, pienimmät hautautuneet lähes kokonaan.


Pihakeinuun ei pääse.







keskiviikko 23. joulukuuta 2020

"Take away" joululahjat

 Perinteisesti Hailuodon kunta on antanut mukavat joululahjat luottamushenkilöilleen, jotka kunnanvaltuustossa, lautakunnissa, valiokunnissa ja jaostoissa ovat olleet päättämässä kunnan asioista. Joululahjat on halauksin ja toivotuksia ojennettu vuoden viimeisessa valtuustonkokouksessa.

Tänä vuonna luottamuselimet ovat toimineet enimmäkseen etänä, verkossa. Niinpä joululahjat tulivatkin take away-periaatteella. Saimme kutsun tulla hakemaan lahjapakettimme paikalliselta Kujanlan tilalta; Kujalan Herkusta. Tila tuottaa lihaa, ja monenlaisia ruokatarvikkeita. Kujala on vanha hailuotolainen maatila, logossa mainitaan vuosiluku 1582. On siinä perinteitä!


 

Illan hämärissä kävinkin hakemassa lahjani; kotona sitten avattiin ja ihmeteltiin.

Komea valikoima paikallista tuotantoa; ruokaa omalta saarelta. Kujalan karja on limousine-rotua, ellen aivan väärin muista.

Mielenkiintoisia kastikkeita! Entä tervasiirappi; mainitaan sopivan myös jäätelön kanssa. Järeitä aineita.

Lapset järjestivät meille myös jouluisen yhteisen lahjan;  jouluaterian take away-periaatteella. Tosin tytär ja vävy toivat sen meille, pitopalvelu Helmen Pirtin jouluaterian, ei tarvinnut hakea.


Ilmoittivat, että tuovat lahjan tiistai-iltana. Vähän koetettiin valmistautua; aikoivat vain pihalle tuoda. Kolattiin tilaa pöydälle, etsittiin tuoleja. Paistoin torttuja, keitin kahvia termospulloon, lämmintä mehua toiseen. Katettiin pöytää, pikkuisen satoi jotain räpäskää.

Mentiin tarjoilun kanssa pihalle odottamaan; mahtaako lautta olla aikataulussa.

Jo näkyi!


 Pimeä ilta, vuoden lyhyin päivä. No tavarat juoksutettiin jääkaappiin ja käytiin kahvipöytään. Jotenkin kalsa oli keli.

Kahvi ehkä lämmitti, toivottavasti.

Lahjantuojat lähtivät seuraavalla lautalla takaisin, sanoivat kyllä joulussaunassa lämpenevänsä.

Ja me rupesimme tutkimaan lahjoja.


Herkkua on siinä monenlaista, Helmen Pirtin valmistamaa; alkaen kinkusta kastikkeineen ja päättyen jälkiruokaan.

Salaatteja.

Graavilohta ja joulusilliä.

Leipä ja perinteiset laatikkoherkut. Sinappia.

Jälkiruoka!

Eli huomista odotellessa...







torstai 17. joulukuuta 2020

....kuin lapsi leikkimään...

 

Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään...

Näinpä se kävi tässäkin töllissä. Rupesin suunnittelemaan Korvatunturin uutiskatsausta. Kun tässä meidän pihapiirissä on vanhoja hirsirakennuksia ja isoja kuusia, niin miljöö tuntui lietsovan sellaiseen videon tekoon.

Leikkimiseksi meni senkin suhteen, että etsin yläkerran parvelta leluja "henkilöiksi" juttuun. Lastenlapsia varten on yläkerrassa kaikenlaista leikkivälinettä, kuvakirjoja, sarjakuvalehtiä, piirustuspaperia, värejä ja kyniä ym. Lapset juoksevatkin heti tultuaan kipinkapin portaat ylös. 

Niinpä kävin noilla varastoilla ja etsin sopivia jouluisia "tyyppejä".

Joulupukki tietenkin, ja leikkasin vielä visiirin muovista naamalle.


Pukin muorille taivuttelin rautalangasta silmälasit, joululiinan kiedoin hameeksi; ja maski naamalle tietysti.

Tässä on Musti ja Mirri ja kaksi pikkuista pirriä.


Ja joulupukin poro, muuttui Punakuonoksi kun liimasin punaisen servietinpalan kuonoon.

Karhurouvalle ruskea plyysihame ja villahuivi päähän.


Ja karhurouvan poikanen.

Tämän määrittelin ketuksi; taitaa vähän olla samaa näköä.


Tässä on korpraali Into Pyryharakka Korvatunturin ilmavalvonnasta. (Tuon puisen linnun toi poikani jostain ulkomaan reissultaan tuliaiseksi; virkkasin punaisen hatun ja vähän mustaa tilkkua virkatakiksi...Olisihan tuohon voinut laittaa jonkun klimanskin myös.)


