Talven tuntua tällä rannalla

"Yllättäen" tulikin pieni näpsäkkä pakkanen ja ihan muutama höytyvä lunta. Maisema valkeni ja kuulastui. Pohjoistuuli pyyhkeili rantoja.

Pohjoistuuli työnsi vedet etelään; Santosen matalat rannat paljastivat kivikkonsa ja hietikkonsa.

Korkean veden tekemä vesikampaus rantaheinikossa. Räntäsade ja pakkasyö; pitävä hiuslakka rantaheinikon hiuksistoon.

Vedenalainen, liikkuva särkkä paljastui kun merivesi laski noin 80cm.

Paljastuneen merenpohjan kiehtovat kuviot!

Pohjoisen vesikasvin sinnikkyyttä! Paljaassa jäisessä pohjakivikossa odotellaan jo ensi kevättä. Täältä tullaan!

Joulu, joulu, joulu....

Joulu lähestyy, se on syksyn taitekohta. Pimeyden valta alkaa vihdoin helpottaa.
Joulua odotetaan, lapsuudesta asti se muistuu mieleemme valona ja lämpönä.

Ainakin meillä Suomessa joulunajan säätila on tärkeä.

Jouluna kuuluisi olla lunta, pakkasta, tähtikirkkaat yöt ja kuutamot.

Tämän hetken sää ei oikein hyvältä näytä joulutunnelman suhteen.
Lunta on vähän, sen verran, että se valaisee maiseman.
Pakkasta on "luvattu", mutta tällä hetkellä on todella lauhaa, pari lämpöastetta.

Jos taivas on selkeä yöllä, uskolliset tähdet kyllä loistavat.

Kuu on pienenemässä, puolikuu ihan lähipäivinä. Jouluun mennessä kutistuu entisestään. Sitäpaitsi kuun nousu "myöhästyy" joka ilta; tänään nousee noin 20.30. Paistaa aamulla vielä auringon noustua.

Sää vaihtelee paljon ja nopeasti.

Toissa päivänä aamulla oli juuri toivottu joulusää; puut paksussa huurteessa. Aurinko levitti punasävyä luontoon.

 Kuu näyttäytyi läntisellä taivaalla.

Aurinko nousi uljaasti horisontin takaa. Värien tuhannet sävyt! Kiteiden kimallus!

Mutta parin tunnin päästä ilme olikin toinen; paksu sumu levittäytyi mereltä.

Metsä riisuutui huurteesta.

Rannnan kaislat roikuttivat märkiä päätupsujaan. Kaislikkoa ei nyt olekaan muualla kuin jäävallin takana. Kun meren jäälautat "nousivat maihin", ne lanasivat altaan parmetrisen ruovikon.

Jouluksi on mukava laittaa valoja. Täällä meidän kylässä ei ole "valosaastetta", pimeys laskeutuu totaalisena seudun ylle.

 Jäiset lohkareet, lyhtyjen lämmin valo; siinä talvinen kiehtova kontrasti.

Pienikin kynttilän valo näyttää ihmeelliseltä hämärässä metsässä, keskipäivällakin!

Pieni kynttilä minun postipolkuni varrella; mitätön valo, mutta hämärässä näkyy kauas.

Tuikkikaa, oi joulun kynttilät!

Hailuodon Santonen ja Käpykaara

Jos laittaa googleen tuon Santosen, tulee ehdotuksia paikoista jotka alkaa 'Sant...' Näitä pyhimyksiin liittyviä paikkoja maailmassa riittää, Santonen ei kuulu niihin. Nimi johtuu hiekasta, sannasta.
Käpykaara tuottaa nettihaussa vain ehdotuksia käpykaartista ja muusta asiaan kuulumattomasta. Kartta selventää!

Merikartta! Niin on, meren keskellä on koko Hailuoto ja ennen muuta sen itäisin niemi, Santonen. Käpykaara on tuo ruskealla piirrelty viivasto; hiekkaharjanteet. Arvelen, että joskus 1400-luvulla Santosen rantaviiva hahmottui noiden harjanteiden paikalle. Käpykaara ei muodosta yhtenäistä "vallia", vaan siinä on mutkia, katkeimia ja kiemuroita.
Voi kuvitella, kuinka Perämeren myrskyt kuohuivat hiekkasärkkien välissä ja alinomaa muotoilivat niitä uudelleen. Lopulta asettuivat paikoilleen, vaikka tuuli myös siirtelee kuivaa hiekkaa. -Harjanteiden väliin jäi alkuun merenlahti, joka myöhemmin kuivui suoksi. Leviänmaansuo. Itäänpäin maasto kohoaa Huikunkankaaksi.
Käpykaarantie seurailee harjannetta, kartassa katkoviivalla merkitty. Vaskeen on lauttarannasta viitisen kilometriä, siitä saa mittakaavan etäisyyksiin. Niemen poikki metsiä myöten tulee jotain 3-4km, joutuin sen kävelee.
Ympärivuoden asutusta on vain etelärannalla.

