Oma maa, mansikka?

Tämä on murhenäytelmä mansikkamaalta. Korutonta kertomaa.

Mökillä, tuolla manner-Suomessa, olemme vuosia kasvattaneet mansikoita omiksi tarpeiksi. Sato on ollut vaihteleva, monia vitsauksia on viljelmämme kohdannut. Joka kesä on kuitenkin mansikanmakuun päästy. Joskus hyvinkin.

Viime kesän kuvia.

Makeita. Myös haikeita kuvia. Katovuosi näyttää todennäköiseltä.

Syksyllä lokakuussa kaikki näytti vielä hyvältä.

Mutta keväällä! Suurin osa taimista näytti tuhoutuneen. Epäilen myyrää, sillä kuivuneet kasvustot olivat tavallaan "irti". Käsin keräsin kärryyn ja kompostiin.

Jäljelle jääneetkin pehkot ovat pieniä ja kutistuneita. Juhannuksen aikoihin tämä viljelmä on aina kukkinut komeasti. Miten käynee nyt. (Kuvat on otettu sen jälkeen kun helteisen lauantaipäivän olin irrotellut kuollutta kasvustoa.) Kamalan näköinen, sen myönnän!

Mikäpä siinä muu auttaa kuin uusia taimia.!

Nämä odottelevat vielä tuolla talon takana varjossa istutusta.

Huminalankaa

Enpä ole ennen tiennytkään huminalangan olemassaolosta.
Se kuuluu siihen välineistöön, jolla ihminen taistelee viljelystensä puolesta. Kun luonnoeläimet yrittävät tulla osilleen puutahassa ja marjaviljelyksillä.
Joskus kamppailu sadosta on kovaa, uhkaajia ilmaantuu maan alta, maan pinnalta ja ilmasta.

Myyrää vastaan on kokeiltu maahan upotettavaa tärisijää, pattereilla toimivaa. Myyrän luullaan kavahtavan outoa kuminaa maaperässä.
Myös on upotettu pulloja peltoon; tuuli viheltää pullon avoimessa suussa; tämänkin sanotaan häätävän myyriä.
On tehty myös vesiansoja; upotetaan ämpäri maahan, puolillaan vettä. Aamulla käydään laskemassa hukkuneet. Julmia ja itsekkäitä olemme. Emme sallisi myyräparkojen kaluta istutuksiamme maan alta, juuria, mukuloita ja sen sellaisia.

Toinen juttu ovat jänikset. Verkkoa, aitaa, suojuksia puitten runkoihin, tervaa ja muita tököttejä myös. Jäniksenpojat pujahtelevat aidoista sisään ja ulos, eivät taida tietääkään liikkuvansa kielletyllä alueella.

Nyttemmin myös sammakko on luokiteltu kasvitarhan viholliseksi. Isäntä on ollut silminnäkijänä, kun sammakko on kiivennyt aitaverkon silmästä mansikkamaahan.

Mutta huminalanka, se torjuu linnut. Nuo erinimiset rastaat, ihanat laulajat, kuten tiedetään. Huminalangan tulisi humista pelottavasti marjatarhan yllä. Ei laskeutumislupaa, linnut!

Tässä on huminalanka pingotettuna. Mutta ei humise jos ei tuule. Sadepisarat saavat ihan rauhassa roikkua langassa. Sadetta on piisannut.
Muutaman kerran olemme kyllä sattuneet kuulemaan langan räpätyksen tuulenpuuskassa. Kyllä se ääntä pitää kun niikseen tulee, siis tuulee!

Mansikkamaasta on muutama kypsä poimittu. Viimevuonna samaan aikaan oli poiminta jo lopetettu; nyt ei aloitettukaan!

Mansikoita olisi tulossa. Aurinkoa ja lämpöä kaivataan. (Toivottavasti sammakko ei innostu isolla suullaan mäyhäämään kypsyviä marjoja!)
Linnut tykkäävät oikeastaan vain punaisista marjoista, meillä ei olekaan nyt muita punaisia kuin mansikat. Vattupuskat leikkasin keväällä maata myöten poikki. Punaherukat olemme poistaneet juuri lintuhyökkäysten vuoksi.

Hiukan on herukoiden väri vaihtunut. Viikkoja menee vielä kypsymiseen.

Marja-aroniaa saa odotella, kuukauden, parikin.

Tyrnimarjat ovat vielä jyvämäisiä ja vihreitä. Syyskuussa tavataan!

Mutta mustikka! Se alkaa olla liipasimella.

Tarkastettiin viljelykset

Otsikko on kyllä suurellinen, eivät muutama marjapensas ja tyrnipuska nyt juuri viljelyksistä käy. Onpahan kuitenkin.

