Translate

torstai 30. heinäkuuta 2015

Huminalankaa

Enpä ole ennen tiennytkään huminalangan olemassaolosta.
Se kuuluu siihen välineistöön, jolla ihminen taistelee viljelystensä puolesta. Kun luonnoeläimet yrittävät tulla osilleen puutahassa ja marjaviljelyksillä.
Joskus kamppailu sadosta on kovaa, uhkaajia ilmaantuu maan alta, maan pinnalta ja ilmasta.

Myyrää vastaan on kokeiltu maahan upotettavaa tärisijää, pattereilla toimivaa. Myyrän luullaan kavahtavan outoa kuminaa maaperässä.
Myös on upotettu pulloja peltoon; tuuli viheltää pullon avoimessa suussa; tämänkin sanotaan häätävän myyriä.
On tehty myös vesiansoja; upotetaan ämpäri maahan, puolillaan vettä. Aamulla käydään laskemassa hukkuneet. Julmia ja itsekkäitä olemme. Emme sallisi myyräparkojen kaluta istutuksiamme maan alta, juuria, mukuloita ja sen sellaisia.

Toinen juttu ovat jänikset. Verkkoa, aitaa, suojuksia puitten runkoihin, tervaa ja muita tököttejä myös. Jäniksenpojat pujahtelevat aidoista sisään ja ulos, eivät taida tietääkään liikkuvansa kielletyllä alueella.

Nyttemmin myös sammakko on luokiteltu kasvitarhan viholliseksi. Isäntä on ollut silminnäkijänä, kun sammakko on kiivennyt aitaverkon silmästä mansikkamaahan.

Mutta huminalanka, se torjuu linnut. Nuo erinimiset rastaat, ihanat laulajat, kuten tiedetään. Huminalangan tulisi humista pelottavasti marjatarhan yllä. Ei laskeutumislupaa, linnut!


Tässä on huminalanka pingotettuna. Mutta ei humise jos ei tuule. Sadepisarat saavat ihan rauhassa roikkua langassa. Sadetta on piisannut.
Muutaman kerran olemme kyllä sattuneet kuulemaan langan räpätyksen tuulenpuuskassa. Kyllä se ääntä pitää kun niikseen tulee, siis tuulee!

Mansikkamaasta on muutama kypsä poimittu. Viimevuonna samaan aikaan oli poiminta jo lopetettu; nyt ei aloitettukaan!

Mansikoita olisi tulossa. Aurinkoa ja lämpöä kaivataan. (Toivottavasti sammakko ei innostu isolla suullaan mäyhäämään kypsyviä marjoja!)
Linnut tykkäävät oikeastaan vain punaisista marjoista, meillä ei olekaan nyt muita punaisia kuin mansikat. Vattupuskat leikkasin keväällä maata myöten poikki. Punaherukat olemme poistaneet juuri lintuhyökkäysten vuoksi.



Hiukan on herukoiden väri vaihtunut. Viikkoja menee vielä kypsymiseen.


Marja-aroniaa saa odotella, kuukauden, parikin.

Tyrnimarjat ovat vielä jyvämäisiä ja vihreitä. Syyskuussa tavataan!

Mutta mustikka! Se alkaa olla liipasimella.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mukavia yllätyksiä

Tämä kesä on ollut erilainen kuin viime kesä, senhän kaikki ovat havainneet. Viime kesä oli ensimmäinen meille tässä talossa, pihalla ja rannalla.
Viime kesän hirmuinen kuivuus ja kuumuus poltti pihamaan keltaiseksi. Nurmikkoa ei tarvinnut kuin kerran leikata. Monet kukat kuihtuivat ennen aikojaan, niitä en ehtinyt edes havaita. Hietikkoahan tämä maaperä on.

Tänä kostean-viileänä kesänä mukavia yllätyksiä on putkahdellut! Lumipalloheisi on tullutkin jo kehutuksi edellisissä postauksissa.
Pienempiä kukka-ylläreitä on useitakin.

Suuri valkoinen kellokukka kohotti siron vartensa lähes portaiden edestä! Mikähän lienee, joka tapauksessa perenna. Niin luulen ainakin.

Puolukanvarpujen seasta nousi sorea varsi!