Ja sitten kuvia Käpykaarasta!

Jäkäläkankaan taustalla kiemurtaa ja polveilee Käpykaara. Jäkälikkö paistaa vaaleana.

Ihastuttavaa maastoa. Tulee ahneus; käveltäiskö vielä tuolla harjanteella! Kuva on näpsäisty vauhdissa auton ikkunasta, siitä heijastukset.

Taustalla vaaleana Käpykaaran rinteitä.

Kuvaajalle avautuu aina vain "ihanampia" näkymiä. Tuosta vielä kuva!

Jossakin matkailuesitteessä varoiteltiin turisteja Hailuodon metsäteistä. Voi upota hiekkaan tai ehksyä. Kuivana hiekka jauhautuu pehmeäksi. Näkee metsissä, kuinka on ruvettu ajamaan vierestä kun yksi uoma on liian pehneä. Teitä ja risteyksiä riittää ja jyrkkiäkin rinteitä. Santosen kapealla niemellä ei kylläkään eksy, mutta santa voi olla upottavaa täälläkin. Ajotaitoa tarvitaan, ei niinkään painavaa kaasujalkaa. Neliveto ja ryömintävaihde.

Hailuotolainen kirjailija Helvi Juola on muistellut lapsuutensa marjamatkoja 1940-luvun puolivälissä. Saatettiin levähtää Käpykaaran pookissa, merimerkissä, ja sai katsella merelle. Ehkäpä se sijaitsi täällä Santosen itäpäässä. Taustalla näkyy masto Huikun nokalta, nykyajan tiedonvälittäjä sekä maalla liikkuville että merenkävijöille.

Santosen luonto on metsänsamoilijalle parhaimmillaan toukokuussa. Maasto on kuivaa, ilma raikasta ja vilpoisaa eikä ole vielä sääskiä.

Käpykaarassa kulkijan on syytä pysähtyä ja olla hiljaa. Näkee ja kuulee luonnon elämää. Sitä ainutlaatuista ja uniikkia.

 Leviänmaansuolta tiheiköstä sinua saattaa tarkkailla hirvi.

Tai korkean kuusen latvassa maisemaa vartioi äänetön kotka.

Meri ei väsy

Rannalla käy tuuli, lähes aina. Hyvin harvoin on aivan tyven.
Meri tekee uupumatta työtä.
Veden pinta nousee ja laskee, rantaviiva elää.
"Meri ei ole kauan alallansa", näin tiesivät jo vanhat hailuotolaiset. Hehän olivat seuranneet veden elämää pitkän ikänsä.

"Syksyllä meri puhdistaa itsensä", myös tämä on vanha tiedetty seikka. Täällä on arveltu, että meri tulisi kaikenlaista tavaraa täyteen, ellei se työntäisi maalle mikä ei kuulu veteen.

Vesikasveja, rannoilta irronnutta mätästä, kaislikkoa, kaikenlaista vedessä kellunutta. Möyhennettynä ja vatkattuna. Maalle työnnettynä.
"Kaikki se työntää pois", totesi tuttava Haukiputaan rannalta. Oli koettanut laitella minenlaista laituria; etelätuulet ja vedennousut puskivat kaikki rakennelmat rannalle. Päreiksi murskattuina.
Vedellä on voimaa.

Tällaisia makkaroita meri pyörittelee. Valkoiset ovat joutsenten höyheniä; sulkasato keskikesällä. Seuraava korkea vesi voi siirrellä massoja tai viedä ne pois.

Veden tuoma kasvimassa voi saada vielä kyydin tuonne vallin päälle! Näkyy siellä aiempiakin aaltojen nostamia rytökasoja.

Aallot paiskovat hietikolle pilvittäin kotiloita. Tyhjiksi jääneitä asuntoja?
Myös pikkuinen kalaparka on tullut heitetyksi vedestä vieraaseen elementtiin.

Kotiloita, pieniä valkoisia, ratisevat saappaan alla.

Joitakin suurempia, kullankeltaisia. Pieni meriaurinko hohtelee!

Mikä se saa veden vellomaan. Tuuli. Tälle rannalle osuu parhaiten etelä- ja loinaistuuli. Sieltä "pesee"!

Nämä kuvat otin lauantaina, 26.8. Sunnuntaiaamuna kävin uudelleen rannalla. Navakka etelätuuli olikin vaimentunut ja kiepahtanut pohjoistuuleksi. Tuuli Santosen takaa; rannalla lähes tyyntä.