Talven tuntua tällä rannalla

"Yllättäen" tulikin pieni näpsäkkä pakkanen ja ihan muutama höytyvä lunta. Maisema valkeni ja kuulastui. Pohjoistuuli pyyhkeili rantoja.

Pohjoistuuli työnsi vedet etelään; Santosen matalat rannat paljastivat kivikkonsa ja hietikkonsa.

Korkean veden tekemä vesikampaus rantaheinikossa. Räntäsade ja pakkasyö; pitävä hiuslakka rantaheinikon hiuksistoon.

Vedenalainen, liikkuva särkkä paljastui kun merivesi laski noin 80cm.

Paljastuneen merenpohjan kiehtovat kuviot!

Pohjoisen vesikasvin sinnikkyyttä! Paljaassa jäisessä pohjakivikossa odotellaan jo ensi kevättä. Täältä tullaan!

Operaatio pihakuusi

Takapihalla pellon reunassa oli tuuhea kuusi. Kaikkiin kuviin se kurkotteli talon katon ylitse.

Kaunis puu, mutta varjosti puutarhaa. Ja siitä vierestä kaatui toissa keväänä Lyyli-myrskyssä samanmoinen kuusi. Entäpä jos tämä joutuisi myös myrskyn kouriin, kaatuisiko talon päälle?

Tuo oikeanpuolimmainen. Siitä vierestä rojahti se Lyyli-myrskyn kaatama.

Jo viime keväänä oli kuusen kaadosta puhetta, mutta tuntui isolta puu, ja vaikeassa ahtaassa paikassa. Kun lintujen pesintää ei haluttu häiritä, saatiin vielä miettimisaikaa.

Lokakuun hämäränä aamuna saapui sitten asiantuntija-puun kaataja. Hänellä oli oma suunnitelmansa kuusen varalle.
Näin se kävi!

Vähän karsittiin alaoksia. Ja expertti lähti kiipeämään puuhun. Köydet, turvaketjut sun muut tarvikkeet mukanaan. Moottorisaha roikkuu hihnassa.

Hämmästyttävän äkkiä kiipesi ylös. Välillä satoi oksia alas sahan irti napsimina. Näki, että expertti on ennenkin ollut tällaisella asialla.

Latva tipahti maahan niin äkkiä, etten ehtinyt kuvaa saada. (Videolla alempana se huiskahdus kyllä näkyy...)
 Sitten taas satoi oksia alas...

Tästäkö seuraavaksi poikki? Siltä näyttää.

Tällä tavalla; pätkä kerrallaan rungosta pois. Tässä laitetaan jo köyttä, jolla vedettäisiin apuna viimeistä tukkia. Tuuli kävi puutarhaan päin; tämä pitäisi kaataa pihalle. Arveltiin, että mahtuu jo, ei kaadu minkään päälle.

Nyt päästiin työhön jo maan tasalle; tässä tehdään lovea sille puolen, minne puun loppupätkä suunniteltiin kaataa. Rungon sivuille viipaloitiin hyvin äkkiä "kavennukset", että sahan terä riittää.

"Sahaan pikkusen tuosta loven yläosasta, siinä jää sopiva 'sarana", sanoi sahuri, ja vetäisi äkkiä tukin kumoon.

Siihen pötkähti. Oikeaan suuntaan. Isäntä vähän köydestä kiskoi. Kuusen latvakappaleet tipahtelivat jännästi samaan kasaan tuulen alapuolelle.

Mikä ei kuulu joukkoon?
Mitta kannon päässä; välillä isännän piti käydä mittaamassa leivinuunin syvyys, kun sahuri halusi tietää, minkä mittaisiksi rungon osat pätkitään...!

Äkkiä runko silputtiin.

Ja saatiin myös näyte pöllin halkomisesta!

Videot olisi pitänyt kuvata vaakatasossa, käännettyinä ne "kutistuivat" huomattavasti. Aina oppii.

Ensilumi ja pakkasyö

Lokakuun 19. päivän aamu valkeni tällaisella näkymällä.

Takapihan pensas sai äkkiä märkää lunta keltaisten lehtiensä päälle. Joku pieni lintu äänteli.

Pihakukat yrittivät pysyä ryhdikkäinä.

Pitkä ja tuuhea heinikko rantatiellä taipui nöyrästi talvilepoon . Ei nouse, vaikka ensilumi sulaa...

Päivän kuluessa märkä lumi katosikin pihoilta ja teiltä. Kasvillisuuden sekaan valkoista rähmää jäi.

Seuraavana yönä pakastui, lähdinpä katsomaan, miten meri "jaksaa", näkyykö pakkasen jälkiä rannassa.

Meri toi rauhallista maininkia, tosin pieni vaahtovyö oli jäässä vesirajassa.

Pienissä lätäköissä oli ohut jääkansi, joka heijasteli lokakuun taivaan värejä; pilvien harmautta.

Aallokon siivoustyön tuloksia. Ruskeaa on maailma rannalla.

Keltaista ja pientä vihreää.

Kaihon kyyneleet. Kesä meni. Mutta ei talvi vielä tule!

Ennen pakkasta...

Lauha syksy senkun jatkuu. Miinus-asteita ei Hailuodon mittareissa ole vielä tänä syksynä nähty.

Silti vähän pelottaa, jospa lähellä ovat jo pakkasyöt.

Pientä puuhaa tuntui olevan vielä ennen maan jäätymistä.

