Translate

maanantai 27. maaliskuuta 2017

'Yksi on laulu ylitse muiden....'


Tässä postauksessa ei puhuta lauluista ollenkaan. Se on vain aasinsiltana siihen, että sinnikkäästi olen yritellyt yhtä tai kahta asiaa.

Valokuvaus, se on aiheena, nimenomaan oma kuvausharrastukseni. Olen sillä alalla todellinen diletantti sekä taidoilta että välineiltä. Pienellä pokkarilla räpsin kuvia, tulee mitä sattuu.

Monesti kun sitten tietokoneeseen kuvat lataa, suurin osa menee roskakoriin heti. Silmä näkee enemmän kuin kamera, aistit lisäävät vaikutelmaa; niitä ei saa vangituksi.

"Osta kunnon kamera", näin kuulen silloin tällöin opastettavan. No, en kuitenkaan jaksaisi lukea käyttöohjeita....Eikö välttäne entinen väline.

Niin, ne yksi tai kaksi pään-nousemaa? Haluaisin saada kuvatuksi kimalluksen keväthangella ja talven siniset varjot maastossa.




Kimalteen tavoittelua...ja sitten "varjoja vain":


Pakkasen kuviointia





Talvisen metsän värit

Pilven varjo jäällä

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Katoavat kunnat....?

Onko Hailuoto katoava kunta? Tällaista saa havaita mediaa seuratessaan. Näin luulevat; ' kaiken-maailman-dosentit'.

Mihinkäpä Luoto katoaisi, tässähän se kelluu!


Lentokoneesta kuvattu; muoto hiukan vääristynyt. Santosen nenä venyy luonnottoman pitkäksi.


Tässä toinen kuva, näköjään jäittenlähdön aikoihin otettu.

Niin että zunamilla uhataan tai hurrikaanilla?
Ei toki.

Kyse on tutkimustuloksista joiden mukaan 57 kuntaa Suomessa kamppailee olemassaolonsa puolesta. Näin oli lehdessä ja netissä. Ja kartta näista kunnista.


Nämä ovat liipasimella, pelotellaan. Tulot liian pienet, asukkaita liian vähän, yritystoimintaa ja työpaikkoja puuttuu, väkiluku pienenee, asukkaat liian vanhoja. Siinä syitä, eivät pärjää itsenäisina kuntina. Näin väitetään.
Punaisella väritetyt muodostavat heikoimman kymmenikön, sanotaan tässä tutkimuksessa. Hailuoto ei kylläkään kuulu siihen top-ten-joukkoon.


Ilmakuvaa Hailuodosta. Etualalla kirkonkylän seutua, oikealla takana Hanhinen, Santosen kärkeä näkyy vähän vasemmassa ylänurkassa.

Ihastuttava näkymä. Kyllä kelpaa asua! Monet ovat samaa mieltä. Jo 1100-luvulla täällä on arveltu olleen vakituista asutusta.




Muutama vuosi sitten jotkut tutkijat nimesivät Hailuodon Suomen vetovoimaisimpien kuntien joukkoon.



Tilasto viime vuodelta taas kertoo, että Hailuoto sijoittui asukkaiden tyytyväisyys- ja hyvinvointiselvityksessä kärkisijoille.




Taitaa olla niin, että samoista aineistoista saadaan monenlaisia vastauksia kunhan kriteeristö, muuttujat ja kaikenmoiset palikat asetellaan sopivaan järjestykseen.

Moni tulee eläkepäivikseen takaisin Hailuotoon, paluumuuttajia on. Eläkeläiset ovat hyviä veronmaksajia, jos kohta tarvitsevat palvelujakin. Nuorempaakin väkeä muuttaa tänne; matkailu vetää yrittäjiä. ' Hailuoto vilisee taiteilijoita', näin todetaan. Joku vetovoima saarella on. Rauha. Luonto. Meren läsnäolo, vastakohdat.



Kunnan talous on vahva, varat on käytetty harkiten. Täällä on totuttu omatoimisuuteen ja omilla pärjäämiseen.
Hailuoto ei 'täytä' kriisikunnan kriteerejä.

