Korona, korona, korona

Poliitikkoa mukaillen tässä on Suomen tämänhetkiset uhat mainittuina. Uusi vaarallinen virus on kaikkien huulilla. Monella maailmassa on kyse elämästä ja kuolemasta. Vakavaksi vetää myös tällä rannalla, Perämeren saarella. Että tuleeko tänne. Ja voiko missään käydä, mantereen puolella.

Lisäksi meille iski päälle ikäkaranteeni. Pitäisi pysyä kotona, seitkymppiä ylittäneet.

Mutta kun minulla oli aika kontrollikuvaukseen, Oysiin, niinkuin puhekielessä sanotaan. Aika oli annettu alkuvuodesta, silloin ei tästä hässäkästä ollut tietoakaan. Uskaltaako mennä, pitäisikö perua?

 Kun kuitenkin tarmokas pääministerimme kuulostaa luvanneen, että terveyskeskuksessa saa käydä, niin rohkaistuttiin.
Samalle keikalle rakennettiin muutakin ohjelmaa; kaupassa pitäisi käydä. Nuoriso neuvoi verkkokauppoja; foodie-sivustoa mainostettiin.

Saatiin tehdyksi verkossa tilaus. Mutta nuoriso rupesi vastustelemaan; jos saatte tartunnan sieltä hakureissulta.
(Nimittäin suraavassa sukupolvessa on koettu myös karanteenisssa oloa; tyttären perheen kaksi lääketieteen opiskelijaa kokee parhaillaan opiskeluboksissa sinnittelyä. He eivät missään Itävallan laskettelureissuilla ollenkaan olleet, mutta sattuivat samoille luennoille tartunnan saaneiden kanssa. Ja karanteeniin yhdessä sadan muun opiskelijan joukossa.)

Varmaan siitä syystä toinen sukupolvi rupesi painostamaan, että joku kolmannen sukupolven nuorista aikuisita tulee pakkaamaan noutopisteellä ostoksenne; senkun avaatte peräluukun ja pysyttelette kauempana...

Selattiin Oulun kauppojen verkkosivuja; hengityssuojaimet näyttivät kokonaan kadonneet maailmasta. Loppu, loppu.
Tutkittiin hanskavarastoja kotona; puutarhakäsineitä löytyi, tosin jotenkin eriparisen näköisiä. Ohuita muovihanskoja kyllä on, mutta tepsivätkö? Onko nämä kurantteja, häpeiltiin.

 Miten lie hygienian laita, on näillä multaa käsitelty, mutta tiiviitä ovat.

No niiin; melkoisessa jännityksessä sonnustauduttiin lähtemään. Epävarmuutta lisäsi se, että Hailuodon päälautta Merisilta hinattiin muutama viikko sitten telakalle Naantaliin, varalautta ajaa nonstoppia. Piti marinetrafficista seurata, milloin lautta näyttäisi Hailuodon puolelle olevan tulossa. Viivytysten varalta lähdettiin yrittelemään anivarhain.
Meri on tänä talvena ollut erikoisen levoton; vesi on noussut ja laskenut. Jäät siirtyilleet korkean veden ja kovan tuulen mukana. Joskus lautta on joutunut pitkään puskemaan rannan jääröykkiöissä, ennenkuin on päässyt kiinnittymään laituriin. Siltä varalta oltiin liikenteessä hyvissä ajoin. Jos vaikka on myöhässä...tai jotain häslinkiä sattuu. (Toki tähän aikaan maaliskuussa on useimpina talvina ajettu jäätietä Hailuotoon, mutta lauha talvi ei antanut mahdollisuutta jäätien "tekoon".)
Tässä kohtaa on pakko mainita, että Hailuodon pitkään valmisteltu siltahanke meni sekin taas "jäihin", viime viikolla kuulimme uusista valituksista. Valmistelu keskeytettiin, niin luimme lehdestä. Hmm.

Osuttiin lautalle, päästiin mukaan. Puutavaraa oli samassa kyydissä, muuten aika väljää.

Ja sitten Oysiin, Avohoitotaloon. Mielessä kaikui ohjeet; kun meet vessaan, älä koske mihinkään. Avaa paperilla ovi, vesihana. Älä koske paljain käsin vessassa mihinkään, pese, saippuoi, kuivaa, jne jne.

Siinä laitoksessa ovet aukeaa itsestään ja ilmoittaudutaan "koneelle", vilautetaan kela-korttia. Ei tarvitse mihinkään koskea.

Aika äkkiä selvisin ilmoittautumisesta ja rupesin tuijottelemaan ovia. Kun kone ilmoitti että odota tässä, haetaan.
Tuo teksti toistui kaikkialla. Odotusauloista oli lehtikasat poistettu, hyvin siistiä ja puhdasta oli kaikkialla. Joillakin työntekijöillä oli kasvosuojus ja parilla potilaalla.
Hyvinhan siellä asiat hoituivat, eikä mitään hämminkiä eukossa tutkimusalueella havaittu. Eli laskettiin taas vuodeksi "laitumelle" kirmailemaan.

Mutta sitten se ostosreissu. Ajettiin Limingantulliin. Ilmoitettiin avustajalle, noutopisteen edessä ollaan. Pian tulikin se entinen "tähtisilmä lapsi" tyttärentytär, aikuiseksi kasvaneena. Kännyyn lähetetyn koodin avulla näppäili noutopisteen oven auki.

Tavarakuorma tulossa.