Keväällä oli kurpitsan taimia, vähän myöhäsiä kylvöksiä. "Onneksi" kesä lämpeni hitaasti, että taimet ehtivät kasvaa.

Kurpitsat viihtyivät hyvin kohopenkissa, kesäkurpitsat syötiin pieninä ja maukkaina.
Jonkun verran pistettiin hillopataan marjojen ja pudokas-omenoiden seuraksi.

Toinen sortti odottelee vielä jatkojalostusta.

Kurpitsoiden kohopenkki "pääsi" talveksi toiseen käyttöön.

Kun viime syksynä kylvin omenapuun siemeniä isoon ruukkuun, ja keväällä ilmaantuivat pienet taimet.....

....niin kesän mittaan niitä piti kouluttaa isompiin ruukkuihin.

Ja viime keväänä kylvin myös perennoja ruukkuihin, muutamia lajeja.

Nekin saivat syyskesällä isommat kasvupaikat...

...ja tuli harkittavaksi, miten ne saisi menemään "talven yli"? Perennat ja omenapuun taimet.

No, kurpitsapenkki! Kaivetaan taimet ruukkuineen siihen! Ennenkuin maa jäätyy.

No niin! Onpa mukava odotella kevättä ja jännätä, miten istukkaat pärjäävät.

Lokakuun toinen päivä

Kai on uskottava, että on syksy, vaikkei Hailuodossa ole vielä pakkasta ollut.
Pihakukat kukkivat, osa sateiden pilaamina, osa huonon hoidon vuoksi ränsistyneinä.

Nimittäin syyskuu meni kovassa työpaineessa; myöhäinen kesä kypsytti kaiken lopulta yhtäaikaa.
Vadelmat, mustaherukat, karviaiset ja lopulta tyrnit. - Ei "joutanut" kunnostamaan kukkaistutuksia; ohimennen vain harmitteli; noitakin pitäisi siistiä.

kehäkukat menestyivät ruukuissa oikein hyvin. Vieläkin availevat uusia kukkia.

Isot pelakuut tykkäsivät viileästä kesästä; helteet olisivatkin kuivanneet ne muutamassa päivässä eteläseinustalla. Juuri tänään järjestelin lasikuistia, että saisin pelakuut sisälle. Pakkanen voi lokakuussa tulla minä yönä tahansa.

Sateiden piiskauksen näkee kukkien terälehdillä. Rispaantuneita reunoja.

Heinäkuussa korkea perennaryhmä antoi hienon tausta keltaisille liljoille. Nyt liljankukat ovat kuihtuneet ja krassien takana näkyvät syksyn värit. Vuodenaikojen rikkaus ja värimaailma.

Sinisievikki kasvoi samassa ruukussa ruiskaunokkien kanssa. Kaunokkien varret ovat laonneet maata pitkin, mutta sievikin sinisilmät katselevat lokakuun taivasta.

Orvokkialtaassa näkyy syyskuinen sadonkorjuun kiire; siemenkodat jätetty poistamatta, sade tainnut tuhota osan kukista.

Begonia jaksaa kukkia.

Täytyy tässä tunnustaa kuluneen kesän epäonnistunut yritys...Sain nimittäin tyttäreltä kukansiemeniä teemaan Suomi100. Sinisiä ja valkoisia; suomenlipun värit. Sain "hienon" idean valmistaa siniristilipun kukista.
Siis ruiskaunokki ja sinisievikki sinisiä, kurkkuyrtti, kesämalvikki ja kesäharso valkoisia.
Ajattelin, että laitan ruukkuihin kasvamaan. Tein laskelmia suomenlipun mittasuhteista.

 Kunnianhimoinen suunnitelma; lipun suhteet 5:8. Pitäisi onnistua, pitäisi ja pitäisi!

Kesän alussa lipun aihelma oli jo muotoutumassa. Jo tässä olisi pitänyt havaita: ruiskaunokit kasvavat "liian nopeasti", valkoiset kukat vasta pienellä taimella.

Heinäkuussa roudasin ruukut keskelle pihaa ja järjestelin lipun muotoon....

Lopulta siinä kävi niin, että kurkkuyrtit kasvoivat valtavan korkeiksi, kaunokit piiskasi kaatosade lakoon, sinisievikit jäivät kaunokkien alle. Kesäharso kukki kyllä nätisti, mutta oikein selkeää siniristilippua ei tekeleestäni tullut. Kukkivat eri korkuisina ja eri aikaan.
Kaikkein viimeksi avasi kukkansa kesämalvikki.

Lopulta  hajotin koko "lipun" ja sijoittelin purkit eri puolille pihaa....

Ihanasti kukkii kesämalvikki omenapuun juurella. Hiukan vaaleanpunainen, ruusumainen. Suloinen, korkea ja pystyvartinen.

No, vaikka marjat saatiin poimituksi, kiireet eivät lopu. Omenat ja kurpitsat odottavat ottajaansa.
Se onkin sitten toinen urakka. "Kiitos, kiitos kiltti syksy; omenat jo kypsy", näin laulettiin alakoulussa.

Suurten pihakuusten suojassa viipyy vielä leuto "kesäinen" tunnelma.
Meren rannalla muutaman sadan metrin päässä sävy on toinen.

Valtameren hurrikaanien jäänteet piiskaavat ruskeaa kaislikon rintamaa.

Ilta hämärtyy nopeasti ja pilvirintama tummentaa ulapan.