Ja takapihalta ison pihlajan varjosta katselee samanlainen! Kauniita olette.


Saunan seinustalle ilmaantui super-ihana akileija.

Kukkapenkin kivetyn reunuksen yli "pudonneet" kukkakaverukset; sininen ja valkoinen.
Sinisiä kukkia. Mitä?
Kukas sinä oletkaan, tupsukukka? Kukinto kuin ohdakkeen, mutta varsi aivan toisenlainen.

Villiintyneen perennapenkin harmoniaa.
Sydämestäni kiitän heitä, jotka aikoinaan istuttivat tämän pihan kasvit, jotka tosin nyt ovat levittäytyneet kauaskin alkuperäisiltä paikoiltaan.





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mitähän navetasta löytyisi?

Kun vuosi sitten keväällä tämän talon myynti-ilmoitus oli netissä, mainittiin, että pihapiirissä on 6 rakennusta. Päärakennuksen lisäksi sauna, nuottatupa, lato, autotalli ja navetta. En muista, kävinkö navetassa ennen kaupantekoa, ja muutenkin se on jäänyt vähälle huomiolle. Edes komean lumipalloheisin kukintaa en viime kesänä havainnut, en tullut katselleeksi sinne päin. Ehkä se kukki siinä navetan nurkalla, mutta minkäänlaista muistikuvaa ei siitä ole, eikä kuviakaan otettu siihen suuntaan.

Tänä kosteana kesänä lumipalloheisi kukki pitkään ja hartaasti, kilpaa viereisen sireenin kanssa. Yritin ottaa "taidekuviakin" valkoisista kukkapalloista; navetan rosoista ja haalistunutta seinää vasten muodostui kontrasti.


Ehkä kävin joskus etsimässä sieltä kukkaruukkuja, saaveja kasteluvesiä varten, tai saatoin viedäkin muuttolaatikoita navettaan säilöön. (Tulevaa selvittelyä varten!) Olin kyllä todennut, ettei siellä navetasta ole ollut hajuakaan kymmenvuosiin; räsymatotkin lattialla! Muuten navetta oli jäänyt tutkimatta.

Heti ulko-ovella tietenkin isännän linnunpöntön teoksia; päälle kaatuvana kasana.

Kaikenlaista rompetta, niinkuin vanhojen talojen ullakoilla ja aitanvinteissä tapaa olla.

Ikkunanpokia! Noista saisi pienen kasvihuoneen, kuvittelin. Muutama tomaatintaimi keväällä.

Hetken silmäilin varjostinkehikoita; voisi tuunata retrolampun!

Ikkunalaudalla lasipurkkeja, niile on meillä vähän käyttöä. Emäntä ei tee säilykkeitä, vaan pakastaa!

Jaa! Mutta mikäs tuolla hyllyllä on. Ikkunan yläpuolella?
Onko tuo joku puristin? Prässi? Otanpa ja tutkin tarkemmin!

Kasviprässi! Sisältä pursui imupaperia ja sanomalehtiä, 56 vuotta sitten puristimeen laitettuja.

Kissankäpälä vuodelta 1959.

Keräsin sanomalehdet talteen ja rupesin lueskelemaan. Ylimmästä otsikosta ilmenee, ettei maailma ollu kovin rauhallinen silloinkaan. Oli neuvoteltu Saksan kysymyksestä, Itä-Saksa ja Länsi-Saksa. Mainitaan, että neuvottelu päättyi tuloksettomana. Pieni myönnytys oli ollut se, että länsivallat olivat sallineet Itä-Saksan edustajan tulla samaan neuvotteluhuoneeseen. Ei mitään uutta; samantapaisesta on neuvoteltu nykykriiseissäkin.
Tuolloin ei ollut vielä Berliinin muuria rakennettu, mutta ilmapiiri tuntui kiristyvän siihen suuntaan.

Noisssa 59-kesän lehdissä oli paljon urheilutuloksia, monilla pikkakunnilla Suomessa ja ulkomailla oli kilpailtu ja tehty tuloksia. Arvuuttelin huvikseni isännältä voittajia ja tuloksia, hän kun urheilutietäjä on.