Ehkä on mainittava tässäkin sote....
Suunnitelmien mukaan vastuu sosiaali- ja terveyspuolesta siirtyy maakunnan vastuulle; se helpottaa kunnan kestokykyä. Kunta saa verotulot, mutta toisaalta valtionosuudet soten osalta menevät maakunnille. Tässä vaiheessa on vaikea tietää, miten uudistus tarkkaanottaen vaikuttaa talouteen; plussaa vai miinusta.



Samoin on arvaamatonta, mitä vaikuttaa siltahanke. Lisääkö se maan ja kiinteistöjen hintoja, lisääkö se yrityksiä ja yleistä muuttohalukkuutta tänne saarivaltakuntaan jne. Niin luulisi?

Nyt ei ole kuitenkaan nousemassa sellaisia uhkapilviä, että kuntia kuritettaisiin pakkoliitoksilla. Jos kunnan itsenäisyys menee, sen mukana katoaa paljon.



Eipä hätää mitään! Kesä tulee.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Tervetuloa, telkkä!



Lintujen kevätmuuttoa seurataan. Jo maaliskuun alusta alettiin kuulostella, kuuluisiko helmipöllön huhuilua. Monena iltana seisoskeltiin metsäpolulla ja pihan laitamilla.
 Ei saatu varmoja havaintoja, kova tuulikin häiritsi kuuluvuutta.
Edellisinä keväinä helmari on ilmaantunut iloksemme 3-6. maaliskuuta. Nyt ollaan jo kuun puolivälissä....Onkohan pöllökanta vähissä vai mikä.

Tosin huuhkaja huhuilee lähistöllä. Jopa niin lähellä, että yöllä sen äänen kuulee vessan venttiilin kautta. Olisiko siinä syy helmipöllön poissaoloon?

Saattaapa mennä niin, että viimekeväinen soidinriemu jää kuulematta. Siitä on kertomus viime keväältä.
 Helmipöllön konsertissa

Valitettavasti linkitettynä nuo pöllön lauluvideot eivät suostu toimimaan, laitoin ne tähän...



Helmipöllöjen kujerrus taitaa jäädä tallenteiden varaan.....

No, ruvettiin varustamaan telkänpönttöä. Navetan eteisessä on haapapölkkyjä, jokunen valmiiksi koverrettukin.


Pohja, katto ja lentoaukko! Jokunen päivä siinä askarrellessa meni.


Pönttö jo pulkassa. Narulla kiinni ettei pyörähdä hankeen matkalla.


Katolle naulattiin lisälipaksi vanhaa kattolautaa; taisi olla sitä kuuluisaa tuppeen sahattua.

Ja sitten taipaleelle!




 Metsätaipaleella ei ollut tuulesta tietoakaan, kuuma taisi veturille tulla.


Mutta meren rannassa tuuli hirveästi. Eteläinen ilman-ala uhkui synkeänä.

Kyllähän siinä "joka kynsi kylmeni", ennenkuin painava haapapönttö oli koivuun hinattu ja kiinni sidottu. Korkean jäävuoren päältä kun pöntön laittoi, ei tarvinnut puuhun kiivetä. Kunhan jäät sulavat, nähdään, mihin korkeuteen pesälaitos tuli.


Vaikka oli pari astetta lämmintä, täytyi huppukin virittää pään suojaksi. Tuuli sai tuntumaan, että on ihan navakka pakkanen.
Sinne jäi jylisevään tuuleen uusi lintukoti odottamaan asukkaitaan.





tiistai 7. maaliskuuta 2017

Miten Hailuoto syntyikään...?


"Keskellä kuohuin, vallassa vaahtoin, satujen saari uljaana ui..." Näin runoili Albert Bååth Islannin saaresta. Sama pätee myös Hailuotoon. Sinänsä lähempänä täällä kuohut ovat, sillä Hailuoto on pienempi kuin Islanti.

Hailuodon sanotaan pullahtaneenPerämeren vaahdoista esiin parituhatta vuotta sitten. Maa nousee täällä noin metrin sadassa vuodessa, näin kertovat tieteen tekijät. Ehkäpä matalikko alkoi lähestyä pintaa ajanlaskun alun aikoihin.