Ja näyttämöksi valikoitui kuusitiheikkö pihan reunalta. joulupuuron keittoon nostin vanhan padan kivien päälle. Pata palveli kesällä kukka-astiana. Oli tarjoitus laittaa siihen lunta edustamaan puuroa, mutta unohtui. Sensijaan laitoin ison puisen kauhan rekvisiitaksi.

Ja lopuksi naulattiin Korvatunturin ajankohtainen tiedotus riihen (nuottatuvan) seinään.

Ja videosta tuli tällainen, oli pakko ladata tuubiin, kun blokker moitti liian suureksi tiedostoksi






 

 

perjantai 4. joulukuuta 2020

Valo, minne katosit?

 Marras-joulukuun pilviset päivät ovat toistensa kaltaisia. Lauha sää tuo utuisuutta, joskus sataa, aina tuulee.

Kun aamulla näkyy etelässä pienikin viiru selkeää taivasta, tulee tunne, että nyt pitää mennä rantaan. Avara meri ja nouseva aurinko tuo valoisuutta.



Täällä on nyt joulukuun 4. päivä vain muutama sentti lunta; nämä vallit tulivat etelätuulella ja lumisateella. Hyiseen veteen muodostui sohjoa, jonka aallokko nosti rannalle.

Pilvet sinänsä ovat auringon kuvauksissa hyödyllisiä. Nouseva ja laskeva aurinko värittää pilvet ihmeelliseen loistoon. Mutta hetki menee nopeasti ohi.

Muutama päivä sitten näin jo rantapolulla, että nyt aurinko loimahti loistoon pilven raosta. Mutta kun pääsin kuvauspaikalle, pilvet olivat jo sulkeutumassa.




Kun aurinko laskee, kannattaa vielä odotella, ilmaantuuko taivaalle ihania värejä. Joskus tulee, joskus ei.


 

Meri on luultavasti sula, sohjoa tosin ajautunut rannoille.

Ihmettelen noita tummia alueita merellä. Onko merivesi niin alhaalla, että karikot näkyvät?
 

Auringon laskettua hämärä laskeutuu äkkiä.

Viiniköynnös talvilevossa.


 

Ruukkuihin otin syksyllä maahumalaa; suunnittelen ensikesäksi amppeliköynnöksiä.

Köynnösruusu Pohjantähti. Pitäisikö kaataa alas? Juurelle kasattu lunta suojaksi.

Omenapuut ja kukkalaatikot talvisuojauksessa. -Jollakin tavalla tuntuu kummalliselta, että muutamia kuukausia sitten kukat kukkivat pihassa ja omenapuut notkuivat hedelmien painosta. Tällaista se on vuodenkierto.

Toin kuitenkin Daavidintähden nuottatuvasta. Sen verran joulunodotusta täällä pitkien hämärien päivien piristykseksi.

Päivä ei lyhene enää kuin pari viikkoa. Valo voittaa.




perjantai 20. marraskuuta 2020

Hurrikaanin häntä

 Toissapäivänä kuljin pitkin rantaa. Aurinko laski tummaan pilveen, vaikka koko päivän oli ollut aurinkoista. Mahtaneeko tuolla olla tulossa se valtameren hurrikaani, säätiedotus oli kertonut, että rajumyrskyn hännät voivat huiskia täällä saakka.

Tuuli melkoisesti, etelästä. Tumma pilvi työntyi auringon eteen. Hämärä laskeutui.

 Tuuli puisteli pihapuita, myös sitä kaksihaaraista suurta kuusta. Jos se kaatuu, osuuko eteisen kattoon...

Yöllä tuuli ei kuitenkaan tuntunut kovalta; kääntyi pohjoisen puolelle. Pohjoistuuli ei satu meidän pihalle, tulee saaren takaa. Noin kolmen kilometrin "metsätaival" ja harjanteet taltuttavat enimmät puuskat. -Puu oli pystyssä aamullakin, mutta maa oli valkoinen. Toinen ensilumi tälle syksylle.


Joka paikassa sitä on, jopa koivupökkelöiden kääpäröykkiöissä.

Katajapehkojen päällä.

Olipa tarttunut marjapensaiden alastomiin oksiinkin.

Päivällä tuuli kääntyi taas länteen, sade lakasi. Aurinko oli jossakin, vaikka sitä ei näkynyt. Valon kajastus merenlahden takana.

Tuuli kiidätti pilviä ja väläytti joskus auringonkin hetkeksi näkyviin. Rannalla on lunta ja tulvavesissä jäähyhmää. Ei jäätä toistaiseksi.


 


Valoa on vähän tähän aikaan. Silti jotakin väriä saattaa löytyä; taivaan valo heijastelee veden pinnalta.

Rantahietikko ei ole vielä jäässä, lumi ei siinä pysy.
Älä mene rantakiville, ne voivat olla liukkaita!

Talveksi taitaa kääntyä; hurrikaanin häntä toi lumisateen. 

Kuinkahan kauan tätä lenkkipolkua pystyy juosten pitämään auki...