Translate

perjantai 21. joulukuuta 2018

Joulu, joulu...


Joulu päättää pitkän pimeän syksyn. Marraskuun märkinä kaamospäivinä joulu tuntuu olevan kaukana, juuri ja juuri erottaa pienen valon. Sitä kohti!


Joulun odotus tuikahtelee mielessä kuin pieni kynttilänliekki synkässä kuusikossa.



Viikot kuluvat, joulun valo lähenee ja suurenee. Se jopa virkistää ja lämmittää väsynyttä mieltä.


Pieni kynttilä hyisen meren partaalla, se on kuin rauhanjuhla maailman melskeessä. Kynttilän lämmössä haluaa viipyä.

Jouluun liittyy muitakin tunnelmallisia symboleja. Adventtiviikoista alkaen ne suorastaan vyöryvät vastaan kaikkialta.



Enkelit ja enkelparvet, taivallinen sotajoukko.


Pyhä perhe ja tallinseimi.



Tonttuväki on melkein vallannut medianäkyvyyden raamatullisilta tapahtumilta.

Joulupuuro ja Petteri Punakuono.

Laitetaankos pesä myös pikkulinnuille.

Joulunlapsen olkivuode. Siitäkö syystä olkikoristeet välkehtivät kuusissa, ikkunoissa, himmeleinä ja ovikoristeina. Tämän daavidintähden materiaali on kerätty meren rannalta.

Joulu herättää tunteita, se on meissä hyvin syvällä. Kun ajattelee, millä touhulla ja tohinalla joulua valmistellaan, ymmärtää kuinka tärkeä se ihmisille on.
Se on painunut mieliimme lapsuudesta asti. Ajatukset kääntyvät menneisiin jouluihin; ne kerrostuvat mielessä valtavaksi tunteiden kirjoksi. Se on haikeutta, kaipuuta lapsuuden onnellisiiin päiviin. Ja myös kaipuuta aikoihin, jolloin omat lapset olivat pieniä; heidän riemunsa ei unohdu, sen kuulee vieläkin korvissaan.

Ne lahjat ja pakettien kiihkoisa aukominen! Sitä paperien rutinaa! -"Mutta milloin tulee toinen joulu", kysyi lapsi kun oli kaikki pakettinsa avannut.

Mitä vanhemmaksi elää, sitä useammat kerrokset jouluja sekoittuvat toisiinsa. Sukupolvet vaihtuvat, aika kuluu.

Joulusta on kirjoitettu kaikenlaisia ja -tasoisia kertomuksia ja runoja.On riimitelty ja loruteltu. Paatosta ja paisuttelua, kevyttä rallinjolkotusta, ylitunnelmointia. Jouluyö, pakkanen, lumihiutaleet, tähtitaivas, avaruuden äärettömyys, yksinäisyys.

Liikuttavimmalta tuntuu Kaarlo Sarkian 'Lapsuuden joulu'. Siinä muistellaan menneitä kaukaisia aikoja; kaikkea sitä, mikä on menetetty, minkä aika on vienyt.
Lopulta runoilija päätyy pyytämään mahdottomia; omia edesmenneitä rakkaitaan takaisin ajattomuudesta.
Väkisinkin kuulijalle ja lukijalle tulevat mieleen lapsuuden joulujen valmistelijat, rakkaat vanhemmat. Kuinka heitä kaipaankaan!


"Tule äiti, lietesi luo!"


"Tule penkilles, taatto!"

tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulukortti 2018


Pitkin syksyä se on tullut mieleen silloin tällöin. Että millainen joulukortti "tehdään". Useita kymmeniä vuosia sellaisia on värkätty; kulloinkin hallinnassa olleella tekniikalla. Leikeltyjä, askarreltuja ja valokuvista muokattuja.

Kun täällä on tämä huikea merenranta, joskus kevättalvella jo keksin, että jos joulupukki kulkisikin rannalla. Tai tulisi mereltä jäätä pitkin.


Pukki vetäisi pulkkaa, täyttä lahjakuormaa. Siinäpä olisi tunnelmaa!

Kunhan tämä ranta jäätyy, niin joulu se tulla jollottaa. "Ankkastukki kainalossa ja sillinpäitä päällä"


Syksyllä suunnittelin kuvakulmia; tuota valkamaa pitkin voisi tulla. Hieno korkea ruovikko antaisi lisäväriä; auringonlaskun punaa!

Mutta mutta. Syksy oli kovin lauha, pimeni, mutta ei pakastanut. Ei lunta, ei lunta. Meri sula.




Hiukan kuuraa hietikolla. Ei oikein joulun tunnelmaa...No, ei auta, joulu lähenee. Yleensä itsenäisyyspäivän tienoilla on kortit laitettu postiin, sitä ennen ne pitäisi verkkopalvelussa vielä teettää. Eli;  -eikun rekvisiitta kasaan ja rannalle.
Tavarat tosin sullottiin reppuun ja isoon muovikassiin. Ei iljetty kylätiellä pukin varusteissa kummitella keskellä päivää.


Lahjakori esiin, tukeva keppi lahosta lepästä, pukin varusteet päälle ja kuvauksiin!


Siinäpä pukki askeltaa. Aurinko oli laskemassa. Ei sitä kuitenkaan näkynyt, vaikka tarkoitettiin kuvata pukin saapuminen auringonlaskun punaamassa ruovikossa. Havaittiin myös että kesällinen kasvustomassa on harventunut. Rannan korsia syys jo tallaa, runoili joku.


Voi pukkiparkaa! Merituuli näytti puhaltaneen viiksen palloksi suun eteen. Tämä huomattiin tosin vasta kun kuvia katseltiin kotona ruudulta isossa koossa. Toinen parta, se leukaan laitettava, se olikin hukassa.
Melko apeissa tunnelmissa katseltiin kuvia.

Muutama päivä joulukortin suunnittelu oli jäissä. Tuli myrsky, satoi vähän lunta.



- Pitäisikö meidän käydä uudelleen kuvaamassa rannalla? kysäisi isäntä.

Kävin katsomassa kuvauspaikkaa.


Jäitä oli tullut rantahietikolle.



Mihin kadonnut se pöyheä ruovikko? Jäät lananneet sen alleen. Ei noissa jääröykkiöissä joulupukki voi kulkea. Liukkaita!

No, sitten muutamana aamuna katselin kotipihaa "sillä silmällä".


Jos pukki tulisi tuota polkua nuottatuvalta? Auringonnousun kajo valaisi hetken puiden lomasta.

No niin. Pukki pukeutumaan, leukapartakin löytyi sopivasti.


Mitenkäs tämä. Löydettiin vanha kukkakorikin; tosin siihen ei paljoa paketteja mahtunut.


Vai seisoisiko pukki tässä nuottatuvan ovella. Takaa tosin häämötti pahasti apulantasäkki.

No, olkoon tämä! Hämärä päivä ja hallava hirsiseinä; jotakin piristystä kaipaisi...


Huomattiin Kärkkäinen Oy:n verkkopalvelusta tällainen hilpeä kehys. Ja ripeästi toimi Kärkkäinen; maanantaina vähän ennen klo 17 lähti tilaus ja keskiviikkona puolilta päivin korttipaketti kolahti postilaatikkoon.
Että tällainen tohina täällä. Mukavaa joulun odotusta!