- Pariisissa oli juostu kova satanen, kukahan voitti, kysäisin.
- No varmaan se Delecour, ehdotti isäntä.
- Eipä ollutkaan, vaan joku nuori Seye, 10,2 juoksi ja vei delecourilta Ranskan ennätyksen...

- Kukas voitti Moskovassa pituushypyn? arvuuttelin.
- Ter-Ovanesjan, tuli vastaus.
- Mistä tiesit, ihmettelin.
- Kai tuon nyt arvasi, tämähän hyppäsi yli 8 metriä ensimmäisenä ei-amerikkalaisena...

Luin ääneen uutisen, jossa kerrottiin, ettei Vladimir Kutz osallistunut viidelle tonnille, ei luullut olevansa kunnossa.
Urheilutietäjä alkoi kertoa Kutzin taktiikasta; se paukutti alusta lähtien täysillä niin kauan kuin jaksoi. Alkuun katkesi kesken matkan, mutta sitten rupesi kestämään. Kanssakilpailijat odottivat aina sitä katkeamista eivätkä hötkyilleet, antoivat Vladimirin mennä....
Lopulta Kutz voitti itsensä Zatopekin tällä tyylillä.

Annahan minäkin katson niitä tuloksia, sanoi isäntä lopulta.


 Tuossa kesäkuun 1959 Kalevassa sattui juuri etusivulla olemaan juttu siitä, kuinka Matti Huttunen oli 5000 metrillä rikkonut maagisen 14 minuutin rajan ja tehnyt Suomen ennätyksen.

Urheilutietäjä valitteli nykytilannetta; kukaan suomalainen ei ole tänä kesänä alittanut tuota rajaa. Suomen ennätys on edelleen lasse Virenin nimissä, kesältä 1972. Lasse juoksi 13.16,3 ja ilman jäniksiä. Kenenisa Bekelen maailmanennätys on kaukana, 12.37, 35.

Yllättäviin juttuihin päädyttiin navetan tutkimisessa.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

"Vieraita"

Pistin otsikon lainausmerkkeihin, koska vieraat ovat omaa väkeä. Tytär Helsingistä ja poika Tampereelta.


Käveltiin metsissä ja rannoilla, kaikenlaisissa maastoissa. Urbaani nuoriso näytti kiinnostuvan meidän yksinkertaisesta elämänpiiristämme.

Turisteilla kuuluu olla aurinkolasit, se myönnytys pitää sallia.

Vasken rannalla poika kuuli "posahduksen" kaislikosta. Arveli, riittäisikö saapasvarsi kuinka kauas jos tuonne kahlaisi ja perhoa alkaisi heitellä...Illan mittaan kalastaja häipyikin värkkeineen rantaan.


 Eipä aikaakaan kun rannasta singahti kuvaa...Tieto siirtyy reaaliajassa. Saa sitä ihmetellä!

Aamulla jääkaapista löytyi pussi. Hauki ja muutama ahven.
Heti puntariin!
Neljälle henkilölle sopivat paistinkalat, vanhalla mallilla leivitettynä, paistettuna ja haudutettuna.

Iltamyöhään taas maastoon, ympäri metsäteitä.
Isäntä otti tietenkin "pakolliset" auringonlaskukuvat. Koillistuulta, pientä aallokkoa.

Makkaranpaisto/-poltto, saunanlämmitys pikkukämpällä, aikaa kului ja valo vaan viipyi pohjoisen kesässä.
Poika rupesi rakentelemaan risupoltinta, se on kuulemma retkiolosuhteissa hyvä. Löydettiin vanha hedelmäpurkki; siitä se rupesi rakentumaan.

Ihmekeittimen testailua. Palaako vai sammuu? Taisi sammua...Pitääkö iskeä lisää ilma-aukkoja?


Yösydännä kuhkailtiin vielä, Subaru Forester mönki pienimmällä vaihteella. Katseltiin.
Jouduttiin hirvien "saartamiksi".

 Hei, mikäs tuolla! Ajetaan varovasti lähemmäs....ei se pelkää, on kumma!

Tässä vaiheessa auton takapenkiltä kuulosti lähtevän kavereille kuvaa ja viestiä; emme pääse eteenpäin, hirvi poikittain tiellä.

