Translate

torstai 31. maaliskuuta 2016

Nyt sulaa talvi pois

Maaliskuu maita näyttää, tiesi jo wanha kansa. Pätee tänäkin vuonna, juuri ja juuri, ainakin täällä Hailuodossa.



Pihateillä talvi pinnistelee pitääkseen vielä ohutta jääkerrosta. Pitsikuvioita, hyvin hauraita. Yöpakkasella ryhdistäytyvät, mutta päivän auringossa hiutuvat.





Vesi on "irti", joka kuoppaan sitä heruu.



Eilen satoi vettä, ihan oikea vesisade oli, juuri kuin kesällä. Se madalsi lumipeitettä.




Kevätsade! Kuinka mukava kuulla veden ropinaa jälleen.

Mutta, mutta. - Jotta ei totuus unohtuisi, vielä on sulamista, kesä ei ole ihan ovella vielä.

Tapaninpäivänä maalle tulleet Perämeren jäät odottavat sulamistaan. Lämpöä ja aurinkoa, sitä tarvitaan.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Varjoja, shadows

Valokuvaajalla on mielessään ajatus, millaisen kuvan haluaisi saada otetuksi. Pyritään mahdollisimman tarkasti vangitsemaan se, mitä silmä näkee. Riippu taidoista ja laitteista, miten yritys onnistuu.
Harrastelija-diletantti-kuvaajalla onnistuminen on sattumanvaraista. Monesti lopullinen kuva on kalpea aavistus siitä, mitä halusi tavoitella. Ihmissilmä ja aistit havaitsevat enemmän kuin mitä kuvasta välittyy. Silmä näkee laajemmin, aistit välittävät tuulen huminan, ilman raikkauden, pakkasen kirpeyden. Nämä yhdessä luovat tunnelman, jota ei saa vangituksi.

Olen aika paljon yritellyt kuvata varjoja ja auringon kimallusta keväisillä hangilla. Ei tahdo onnistua; paljon otoksia menee heti poistoon. Äh, ei näissä ole mitään siitä mitänäin.

Varjon saa jotenkuten kuvaan, mutta hangen kimallus pakenee tai sammuu. Se oli, mutta "ei tarttunut" kuvaan.

Heinikon varjoja

Jäätikön poimuja
Leppien, koivun ja pajukon varjoja


Pinnan muotoja. Valon ja varjon vaihtelu ilmaisevat maaston painaumat. Pehmeä lumi kaunistaa louhikonkin.


Kimallus hangella.
Onko kauniimpaa väriä kuin sininen?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Helmipöllön konsertissa

On tässä katseltu kalenteria, että milloinkas se helmipöllö ilmaantui viime keväänä. Viime keväänä laulu alkoi raikua nuottatuvan pöntöllä maaliskuussa. Tarkemmin sanottuna äänihavainto kuultiin lähialueelta 6.p. illalla. Seuraavana aamuna isäntä kapisteli kiireimmän kaupalla pöntön kasaan ja kiinnitti sen nuottatuvan päätyyn. Ja 9:n päivän iltana pöllöherra valtasi asunnon ja aloitti kutsuvan pulinan. Kiihkein luritus kuultiin ennen puolta kuuta, ja 14.3. arveltiin puolison saapuneen pesälle. Sen jälkeen laulu lakkasi. Mitäpä sitä turhaan, kun oli jo kaveri saatu....

Tänä keväänä ensimmäinen äänihavainto kuultiin 3.3. Aikataulu on melko täsmällinen. Ymmärtääksemme pöllö on vielä sinkkuna, joutuu tuntikaudet lähettelemään deittiviestejä. Pitkiä monen minuutin oodeja ei ole vielä kuultu. Availee ääntään.
Viime keväänä en saanut helmipöllön ääntä taltioitua. Nyt suunnittelin yritystä siihen suuntaan.


