Translate

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mitähän navetasta löytyisi?

Kun vuosi sitten keväällä tämän talon myynti-ilmoitus oli netissä, mainittiin, että pihapiirissä on 6 rakennusta. Päärakennuksen lisäksi sauna, nuottatupa, lato, autotalli ja navetta. En muista, kävinkö navetassa ennen kaupantekoa, ja muutenkin se on jäänyt vähälle huomiolle. Edes komean lumipalloheisin kukintaa en viime kesänä havainnut, en tullut katselleeksi sinne päin. Ehkä se kukki siinä navetan nurkalla, mutta minkäänlaista muistikuvaa ei siitä ole, eikä kuviakaan otettu siihen suuntaan.

Tänä kosteana kesänä lumipalloheisi kukki pitkään ja hartaasti, kilpaa viereisen sireenin kanssa. Yritin ottaa "taidekuviakin" valkoisista kukkapalloista; navetan rosoista ja haalistunutta seinää vasten muodostui kontrasti.


Ehkä kävin joskus etsimässä sieltä kukkaruukkuja, saaveja kasteluvesiä varten, tai saatoin viedäkin muuttolaatikoita navettaan säilöön. (Tulevaa selvittelyä varten!) Olin kyllä todennut, ettei siellä navetasta ole ollut hajuakaan kymmenvuosiin; räsymatotkin lattialla! Muuten navetta oli jäänyt tutkimatta.

Heti ulko-ovella tietenkin isännän linnunpöntön teoksia; päälle kaatuvana kasana.

Kaikenlaista rompetta, niinkuin vanhojen talojen ullakoilla ja aitanvinteissä tapaa olla.

Ikkunanpokia! Noista saisi pienen kasvihuoneen, kuvittelin. Muutama tomaatintaimi keväällä.

Hetken silmäilin varjostinkehikoita; voisi tuunata retrolampun!

Ikkunalaudalla lasipurkkeja, niile on meillä vähän käyttöä. Emäntä ei tee säilykkeitä, vaan pakastaa!

Jaa! Mutta mikäs tuolla hyllyllä on. Ikkunan yläpuolella?
Onko tuo joku puristin? Prässi? Otanpa ja tutkin tarkemmin!

Kasviprässi! Sisältä pursui imupaperia ja sanomalehtiä, 56 vuotta sitten puristimeen laitettuja.

Kissankäpälä vuodelta 1959.

Keräsin sanomalehdet talteen ja rupesin lueskelemaan. Ylimmästä otsikosta ilmenee, ettei maailma ollu kovin rauhallinen silloinkaan. Oli neuvoteltu Saksan kysymyksestä, Itä-Saksa ja Länsi-Saksa. Mainitaan, että neuvottelu päättyi tuloksettomana. Pieni myönnytys oli ollut se, että länsivallat olivat sallineet Itä-Saksan edustajan tulla samaan neuvotteluhuoneeseen. Ei mitään uutta; samantapaisesta on neuvoteltu nykykriiseissäkin.
Tuolloin ei ollut vielä Berliinin muuria rakennettu, mutta ilmapiiri tuntui kiristyvän siihen suuntaan.

Noisssa 59-kesän lehdissä oli paljon urheilutuloksia, monilla pikkakunnilla Suomessa ja ulkomailla oli kilpailtu ja tehty tuloksia. Arvuuttelin huvikseni isännältä voittajia ja tuloksia, hän kun urheilutietäjä on.

- Pariisissa oli juostu kova satanen, kukahan voitti, kysäisin.
- No varmaan se Delecour, ehdotti isäntä.
- Eipä ollutkaan, vaan joku nuori Seye, 10,2 juoksi ja vei delecourilta Ranskan ennätyksen...

- Kukas voitti Moskovassa pituushypyn? arvuuttelin.
- Ter-Ovanesjan, tuli vastaus.
- Mistä tiesit, ihmettelin.
- Kai tuon nyt arvasi, tämähän hyppäsi yli 8 metriä ensimmäisenä ei-amerikkalaisena...

Luin ääneen uutisen, jossa kerrottiin, ettei Vladimir Kutz osallistunut viidelle tonnille, ei luullut olevansa kunnossa.
Urheilutietäjä alkoi kertoa Kutzin taktiikasta; se paukutti alusta lähtien täysillä niin kauan kuin jaksoi. Alkuun katkesi kesken matkan, mutta sitten rupesi kestämään. Kanssakilpailijat odottivat aina sitä katkeamista eivätkä hötkyilleet, antoivat Vladimirin mennä....
Lopulta Kutz voitti itsensä Zatopekin tällä tyylillä.

Annahan minäkin katson niitä tuloksia, sanoi isäntä lopulta.


 Tuossa kesäkuun 1959 Kalevassa sattui juuri etusivulla olemaan juttu siitä, kuinka Matti Huttunen oli 5000 metrillä rikkonut maagisen 14 minuutin rajan ja tehnyt Suomen ennätyksen.

Urheilutietäjä valitteli nykytilannetta; kukaan suomalainen ei ole tänä kesänä alittanut tuota rajaa. Suomen ennätys on edelleen lasse Virenin nimissä, kesältä 1972. Lasse juoksi 13.16,3 ja ilman jäniksiä. Kenenisa Bekelen maailmanennätys on kaukana, 12.37, 35.

Yllättäviin juttuihin päädyttiin navetan tutkimisessa.

4 kommenttia:

  1. Juu! Tuli tarkkaan luetuksi nuo vanhat lehdet.
    Pääministerinä oli Sukselainen, Saksassa liittokansleri Adenauer, Indonesiassa Sukarno lakkautti lakiasäätävän kansalliskokouksen ja rupesi diktaattoriksi...
    Hiusvesi Silvikrin, matkaradio Salora! Ja uusi materiaali terylene; ei rypisty, laskokset pysyvät veitsenterävinä myös pesussa...Ym, ym! Riitta

    VastaaPoista
  2. Vuosi sitten saunaremontissa luimme yhdeltä seinältä löytyneitä täytteitä, sanomalehtiä vuodelta 1956 (mökin rakennusvuosi) ja toiselta seinältä vuodelta 1959 (lisähuoneen väliseinän rakennusvuosi).Noita samoja juttuja löytyi sieltäkin.
    Onkohon kukaan kiinnostunut tästä meidän ajastamme viidenkymmenen vuoden jälkeen...

    VastaaPoista
  3. No onpa ihania löytöjä nuo lehdet ja kasviprässi! Mielenkiintoista luettavaa. Me kolusimme Ahvenanmaalla pitkästä aikaa "loppiksia" eli kirpputoreja talojen takapihoilla, voi mitä löytöjä olisi ollut. Mutta ei tehnyt mieli raahata mitään ylimääräistä enää mukanaan.

    VastaaPoista