Kuinka paljon päivä vielä lyhenee...?

Tuollaista miettii pilvisenä päivänä; aamu viivyttelee valkenemistaan ja ilta kiirehtii hämärtymistään.

Räntäsade sulattelee jo toista "ensilunta".

Märkää. märkää.

Keskipäivän aikaan sateen lomassa havaitsee metsässä hiukan väriäkin.

Selkeänä aamuna auringon nousun kajon näkee pihakuusen takaa...Sitähän katselee kuin menninkäinen luolastaan.

Näinä päivinä aurinko nousee täällä noin 9.50 ja laskee jo ennen puolta kolmea. Aurinko siirrähtää vain nuottatuvan toiselle puolen; sitten vaipuu.

Sinne meni. Menninkäinen jää ikkunastaan katselemaan päivän "perään".

Päivä lyhenee vielä kolmisen viikkoa, lyhimmillään auringon nousu siirtyy tuonne puoli yhteentoista ja laskee 21.12. melko tarkkaan klo 14.
Viime talvena mittasimme talvipäivän "lyhyyttä" How short is a winter day in Hailuoto? 

Minulla on taas menossa uhkarohkea yritys pitää huonekasvit hengissä talven yli. Kukkalamppujen avulla koetan lisätä valaistusta. Joskus pimeänä päivänä käyn katselemassa hulestuneena eteisen kasveja; mitenkäs täällä pärjäillään. Yllättäen pelakuut kukkivat, vaisusti, mutta kuitenkin!

Auringon vaelluksen eteläisessä horisontissa näin lyhyen päivän aikaan näkee parhaiten rannalla. Tällä hetkellä rantaan on vaikea mennä, tie tukossa!

 Räntäsateen luikastamat lohkareet ovat vaarallisia, luistavat ja voivat vyöryä.

Mutta kirkkaana pakkaspäivänä voi siellä nähdä auringon valoa ja heijastuksia.

Kauneutta on! Myös talvella.

Perämeri särki jäänsä

Luonnon amfiteatterissa on ollut mahtava yönäytös; Perämeri on paiskonut jäänsä rannalle.

 Valitettavasti en päässyt näytökseen, oli pimeää, satoi vettä rankasti. Pauhinan kuulin.
Aamun valossa sain ihailla veden voimannäytön tuloksia.

Jäätä, jäätä. Isoja kiviä noussut mukana, hiekkaa, puut kaaatuneet alle.
Mahtavat, kesyttömät voimat.

Superkuu!

"Meidän kameroilla ei pysty hämärässä kuvaamaan..."
Tämän totesimme taas kerran.
Superkuuta piti kuitenkin kuvata. Koetettiin ehtiä kuun nousuun sopivalle paikalle, ettei tulisi liian pimeä. Jotakin saattaisi kuvissa häämöttääkin.

Siis lauttarantaan. Kovasti vaatetta päälle; pakkasta oli 10 astetta ja kova tuuli.

Tosi kylmää. Yriteltiin monellakin seinustalla värjötellä tuulensuojassa. Mutta käsiä paleli.

Eipä siellä kovin kauan tarjennut olla, sitäpaitsi ilta pimeni ja tekniikka ei enää riittänyt.
Lähdettiin takaisin.

Kotimatkalla havaittiin , että kuu näkyi takana, seuraili matkantekoa suoran päästä.

Käytiin vielä Vaskentien päässä rannalla. Kuu oli juuri pullahtamassa esiin Santosen takaa.

Tuulensuojassa koetin videon kuvata...ehkä tunnelma välittyy.

Nyt jäätyy!

Meren "touhuja" on kiintoisaa seurata, esimerkiksi jäätymisen vaiheita.

Vielä 2.11. 2016 oli vesi täysin sulaa.

 Parin päivän perästä 4.11.2016 alkoi kehittyä vähän jäätä. Meri rupesi "leipomaan" rieskoja ruovikkoon.

Jäät pitivät omaa kahinaansa pyöriessään vedessä.

Kuva maanantaina 7.11.2016 mantereen puolelta lauttarannasta aallonmurtajan suojasta, jäätä kehittyy!

Mutta tuulen puolella koillistuuli vispasi jäitä "vaahdoksi". Valtava tuulen pauhu. Huurteella kuorrutetut kivet.

Lautta seilasi Hailuotoon sivumyötäisessä tuulessa. Takana tämä "satujen saari".

Aurinko nousi myös maanataina!

Tiistaina 8.11.2016 lähdin katsomaan, miten särkkä voi. Edellisessä postauksessa on kuvia pitkästä merelle ulottuvasta särkästä, joka paljastui meriveden laskettua hyvin alas. Ajattelin käydä kävelemässä siellä, jos niemi olisi vielä olemassa. Meri voi nimittään siirrellä hiekkaa paikasta toiseen...
Särkkä oli näkyvissä, mutta en uskaltanut mennä; hirveän liukkaalta näytti. Vesi oli lyönyt ehkä sen ylitse, pakkanen ja tuuli puleeranneet harjanteen kiiltäväksi.

Aurinko nousi myös tänään, tiistaina.

Meren leipomat rinkulat olivat pysähtyneet pyörinnästään.

Kivi saanut jäisen hatun. Tästä näkee vedenpinnan vajoamisen. Rannoilla juuri veden korkeuden vaihtelut aikaansaavat talvella kovaakin ääntä. Pauketta ja kolkkoa rysähtelyä.

Myös talvella on väriä. Aurinko sen tekee!

Vähän meren pauhua, eilen aamulla: