Meri ei väsy

Rannalla käy tuuli, lähes aina. Hyvin harvoin on aivan tyven.
Meri tekee uupumatta työtä.
Veden pinta nousee ja laskee, rantaviiva elää.
"Meri ei ole kauan alallansa", näin tiesivät jo vanhat hailuotolaiset. Hehän olivat seuranneet veden elämää pitkän ikänsä.

"Syksyllä meri puhdistaa itsensä", myös tämä on vanha tiedetty seikka. Täällä on arveltu, että meri tulisi kaikenlaista tavaraa täyteen, ellei se työntäisi maalle mikä ei kuulu veteen.

Vesikasveja, rannoilta irronnutta mätästä, kaislikkoa, kaikenlaista vedessä kellunutta. Möyhennettynä ja vatkattuna. Maalle työnnettynä.
"Kaikki se työntää pois", totesi tuttava Haukiputaan rannalta. Oli koettanut laitella minenlaista laituria; etelätuulet ja vedennousut puskivat kaikki rakennelmat rannalle. Päreiksi murskattuina.
Vedellä on voimaa.

Tällaisia makkaroita meri pyörittelee. Valkoiset ovat joutsenten höyheniä; sulkasato keskikesällä. Seuraava korkea vesi voi siirrellä massoja tai viedä ne pois.

Veden tuoma kasvimassa voi saada vielä kyydin tuonne vallin päälle! Näkyy siellä aiempiakin aaltojen nostamia rytökasoja.

Aallot paiskovat hietikolle pilvittäin kotiloita. Tyhjiksi jääneitä asuntoja?
Myös pikkuinen kalaparka on tullut heitetyksi vedestä vieraaseen elementtiin.

Kotiloita, pieniä valkoisia, ratisevat saappaan alla.

Joitakin suurempia, kullankeltaisia. Pieni meriaurinko hohtelee!

Mikä se saa veden vellomaan. Tuuli. Tälle rannalle osuu parhaiten etelä- ja loinaistuuli. Sieltä "pesee"!

Nämä kuvat otin lauantaina, 26.8. Sunnuntaiaamuna kävin uudelleen rannalla. Navakka etelätuuli olikin vaimentunut ja kiepahtanut pohjoistuuleksi. Tuuli Santosen takaa; rannalla lähes tyyntä.