Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Joko lepänjuuret kastuu?

 Näin kyselevät luotolaiset Hailuodossa kun merivesi nousee. Muutama päivä sitten kastuivat pahemman kerran, sekä lepät että muut rannan kasvit ja puut.




Vettä, vettä, sitä riittää. Ja lisää tulee etelätuulella; ahtautuu Perämerelle.

Vihaiset aallot.

Ja kuuntele pauhua!



Unohtui laittamatta mikrofonin päälle suojus! Pauhina ja rohina ottaa korviin.






Merivesi tuo rannalle kaikenlaista "tavaraa", vesikasveja, kaislikkomassaa kuutioittain. Nämä muodostavat uusia rantavalleja ja meri siirtelee myös hiekkaa ja kiviä. Jostakin joutuu mereen myös puupölkkyjä ja irtoaa kalastajien verkonmerkkejä. Joskus rantapusikkoon ilmaantuu vene.


Näissä kuvissa merivesi kävi hiukan yli metrin "plussalla", eli normaalitasoa korkeammalla.

torstai 22. lokakuuta 2020

"Meri ei pysy alallansa"

 Näin sanovat vanhat luotolaiset Hailuodossa. Tarkoittavat sitä, että merivesi nousee ja laskee yhtenään koko ajan.

Kun tuulee pohjoisen suunnalta, merivesi painuu kohti etelää ja Hailuodon matalat rannat paljastuvat. Huomataan pitkiä hiekkasärkkiä. Niitä pitkin pääsee kauas "merelle".




Tuntuu kummalta kävellä kaukana rantakaislikon takana. Voi kuljeksia rannoilla ja katsella maalle. Jäitten aikaan maasto on eri näköinen kuin sulan maan aikaan.

Merenpohjan aaltokuviot ja väliin pientä kivikkosärkkää.

Kaukana "uusia" saaria. Takana joutsenten perheitä ja Lumijoen Varjakan rantaa, -kuin ilmaan nousseena. (Kameran kapasiteetti ja kuvaajan taidot eivät riittäneet parempaan kuvaan.)

Aurinko laski Hailuodon Hanhisen taakse, pilveen laski ja tuuli virisi. Muutuiko tuulen sunta?

Seuraavan aamuna tilanne olikin toinen; meri oli yön aikana palannut osittain takaisin. Tuostapa eilen kävelin kaislikon takaa rantaa. Laitanpa vertailuksi kuvan...

Yhdessä yössä muuttui. Vieläkin tuossa on vesi hiukan miinuksella.

 Ja parin päivän perästä tilanne tämä:

Vesi palannut hietikon reunaan. Eipä enää pystyisi kävelemään tuonne kaislikon taakse.


"Normaali" vesiraja on tuolla hietikolla. Kuvassa näkyy korkeiden vesien nostamin rytövalleja; näin muodostuu uusi rantatöyräs. Jostakin luin, että keskimäärin 22 vuotta kestää kun uusi rantatöyräs muotoutuu. Tuon vallin yli korkeat etelämyrskyt lyövät vielä, mutta maan nouseminen "nostaa" tuon vallin niin korkealle, ettei sinne kohta enää meri yllä.

Näkee, että myrskyvedet ovat puskeneet hiekkaa vallin yli ja taakse.

Valli takaiseen notkelmaan tulee kyllä vettä korkean veden aikoihin; tällaista vallia ei muodostu koko vesirajan mitalle. Maaston muodot vaikuttavat, ojitus ym. Rannan asukkaat ja mökkiläiset siivoavat usein meren tuomat rytivallit pois; rantaan ei muodostu vallia niille kohdin vaan ranta on tasainen.


Edellinen rantavalli; jo koivuja ja havumetsää.

Ja töyrään jälkeen taas maasto laskee. Tosi mukavaa lenkkeilyseutua.

Näin meriluonto muotoilee. Ja tosiaan, meri ei pysy alallansa pitkään, se on levoton.










maanantai 24. helmikuuta 2020

Talven kukkasia

Pakkanen taikoo kukkia; kosteus jäätyy ja kiteytyy ihmeellisiksi kimpuiksi ja tähdiksi.


Suodattimilla voi sävyttää ja saada erilaisen vaikutelman.
Joku nauraa meressä...


Korallia Perämeressä?

Hain hampaat?
Jäinen pioni...

Hyvin katoavaista on tänä talvena olleet kuurankukkaset ja jäiset tähdet; matalapaineet ovat seuranneet toisiaan. Suurinpiirtein joka viikonloppu etelämyrsky on nostanut vedet jäälle ja rannoille. Jääkukkaset sulaneet sen tien.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Talven lyhimpiä päiviä


Eletään niukan valon aikaa, aurinko ei pysy horisontin yläpuolella enää täyttä neljää tuntia.
(Tänään Lucianpäivänä 3 tuntia 47 minuuttia päivän pituus. 
 Lyhimmillään 22.12. 3 tuntia 34 minuuttia Vasken horisontin mukaan.)
Meidän pihalta ja ikkunoista katsellen aurinko nousi tällä viikolla naapurin eteisen vierestä, juuri ja juuri näkyy noustessaan.

