Translate

torstai 9. heinäkuuta 2015

Punkki...!

Kesän mediajulkkis; punkki, puutiainen, ixodes ricinus.

Lähes päivittäin se esiintyy verkko- ja paperilehdissä. Annetaan ohjeita, kuinka se irrotetaan ihosta ja kuinka hävitetään. Miten pitää tehdä ja mitä ei missään tapauksessa.
Kevätkesästä punkkibussi liikennöi Pohjanmaan rannikon taajamissa, rokotetta oli saatavilla. Jonoja kerrotaan olleen piikkiä odottamassa.

Puutiainenhan voi levittää ainakin kahta tautia, borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Jälkimmäinen on vaarallisempi, viruksen aiheuttama, johon ei lääke tepsi. Se on kuitenkin harvinainen, taisi olla noin 40 tapausta vuosittain Suomessa. Borrelioosi on bakteerin aiheuttama ja yleisempi, noin 1000 tartuntaa vuodessa. Borrelioosiin tepsiin antibiootti, joten se on helpompi hoitaa. Pikkuprosentti punkeista kantaa näitä taudinaiheuttajia.

Punkkikauhua on, sen olemme huomanneet.
Rupesi kiinnostamaan, kuhiseeko Hailuoto noita kammotuksia.
Kun heinkkoa katselee, näyttää se olevan täynnä elämää. Paljon on asiakkaita kukissa ja heinissä. Siinä sitten tihrustaa, onko tuo koppana SE? Tai onko se TUO?


Maasto on täynnä kasveja, niissä monenmoista nyppyä ja liikkuvaa. Liekö joku näistä ITSE punkki?

 Punkki voi vuorokausikaupalla odotella polunvarren heinissä ohikulkijaa, johon voisi tarrata. Se voi kiivetä pitkien kasvien latvaan ja tunnistaa tulijan liikkeestä tai lämpösäteilystä. Kummallista, että punkin sanotaan olevan sokea. Mutta nopea!

Montako punkkia näissä heinissä on etujalat ojossa vaanimassa?


Jostakin luin menetelmän, jolla punkkien esiintymistiheyttä testataan.
Vedetään valkoista vaatetta pitkin ruohikkoa ja tutkitaan, montako tarrasi kiinni; vaaleassa tummat elukat havaitsee helpommin.

Ei kun kokeilemaan!


Ja sitten tarkastelemaan tulosta!
Ei ole punkki!
Eikä tämäkään!
Tämä voi olla, pitäisi olla 8 jalkaa. Näkyy 7...!

Tein toisen kokeen. Alistin toisin sanoen itseni ihmiskokeeseen.
Kahlasin tunnin verran metsässä, rannalla, niityllä ja kaikenlaisissa maastoissa. Tarkastelin valkoisia housujani tuon tuostakin, näkyykö.
Lopulta näkyi!

Siinäpä puutiainen on toiveikkaasti nousemassa housunlahjetta ylös.
Tässä lähikuva punkista. Sääski tuppautui kaveriksi kuvaan, niitähän ei tarvinnut etsiä.

Niin että löytyikö paljon? Punkkeja siis. No tein tutkimusta kahtena päivänä, yhteensä noin kaksi tuntia. Ei kovin paljon.

Silti kannattaa tutkia vaatteensa ja ihonsa aina kun on villissä luonnossa ja pitkässä kasvustossa liikkunut. Mutta ei paniikkia.

6 kommenttia:

  1. Meillä kans jonkinverran tuolla heinikossa vaanii punkkeja. Kissasta ei ole vielä ikinä löytynyt punkkia, mutta tänä kesänä on jo ollut 2.
    Koiralla sen sijaan ei vielä tänä kesänä ole ollut kuin 1 punkki. En käytä eläimille mitään punkkimyrkkyjä, koska en kestä sitä ajatusta mitä kaikkea pahaa ne myrkyt aiheuttaa. Periaatteella älä laita ihollesi (tai koiran iholle) mitään mitä et laittaisi suuhusi.

    VastaaPoista
  2. Vietin yli 20 kesää Perämeren rannalla ja punkkeja tapasin kai kahtena viimeisenä kesänä. Ensin oli yksi kiinni kissan korvanlehdessä ja sitten viimeisenä kesänä löysinkin itseltäni jo viisi punkkia samana päivänä - olivat tosin vasta matkalla syömään, joten sain ne kävelevänä kiinni. Ne suorastaan hyppivät päälleni kun pöyhin kasvimaata.

    Olen punkkialueelta kotoisin ja suhtaudun niihin aika pragmaattisesti, mutta lapsuudessani ei puhuttukaan mitään borrelioosista tai aivokuumeesta.

    Tuo viimeinen punkkikesä teki kuitenkin mökistä luopumisen helpommaksi. Nyt asun alueella, jossa ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt yhtään punkkia, vaikka aika huolettomasti tuolla luonnossa liikunkin. Eikä täällä ole muuten hirvikärpäsiäkään. Toivottavasti tilanne säilyy ennallaan mahdollisimman kauan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesästä punkit ovatkin aktiivisimmillaan. Jos toukokuussa olisin nuo "tutkimukset" tehnyt, tulos olisi voinut olla toisenlainen.

      Poista
  3. joo kyllä nuo kuvat kertovat että punkkia on saatu saaliiksi.

    VastaaPoista
  4. Kysyin twitterissä, että löysitkö. Ja täältähän se vastaus löytyy :)

    VastaaPoista