Neuloosi-syndrooma

Ei kannattaisi nykytilanteessa vitsailla uusilla tautinimityksillä, mutta tuo neuloosi on niin veikeä ilmaisu. Se tarkoittaa neuletöiden fanien syndroomaa. Että siis pitää aina olla puikoilla joku neuletyö. Jossakin päin neulomista nimitetään kutomiseksi. Joka tapauksessa se on rakkautta käsillä tekemiseen.

Olen kyllä suoltanut sukkaa, lapasta ja isompaakin käsityötä ikäni, ehkä 5-6-vuotiaana ensisilmukat äitini opastuksella.

Kun katselee vanhoja kuviani, niissä näyttää olevan lastenvaatteita ja, jotka muista itse tehneeni. Mutta noilla vuosikymmenillä valokuvat liimattiin tiukasti albumeihin; skannaus ei onnistu.
 Sen sijaan on tallella 70-80-lukujen taitteessa tekemäni ja suunnittelemani "mehiläishoitajan villapaita". Meillä oli tuohon aikaan lampaita, joitten villoja kehräytettiin. Sukkina pelkkä villa ei kovin kestänyt ainakaan poikalasten kulutusta, mutta isännän paita on vielä melkein kuosissaan.

Tuossa yhdessä mehiläiskuviossa taisi olla 16 silmukkaa mallikerrassaan ja koko kaarrokkeessa pyöröpuikolla varmaan satoja silmukoita. Kainaloita on parsittu myöhemmin ja helman resori uusittu.

Kiinnostuksen kohteet ovat vuosien mittaan vaihdelleet. Joskus ompelin koneella kaikkea mahdollista napinlävistä lähtien. Tilasin kankaita postimyynnistä. Jopa toppapukuja muistan tehneeni. Huhhuh.

Jossakin vaiheessa innnostuin päälleompeluun, neuletöiden silmukointiin.

Näitä oli mukava tehdä, opin, että silmukointilanka ohuempaa kuin varsinaiset lapaset. Jostain alennusmyynnistä sain löyhäkierteistä paksua lankaa josta tuli nättejä neulomuksia.

Tänä talvena innostuin tekemään villatakkia, siinä kudoksena oma muunnelma valepalmikosta.

Pääntien resori puikolla.

Etukappaleen reunaan i-cord-päättelyä.

Joskus tein virkkaamalla kalenterin, 365 pientä pyörylää jätelängoista. Ompelin paksulle verhokankaalle "päivät" kuukausi yhteen riviin..

Perheenjäsenten syntymäpäiviksi valitsin kullekin henkilölle "sopivanvärisen" päiväpyörylän. Itse olen syntynyt helmikuun 7., joten toisella rivellä seitsemäs vasemmalta on tuo vaaleanpunainen, lempivärini.

Tietenkin sukkia olen tehtaillut joka syksy, rankaisen lähimmäisiäni sukilla jouluna.
Tänä talvena yritin mennä hiukan mukavuusalueeni ulkopuolelle, eli opettelin palmikoita ja pitsineuleita; netissähän niitä opetetaan. Kun videon katsoo, ymmärtää, miten tehdään.
Muutamia kassillisia on näitä kokeiluja.

Alemmassa kuvassa pystyraitaa, tämä kuosi miellytti muutaman viikon ajan; tehdään yksivärisellä ja värjätyllä moniraitalangalla. Päättelemättömiä ja höyryttämättömiä teoksia muovikassista tipautettuja.

Lifestyle-kuva! Lankoja ja puolivalmiita sekavana röykkiönä. Puikot lasikannussa; se ei kaadu, on sen verran painava.

Alkuvuodesta rupesin seuraamaan netissä KAL-ryhmiä. Knitting along, knit along! Käsityön ammattilaiset lataavat päiväannoksen neuleohjetta nettiin ja sitten täällä porukka tikuttaa kiihkossa.

 Tuli vähän kiire, kun uhmakkaasti rupesin neulomaan neljää sukkaa yhtäaikaa, miehelleni ja itselleni. Ja kun periaatteessa sunnuntaina en käsitöitä tee, maanantaina piti fuskata mallissa, että pääsin päivän tasalle. Tässä on siis Niina Laitinen desing KAL-ysärit. Ystävänpäiväsukat.

Tosiaan joissakin kohdin yksinkertaistin mallia, mutta kauniit niistä tuli. Teräosat tein tummanharmaalla yksivärisenä; se on sitä vanhan eukon realismia.

Tähdet meren yllä! Nyt KAL-ryhmässä lapaset, tämäkin on Niina Laitisen suunnittelemaa. Näin se käy nykyaikana; otan ohjeen läppärin taustakuvaksi. Kuminauhalenkki ohjaa katseen oikealle riville. Näyttäisi ankkuri olevan ainakin muotoutumassa. Jihuu, tää on kivaa.

Ja "tähdet meren yllä" valmiina; ankkurit, ja sydämet...