Ei mahtuneet, haen vielä lisää...Tällä nuorella opettajaopiskelijalla sattui olemaan vapaata; poikkeustilan vuoksi. Kun hänellä on menossa harjoittelujakso ja nyt koulua käydään etänä...

Ja toinen kärryllinen. Hyvin kävi. Kiitos! Selvittiin tästä päivästä. Toki käsiä pestiin ja käsidesikin oli mukana. Muovihanskat ajoivat myös asiansa. Nyt sitten jännitetään, tarttuiko meihin tautia?

Neuloosi-syndrooma

Ei kannattaisi nykytilanteessa vitsailla uusilla tautinimityksillä, mutta tuo neuloosi on niin veikeä ilmaisu. Se tarkoittaa neuletöiden fanien syndroomaa. Että siis pitää aina olla puikoilla joku neuletyö. Jossakin päin neulomista nimitetään kutomiseksi. Joka tapauksessa se on rakkautta käsillä tekemiseen.

Olen kyllä suoltanut sukkaa, lapasta ja isompaakin käsityötä ikäni, ehkä 5-6-vuotiaana ensisilmukat äitini opastuksella.

Kun katselee vanhoja kuviani, niissä näyttää olevan lastenvaatteita ja, jotka muista itse tehneeni. Mutta noilla vuosikymmenillä valokuvat liimattiin tiukasti albumeihin; skannaus ei onnistu.
 Sen sijaan on tallella 70-80-lukujen taitteessa tekemäni ja suunnittelemani "mehiläishoitajan villapaita". Meillä oli tuohon aikaan lampaita, joitten villoja kehräytettiin. Sukkina pelkkä villa ei kovin kestänyt ainakaan poikalasten kulutusta, mutta isännän paita on vielä melkein kuosissaan.

Tuossa yhdessä mehiläiskuviossa taisi olla 16 silmukkaa mallikerrassaan ja koko kaarrokkeessa pyöröpuikolla varmaan satoja silmukoita. Kainaloita on parsittu myöhemmin ja helman resori uusittu.

Kiinnostuksen kohteet ovat vuosien mittaan vaihdelleet. Joskus ompelin koneella kaikkea mahdollista napinlävistä lähtien. Tilasin kankaita postimyynnistä. Jopa toppapukuja muistan tehneeni. Huhhuh.

Jossakin vaiheessa innnostuin päälleompeluun, neuletöiden silmukointiin.

Näitä oli mukava tehdä, opin, että silmukointilanka ohuempaa kuin varsinaiset lapaset. Jostain alennusmyynnistä sain löyhäkierteistä paksua lankaa josta tuli nättejä neulomuksia.

Tänä talvena innostuin tekemään villatakkia, siinä kudoksena oma muunnelma valepalmikosta.

Pääntien resori puikolla.

Etukappaleen reunaan i-cord-päättelyä.

Joskus tein virkkaamalla kalenterin, 365 pientä pyörylää jätelängoista. Ompelin paksulle verhokankaalle "päivät" kuukausi yhteen riviin..

Perheenjäsenten syntymäpäiviksi valitsin kullekin henkilölle "sopivanvärisen" päiväpyörylän. Itse olen syntynyt helmikuun 7., joten toisella rivellä seitsemäs vasemmalta on tuo vaaleanpunainen, lempivärini.

Tietenkin sukkia olen tehtaillut joka syksy, rankaisen lähimmäisiäni sukilla jouluna.
Tänä talvena yritin mennä hiukan mukavuusalueeni ulkopuolelle, eli opettelin palmikoita ja pitsineuleita; netissähän niitä opetetaan. Kun videon katsoo, ymmärtää, miten tehdään.
Muutamia kassillisia on näitä kokeiluja.

Alemmassa kuvassa pystyraitaa, tämä kuosi miellytti muutaman viikon ajan; tehdään yksivärisellä ja värjätyllä moniraitalangalla. Päättelemättömiä ja höyryttämättömiä teoksia muovikassista tipautettuja.

Lifestyle-kuva! Lankoja ja puolivalmiita sekavana röykkiönä. Puikot lasikannussa; se ei kaadu, on sen verran painava.

Alkuvuodesta rupesin seuraamaan netissä KAL-ryhmiä. Knitting along, knit along! Käsityön ammattilaiset lataavat päiväannoksen neuleohjetta nettiin ja sitten täällä porukka tikuttaa kiihkossa.

 Tuli vähän kiire, kun uhmakkaasti rupesin neulomaan neljää sukkaa yhtäaikaa, miehelleni ja itselleni. Ja kun periaatteessa sunnuntaina en käsitöitä tee, maanantaina piti fuskata mallissa, että pääsin päivän tasalle. Tässä on siis Niina Laitinen desing KAL-ysärit. Ystävänpäiväsukat.

Tosiaan joissakin kohdin yksinkertaistin mallia, mutta kauniit niistä tuli. Teräosat tein tummanharmaalla yksivärisenä; se on sitä vanhan eukon realismia.

Tähdet meren yllä! Nyt KAL-ryhmässä lapaset, tämäkin on Niina Laitisen suunnittelemaa. Näin se käy nykyaikana; otan ohjeen läppärin taustakuvaksi. Kuminauhalenkki ohjaa katseen oikealle riville. Näyttäisi ankkuri olevan ainakin muotoutumassa. Jihuu, tää on kivaa.

Ja "tähdet meren yllä" valmiina; ankkurit, ja sydämet...