Sieltä näkyy.

Armas aurinko.

Merenlahden takana, Liminganlahden pohjukasta loistelee.

Hetken vaeltaa piilossa rakennusten takana, sitten ilmaantuu kotikuusen rungon takaa. Mutta ei pääse vanhan nuottatuvan ylitse; laskemaan päin menee rata puolen päivän jälkeen.


Zoomaamalla saa hiukan lisää loistetta.

Ajattelin, että seuraavana päivänä "juoksen" rantaan kuvaamaan, siellä ei ole rakennuksia tai puita esteenä.



Mutta seuraava päivä valkeni tällaisena. Rannalla oli tosi kylmä, ei kärsinyt tuuleen päin katsella.


Saariston tunnelmaa, hyytävää.

Puhkesi oikea talvimyrsky. Heti seuraavana aamuna piti kiirehtiä rantaan katsomaan, mikä jäätilanne.



Hurjaa myllerrystä piti meri ja tuuli. Korkea merivesi ajoi jäitä maalle. Oli täysikuu. Mistähän johtuu, että merivesi käy korkealla täydenkuun aikaan. Tietenkin siihen tarvitaan kovaa etelä/lounaistuulta myös. Muutama vuosi sitten marraskuussa täydenkuun aikaan oli myöskin melkoinen myllerrys.
Myrskyinen yö
 
Silti eivät nuo jääkasat mitään ennätyksiä ole, kaikenlaista on saatu vuosien varrella nähdä ja kokea. Luonnonvoimat ovat arvaamattomat.


Nämä kaksi alimmaista kuvaa ovat vuodelta 1992, Pekka Kurikan ottamia. Tietä lauttarantaan avataan.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Hailuodon jäätie! Nyt auki!


Tosi on, lauhasta alkutalvestä huolimatta se avautui helmikuun alussa. Muutamien viikkojen pakkaset tekivät todellakin "terää", teräsjäätä. Varmaan auttoi se, että tielinja saatiin lumesta puhtaaksi; pakkanen pääsi puremaan tehokkaasti.

Joku luulee, että jäätie on tasainen kuin luistinbaana. Ei ei, meri on eri! Rantojen matalat ja meren karikot pullistelevat. Lisäksi merivesi nousee ja laskee alati; siinä jää saa myös liikuntaa. Rantamatalikoilla jää on luultavasti pohjassa, ainakin matalan veden aikaan. Syystalvesta ajautui rannoille ja tieväylällekin ahtojäitä; jäätien pintaa taitaa olla mahdoton saada ihan tasaiseksi. - Mutta kun ajaa sallittua 50km:n nopeutta, hyvä on kulku.

 Vauhdissa sivuikkunasta näpätty kuva; huono ja epätarkka. Tämä vaan todisteena siitä, että meren pohjassa on karikoita ja merellä on voimaa nostaa jäitä korkeiksi kasoiksi. Ei tuossa sulan veden aikana mitään näy, mutta talvi tuo esiin matalikon.

Tuota tienviittaa on odotettu, kuva tosin Oulunsalon puolelta. Jäämatka on kokonaisuudessaan noin 10 km. Taustalla näkyy lauttarannan tuulimylly, siitä on lautalle vielä jokunen matka.  Jäätien alkuun päästään jo ennen lahden pohjukasta. Joinakin talvina urakoitsija on kesken talven avannut uuden menoreitin eri kohdasta, jos tien kunto sitä vaatii.


Vastaantulevien kaista vedetään melko kauas; ei ole yhteentörmäyksen vaaraa. Urakoitsijan, Touhu Palvelut Oy:n edustaja kertoi, että kun auto menee jäätiellä, se työntää jään alla aaltoa edellään kuin vene ikään.... Siitäkin syystä kaistat tehdään noin kauas toisistaan. Sunnuntaina iltapäivällä lumimyräkkä oli jo nousemassa; käytiin kylillä "hyvän sään aikana".

Tässä sitä on avaraa maisemaa. Edessä Hailuoto; satujen saari, uljaana ui...
 Liikenne vilkastuu kun jäätie avataan, on helppo lähteä liikenteeseen kun ei tarvitse aikatauluja seurata.
Lautat liikennöivät harvennetulla aikataululla; bussivuorojen mukaan ja tilattuna.

Hiukan keinuttaa. Tuossa tiellä kiemurtelee pieni railo. Nyt on pari päivää satanut lunta yötä päivää. - Urakoitsija kertoi, että jäätien lumipenkat ovat jo hyvinkin metrin korkuiset. Niitä siirretää pois nyt kun tuisku loppui. Kuulemma raskaat lumipenkat painavat tien reunoja ja railoista voi pursua tielle vettä. Jäätien "teko" on ammattilaisten työtä!