Miten Hailuoto syntyikään...?

"Keskellä kuohuin, vallassa vaahtoin, satujen saari uljaana ui..." Näin runoili Albert Bååth Islannin saaresta. Sama pätee myös Hailuotoon. Sinänsä lähempänä täällä kuohut ovat, sillä Hailuoto on pienempi kuin Islanti.

Hailuodon sanotaan pullahtaneenPerämeren vaahdoista esiin parituhatta vuotta sitten. Maa nousee täällä noin metrin sadassa vuodessa, näin kertovat tieteen tekijät. Ehkäpä matalikko alkoi lähestyä pintaa ajanlaskun alun aikoihin.

Sitten "ryhtyivät" merituulet ja aallokko muovaamaan saarta.

Olen viime aikoina tutkinut Jyri ja Marjut Paulaharjun kirjaa  "Luodon kirous". Kirja on koostettu eversti Ahti Paulaharjun Hailuoto-tutkimuksista 1950-luvun taitteessa.
Kirjassa on mielenkiintoinen teoria Hailuodon synnystä ja muotoutumisesta.

Tässä kopio Ahti Paulaharjun piirroksesta vuodelta 1951.
Tuossa iso M-kirjain ja nuoli kuvaa alati puhaltavaa merituulta, lounaistuulta. Tuuli paimensi aallokkoa kohti koillista, aallokko kasasi hiekkaa edellään. Tuuli kuljetti kuivaa hiekkaa samaan suuntaan ja korotti harjanteita. Syntyivät Hyypän hiekkaharjanteet, kuvassa isolla H-kirjaimella merkityt. Paulaharju mainitsee harjanteiden olevan sirpinmuotoisia, noin 5km:n matkalla, suuntaan 80 astetta. Siis lounas-koillinen. Vuoden 1948 mittauksissa Hyypän harjannteet olivat korkeimmillaan 31,6m merenpinnasta.

Muinaista merenrantaa Hyypän harjulla

Oikealla etelä-lounaisrinne, vasemmalla pohjois-koillinen rinne, meren aaltojen ja tuulten muokkaama.

Miksi harjanteet muotoutuivat kaariksi? Siihen Paulaharju kertoo syyksi vastavoiman; pohjoistuulen. Se työnsi vastaan, käänsi harjanteen suuntaa itään ja kaakkoon. Vastavoima oli myöskin vesimassojen työksy Oulujoen suusta kohti lounaista ja merituulta.

Kirjassaan Paulaharju sanoo Santosen Käpykaaran harjanteen syntyneen samalla tavalla. Tutkija myös ennustaa, että Santosen ja Härkäsäikän rannalla on muotoutumassa samantapainen kaartuva harjumuodostelma, kuvassa erkitty kirjaimilla z ja y. Näin eversti Paulaharju 1951! Viime kesämä Käpykaarassa näytti tällaiselta  Hailuodon Santonen ja Käpykaara

Kun tutkin kirjaa, tuli mieleen kuvat ja video, jotka tallensin Santosen Vaskessa viime syksynä matalan veden aikaan.

Kun merivesi oli alhaalla, veden alta oli paljastunut pitkä hietikkoharjanne, 100 metriä, luulisin. Oikealla häämöttää Härkäsäikän nokka.
Akanvirta!

Tällainen kiertävä aalto muodostuu joskus niemen ympäri, mitä tutkija tarkoitti lounaistuulen ja pohjoistuulen toiminnasta. Hiekkaa vatkataan kahteen suuntaan.

Seuraavana aamuna oli pakkanen, menin tutkimaan, miten uusi hiekkasärkkä voi....

Huhuu! Kuinka pitkä?

Mereltä päin. Haaveilin, kuinka tulevana kesänä tuossa vasemmalla on ihanteellinen pikkulasten uimapaikka. Vettä alle puoli metriä, tasainen kivetön hietikko....

Seuraavina päivinä merivesi alkoi nousta, särkkä peittyi veteen.

Lopulta merivesi näytti pyörivän karusellina viimeisen hietikkokumpareen ympärillä.

Nyt talvella olen mietiskellyt, miten kävi särkän. Onko se paikallaan, vai onko meri siirtänyt sen muualle, ehkä peräti rannalle.
Nimittäin marraskuussa jäät tulivat maalle ja toivat jopa 100-kiloisia kiviä mukanaan.

Veden ja jäiden voima lanasi mukanaan jopa meren pohjaa ja toi sen puitten juurelle.

En luule, että pysyvä hietikkosärkkä muotoutuu yhdessä kesässä. Hiekka ja kivet joutuvat muuttamaan paikkaa vielä lukemattomia kertoja, ennenkuin paikoilleen asettuvat.

Mielenkiintoista silti seurata rannan tapahtumia taas kunhan jäät sulavat ja meri aloittaa pauhunsa.