Katselin paikkoja äänitys-studiolleni. Josko avaisi ladon oven ja sen suojassa vaanisi. Pönttö näkyy taustalla nuottatuvan päädyssä ylhäällä. Mutta jos pöllö huhuilee pöntön aukolla, eikö ääni parhaiten kuulu suoraan edestä?


Hylkäsin ladon edustan. Entä jos piiloutuisin keinun taakse pienten kuusten kätköön? Menisi hyvissä ajoin. Pitäisi pukeutua vahvasti, että tarkenisi tuntikausia vaania.

Suunnittelin äänen vahvistusta. Täällä on illallakin paljon liikennettä kun jäätie on auki, eikä tarvitse lautta-aikataulujen mukaan liikkua. Että miten liikenteen äänet ja tuulen huminan saisi vaimennetuksi. Nastarenkaiden parkuna kuuluu sulalta asfaltilta kauas. Lisäksi etelästä Oulunsaloon tulevat lentokoneet kaartavat juuri tässä Santosen edustalla kohti kenttää, vain noin puolen kilometrin korkeudessa.

Rupesin rakentamaan äänen vahvistajaa ja hälyn estäjää.


Muoviämpäristä nirhattiin pohja pois. Lisäksi tein saman jutun isolle muoviruukulle, teippasin ne peräkkäin. Muistelin, että pöllön silmät näkevät yössäkin. Sen vuoksi peitin putken tummalla t-paidalla.
Vein rakennelman männyn oksaan.

Äänitys-studio. Varsinainen innovaatio. Jouduin lopulta asettamaan bongaajan tuolin kuusipusikon eteen; ei saanut ämpäri-ruukkuputkea kiinni hentoihin kuusenoksiin.

No niin! Sitten odottamaan illan hämärtymistä.

Kuu nousi.


Piha hämärtyi. Hiivin vaanimispaikkaan. Istuin tuoliin. Huomasin heti virheen; putki on liian korkealla. Joutuisi aina nousemaan seisaalleen, kun veisi kameran putken suulle. Ja mikä rutina siitä syntyisi, männyn kuivat oksat paukkuisivat poikki.
Rupesin kiireesti säätämään putkea alemmas, alemman oksan varaan. Vaikea oli saada hökötys pysymään oksalla. Paita tarttuili oksiin ja yritteli kuoriutua pois ämpärin päältä; olisi kannattanut kiinnittää vaate jotenkin. Samalla kuulin jo kauempaa helmipöllön äänen. Kiirettä piti ja hikeä pukkasi paksuissa palttoissa.

Pian pöllö kuitenkin aloitti laulunsa pöntöllä. Ehkä odotteli, että eukko saa värkkinsä asentoon. Toista tuntia istuin konsertissa, se jatkui ilman väliaikaa. Rupesi tekemään mieli jo päästä lämpiöön virvokkeille.
Varsinaista pitkää luritusta ei kuulunut. Menen tänään uudelleen, jospa värssyt jatkuisivat ja kutsun teho paranisi.

Tällä "videolla" ei ole ollenkaan kuvaa; pimeää oli. Siis vein vain pikku-Canonin ämpäriputken aukolle ja painoin videonappia. Tällaista kuului.


Tänään 17.3.2016 helmipöllö lauloi kiihkeintä soidinlauluaan. Koetin sukkasillaan hiipiä studioon ja tallentaa katkeamattoman pulinan. On melko kova tuuli, siitä aiheutui hälyä. Luulen, että pöllö laulaa pöntön sisällä armaalleen, sillä toissailtana kutsulaulu oli voimakkkaampaa kuin tämäniltainen laulu.


torstai 3. maaliskuuta 2016

" Kuuta yritin kuvata..."



Kun asuu maaseudulla, huomaa luonnonilmiöt helpommin. Varsinkin kylässä, joss ei ole julkista valaistusta teitten varsilla, eikä asukkaitakaan monessa talossa. Luonnonvalon vaihtelun havaitsee, tuulen, pilvisyyden sään vaihtelun. Auringon nousun ja laskun, kuun vaelluksen yötaivaalla, taivaan tähdet.
Muuttuu muinaisajan ihmiseksi, joka laski ajan kulua auringon ja kuun liikkeistä.