Varsinainen syy mökillä käyntiin oli kuitenkin kuusiaitojen leikkaus. Rupesi tuntumaan, että leikkaamatta jäävät, jollei heti lähdetä. Joskus on kinosten päältä jo leikattu.

Niin sitten suunnistettiin taas "mantereelle", niinkuin oikeat luotolaiset lauttamatkan tarkoituksen ilmaisevat.
Lunta oli vielä metsätorpan ympäristössä, vaikka tie olikin jo sula.

Heti pihalla säikähdettiin.Meteori tänne on tippunut? Useitakin!

Pihalla oli tällaisia pyöreitä kraatereita.
Tarkemmin kun tutkittiin, arveltiin myyrän pesiksi. Kuumuutta lie pesissä piisannut, pyöreitä reikiä lumeen sulanut!

Myyrien pesäpehmustuksia näkyi runsaasti sulapaikoissa.

Ja piha oli täynnä tällaisia hieroglyfejä. Monen aarin alueelta piha oli kuin äestetty. Riemukasta talvea täällä on vietetty, totesimme.

Sinänsä pensaille eivät myyrät olleet juuri tuhoja tehneet, minkä nyt vähän nirhanneet pientä orapihlajaa. Omenapuut näyttivät säästyneen. Isäntä mainitsi tervanneensa rungot, ehkä siksi myyrät eivät koskeneet. Itse muistin sitoneeni tuomenoksia omenapuiden alaoksiin; tuomen hajun sanotaan inhottavan jäniksiä. Mene ja tiedä.

Aikaisemmin keväällä ripustimme pöllönpöntön sinne mökillekin, isoon kuuseen. Siellä sitä olisi syömistä! Ei tiedetty, onko pöllö tullut pesimään, joten lähdettiin tutkimaan.

Eli isäntä paukutti kepillä kuusen runkoon ja minä tarkkailin kameran kanssa, ilmeneekö mitään pöntön reiällä.
Ei ilmennyt. Sanovat nimittäin, että pöllö tulee katsomaan, jos jotakin möykkää kuulee. Hyvät hermot taisi olla. Tai sitten pesäpönttö tuotiin liian myöhään.

Pensasistutukset olivat osittain lumesta paljastuneet. Tyrneissä näkyi paljon halkeamia, pensaan oksanhangat ovat herkkiä lohkeilemaan lumen painosta.

Joskus on sidottu lohjenneita oksia takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Nyt näpsyttelin oksasaksilla pois kaikki lumen vioittamat. Tyrni on elinvoimainen kasvi, se ei vähästä nuupahda.



Marjapesaat ovat sitkeitä ja notkeita. Ne saattaa lumen alla olla aivan litteinä, mutta pörhistyvät kesällä puolitoistametrisiksi pensaiksi. Sensijaan tukikehitot eivät tahdo mitenkään talvea kestää. Monenlaisia on kokeiltu. Ostettu puutarhamyymälöistä muovisia himmeleitä; eivät kestä pohjolan talvea. Vääntyilevät ja taittuvat niin, ettei niitä saa korjatuksi.
Lautaa, rimaa, kuusipölkkyä, kaikkea on kokeiltu.

Tällaista! Meillä on marjapensaiden juurella katekangas; ei voi lyödä tolppaa maahan sen läpi. Tämäkin seikka vaikeuttaa kehikoiden kestokykyä.





Mutta. No broblem! Käytännöllinen isäntä luo uutta innovaatiota.

Suomalainen suksi kestää! Ulos sukset survaiskaa!
 (Lasten suksia löytyi liiteristä melkoinen sylillinen. Sidemalli vaihtuu, ei käy kenkiin, ei kelpaa kellekään. Suksissa aika hiihtää tosiaan nopeasti ohi. Uusiokäyttöä pitäisi löytää.)

Meillä on Öjebyn-mustaherukkaa. Se on satoisa, kasvaa hyvin isoksi. Pensas pursuaa äkkiä ulos kehikostaan, tässäkin jo kaksi päällekkäin.

Mutta kuusiaidan leikkaus oli se käynnin varsinainen aihe!
Ihmeteltiin, kuinka kuusiaita kestää valtavia lumimassoja, satoja ellei tuhansia kiloja, paljon paremmin kuin pensaat. Tässä malliksi talvinen kuva aidasta.

Oli siinä painoa.

Mutta kun kevät tuli, ei mitään vaurioita. Ei kun leikkaamaan!

Uskomaton kevään vihreys! Joka kevät on ihme uus.