Siinä se kuljeskeli edestakaisin, söi vesakosta latvoja, välillä tuijotteli meihin.
Tytär arveli, että sillä on kuin naisten korkokengät etujaloissa; sirot sorkat.

Lopulta meni ojan yli, pois tieltä. Vielä tarkasteli kulkijoita. Veikeät korvat! Poimut ohjaavat äänen pään sisään.

Ajetaan vähän matkaa. Hei mikäs tuolla!
Niitä on kaksikin. Tuijottavat.



Nämä olivat jo yölevolla, makuullaan sammalikossa. Äkkiä ponnahtivat seisaalleen, mutta jäivät katsomaan.

Yltäkylläinen luontoreissu oli tämäkin. Vaikka ei siellä niin kummallista extremeä tapahtunut, silti kaikki tuntui olevan "uutta" ja kiehtovaa.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Punkki...!

Kesän mediajulkkis; punkki, puutiainen, ixodes ricinus.

Lähes päivittäin se esiintyy verkko- ja paperilehdissä. Annetaan ohjeita, kuinka se irrotetaan ihosta ja kuinka hävitetään. Miten pitää tehdä ja mitä ei missään tapauksessa.
Kevätkesästä punkkibussi liikennöi Pohjanmaan rannikon taajamissa, rokotetta oli saatavilla. Jonoja kerrotaan olleen piikkiä odottamassa.

Puutiainenhan voi levittää ainakin kahta tautia, borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Jälkimmäinen on vaarallisempi, viruksen aiheuttama, johon ei lääke tepsi. Se on kuitenkin harvinainen, taisi olla noin 40 tapausta vuosittain Suomessa. Borrelioosi on bakteerin aiheuttama ja yleisempi, noin 1000 tartuntaa vuodessa. Borrelioosiin tepsiin antibiootti, joten se on helpompi hoitaa. Pikkuprosentti punkeista kantaa näitä taudinaiheuttajia.

Punkkikauhua on, sen olemme huomanneet.
Rupesi kiinnostamaan, kuhiseeko Hailuoto noita kammotuksia.
Kun heinkkoa katselee, näyttää se olevan täynnä elämää. Paljon on asiakkaita kukissa ja heinissä. Siinä sitten tihrustaa, onko tuo koppana SE? Tai onko se TUO?


Maasto on täynnä kasveja, niissä monenmoista nyppyä ja liikkuvaa. Liekö joku näistä ITSE punkki?

 Punkki voi vuorokausikaupalla odotella polunvarren heinissä ohikulkijaa, johon voisi tarrata. Se voi kiivetä pitkien kasvien latvaan ja tunnistaa tulijan liikkeestä tai lämpösäteilystä. Kummallista, että punkin sanotaan olevan sokea. Mutta nopea!

Montako punkkia näissä heinissä on etujalat ojossa vaanimassa?


Jostakin luin menetelmän, jolla punkkien esiintymistiheyttä testataan.
Vedetään valkoista vaatetta pitkin ruohikkoa ja tutkitaan, montako tarrasi kiinni; vaaleassa tummat elukat havaitsee helpommin.

Ei kun kokeilemaan!


Ja sitten tarkastelemaan tulosta!
Ei ole punkki!
Eikä tämäkään!
Tämä voi olla, pitäisi olla 8 jalkaa. Näkyy 7...!

Tein toisen kokeen. Alistin toisin sanoen itseni ihmiskokeeseen.
Kahlasin tunnin verran metsässä, rannalla, niityllä ja kaikenlaisissa maastoissa. Tarkastelin valkoisia housujani tuon tuostakin, näkyykö.
Lopulta näkyi!

Siinäpä puutiainen on toiveikkaasti nousemassa housunlahjetta ylös.
Tässä lähikuva punkista. Sääski tuppautui kaveriksi kuvaan, niitähän ei tarvinnut etsiä.

Niin että löytyikö paljon? Punkkeja siis. No tein tutkimusta kahtena päivänä, yhteensä noin kaksi tuntia. Ei kovin paljon.

Silti kannattaa tutkia vaatteensa ja ihonsa aina kun on villissä luonnossa ja pitkässä kasvustossa liikkunut. Mutta ei paniikkia.