Sitten "ryhtyivät" merituulet ja aallokko muovaamaan saarta.

Olen viime aikoina tutkinut Jyri ja Marjut Paulaharjun kirjaa  "Luodon kirous". Kirja on koostettu eversti Ahti Paulaharjun Hailuoto-tutkimuksista 1950-luvun taitteessa.
Kirjassa on mielenkiintoinen teoria Hailuodon synnystä ja muotoutumisesta.


Tässä kopio Ahti Paulaharjun piirroksesta vuodelta 1951.
Tuossa iso M-kirjain ja nuoli kuvaa alati puhaltavaa merituulta, lounaistuulta. Tuuli paimensi aallokkoa kohti koillista, aallokko kasasi hiekkaa edellään. Tuuli kuljetti kuivaa hiekkaa samaan suuntaan ja korotti harjanteita. Syntyivät Hyypän hiekkaharjanteet, kuvassa isolla H-kirjaimella merkityt. Paulaharju mainitsee harjanteiden olevan sirpinmuotoisia, noin 5km:n matkalla, suuntaan 80 astetta. Siis lounas-koillinen. Vuoden 1948 mittauksissa Hyypän harjannteet olivat korkeimmillaan 31,6m merenpinnasta.


Muinaista merenrantaa Hyypän harjulla

Oikealla etelä-lounaisrinne, vasemmalla pohjois-koillinen rinne, meren aaltojen ja tuulten muokkaama.

Miksi harjanteet muotoutuivat kaariksi? Siihen Paulaharju kertoo syyksi vastavoiman; pohjoistuulen. Se työnsi vastaan, käänsi harjanteen suuntaa itään ja kaakkoon. Vastavoima oli myöskin vesimassojen työksy Oulujoen suusta kohti lounaista ja merituulta.

Kirjassaan Paulaharju sanoo Santosen Käpykaaran harjanteen syntyneen samalla tavalla. Tutkija myös ennustaa, että Santosen ja Härkäsäikän rannalla on muotoutumassa samantapainen kaartuva harjumuodostelma, kuvassa erkitty kirjaimilla z ja y. Näin eversti Paulaharju 1951! Viime kesämä Käpykaarassa näytti tällaiselta  Hailuodon Santonen ja Käpykaara

Kun tutkin kirjaa, tuli mieleen kuvat ja video, jotka tallensin Santosen Vaskessa viime syksynä matalan veden aikaan.


Kun merivesi oli alhaalla, veden alta oli paljastunut pitkä hietikkoharjanne, 100 metriä, luulisin. Oikealla häämöttää Härkäsäikän nokka.
Akanvirta!


Tällainen kiertävä aalto muodostuu joskus niemen ympäri, mitä tutkija tarkoitti lounaistuulen ja pohjoistuulen toiminnasta. Hiekkaa vatkataan kahteen suuntaan.

Seuraavana aamuna oli pakkanen, menin tutkimaan, miten uusi hiekkasärkkä voi....


Huhuu! Kuinka pitkä?


Mereltä päin. Haaveilin, kuinka tulevana kesänä tuossa vasemmalla on ihanteellinen pikkulasten uimapaikka. Vettä alle puoli metriä, tasainen kivetön hietikko....

Seuraavina päivinä merivesi alkoi nousta, särkkä peittyi veteen.

Lopulta merivesi näytti pyörivän karusellina viimeisen hietikkokumpareen ympärillä.

Nyt talvella olen mietiskellyt, miten kävi särkän. Onko se paikallaan, vai onko meri siirtänyt sen muualle, ehkä peräti rannalle.
Nimittäin marraskuussa jäät tulivat maalle ja toivat jopa 100-kiloisia kiviä mukanaan.




Veden ja jäiden voima lanasi mukanaan jopa meren pohjaa ja toi sen puitten juurelle.


En luule, että pysyvä hietikkosärkkä muotoutuu yhdessä kesässä. Hiekka ja kivet joutuvat muuttamaan paikkaa vielä lukemattomia kertoja, ennenkuin paikoilleen asettuvat.

Mielenkiintoista silti seurata rannan tapahtumia taas kunhan jäät sulavat ja meri aloittaa pauhunsa.