 Auringon näennäisen "kiertoradan" ymmärtää, se on selväpiirteinen. Mutta kuu! Se ilmaantuu milloin tahtoo. Joskus se nousee valtavana pallona iltataivaalle, toisinaan se yllättäen viivyttelee aamupäivälläkin näkyvissä. Isäntä määrittelee kuun aikataulun, että "se myöhästyy joka ilta toista tuntia".

Tuo otsikkolause sanotaan meillä kun tullaan illalla ulkoa. "Kuuta yritin kuvata". Yritin on siinä se pääasia. Nimittäin meidän kameroilla ja taidoilla kuun kuvaaminen onnistuu vain lähes valoisan illan tai aamun aikaan.


Etymologit kertovat, että sanana 'kuu' on vanhempi kuin 'aurinko'. 'Päivä' ja 'kajo' olivat vanhempia auringon nimityksiä. Kielitieteilijät mittaavat sanojen ikää sillä, löytyykö vastineita etäsukukielissä. Jos nykysuomen sanalla on samantapainen vastine vanhoissa uralilaisissa sukukielissä, sana on todella vanha. 'Kuu' on tällainen ikivanha ilmaisu.

Kuu itseasiassa muodosti vanhan almanakan. Kun kuun ensimmäinen kieppi ilmaantui taivaalle, se oli kuunpäivä, maanantai, moonday. Viikko on vanhassa ilmaisussa merkinnut vaihdosta; viikon päästä on taas kuun päivä, se on neljänneksessä. Siitä viikko, seuraavana maanantaina kuu oli täysi. Ja niin rupesi pienenemään.
Nykykalenterissa kuun vaiheet eivät tietenkään satu näin viikonpäivien mukaan. Vanhan ajan ihmisillä ei ollut kalenteria. Kun kuun ensimmäinen sirppi ilmaantui, se oli kuun päivä, viikko alkoi siitä. -Tällainen ajanlasku oli epätarkka, mutta ei sillä ollut väliä. Kuu katosi kokonaan muutamiksi vuorokausiksi, sitä aikaa pidettiin vaarallisena. Pimeyden voimat valloillaan pimeinä öinä.

 Tässäkin kuvassa on kuu; lymyilee ruovikon seassa...

 Joskus se kohottautuu tien mutkasta isona ja pyöreänä.

Toisinaan kuu vartioi kotipihan tapahtumia tuuhean kuusen takaa.

Kuun eri vaiheet olivat tärkeitä entisajan ihmisille, kasvava kuu ja vähenevä kuu. Alakuu ei sopinut kaikkiin töihiin. Muistan kyllä isänikin usein ottaneen almanakan esille, että milloin se "kuu tehdään", eli milloin uusi kuu syntyy. Siitä ennustettiin säitä, millaisessa asennossa vastasyntynyt kuu oli taivaalla. Roikkuiko kynsillään kuin kaatuakseen vai purjehtiko kauniisti pystysuorassa.

Täysikuu tunnetaan romanttisena ilmiönä. Sitä katsellaan ja mahdollisesti haaveillaan. Lukemattomat laulut ja sävellykset ovat saaneet täysikuusta innoituksensa.
Kansansaduissa eläimet luulivat kuuta juustoksi tai voikimpaleeksi. Ehkäpä ihmisetkin, sillä kauan sitten Kemijärvellä ruokakauppa mainosti ikkunassaan, että on saatu "poron verta ja kuuta".

Kuu on myös yön valvojan seuralainen. "Murheen pilvet toisiansa ajaa, kuu on vuoroin täysi vuoroin vajaa", lauletaan 1700-luvun koraalissa. Joitakin valvottaa juuri täysikuu, kuuhulluistakin puhutaan.




"Eivät askelta kestä kuun sillat..."