Toukokuun loppua 2020

Kesä näyttää tulevan tästäkin poikkeuskeväästä. Luonnonvoimat näyttävät mahtinsa. Viime viikon pieni sade sai maan vihertämään, ja tänään jo tarkeni ulkona ihan kesäkamppeissa. Harmi kyllä, hyttysetkin olivat huomanneet suven tulon.
Kasveja on tarkasteltu; miten ovat talvehtineet. Omenapuihin tulee paljon kukkia, marjapensaat ja vadelmat näyttävät hyviltä. Jäniksetkään eivät päässeet tuhojaan tekemään kun on hyvä aita ympärillä.

Ruohosipuli vanhassa savupiipun peltikuoressa näyttää tykkäävän kasvupaikastaan.

Jotakin uutta kokeillaan, viinirypäle Zilga. On vielä mietinnässä, mihin istuttaisi. Kasvihuonetta ei ole.

 Toinen mietittävä on tuo takareunan astia suippopaprikan taimia; mihin ne laittaisi. Muutama kuukausi sitten tyrkkäsin suippopaprikan kannan siemenineen pelakuun juurelle kukkapurkkiin. Siitäpä ilmaantui paljon taimia; nämäkin kai tarvitsisi kasvihuoneen? Etualalla krasseja: kukkalaatikoihin ja ämpäreihin etc.

 Kukkalaatikoihin ovat menossa nämä zinniat ja kesämalvikit. Verkkoviritelmä harsoa varten; melko kylmiä öitä on riittänyt.

Laatikkotarha on vielä istuttamatta. Vanha kansa "lupasi" keväthallojen loppuvan vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen. -Että mitä varten nuo verkot päällä? Kun näillä nurkilla on valtavasti mustarastaita; ne kuopii kuin kanat kaiken, missä avointa maata näkevät. Muutama monivuotinen kukka on noissa, joten laitettiin rastaan-estoja.
Lempikukkiani salkoruusuja oli taimikasvatuksessa viime kesänä ja ruukut talvehtimassa heinäkompostissa; toistaiseksi ei ole varmaa, onko siellä eläviä. muutama vihreä lehti näkyy...

Sain äitienpäivälahjaksi niittykukkien siemeniä. Kylvin niitä sinne tänne multaan sekoitettuina. Kuusenoksat peittona ovat myös rastaiden estoja.

 Viime keväänä sain äitienpäiväksi parsan juurakoita. Kesän mittaan ne kasvoivat korkeiksi ja reheviksi. Nyt keväällä olen odotellut milloin näkyisi uusia versoja. Nyt! Kesäkuun 1. päivänä bongasin ensimmäisen. Tässäkin rastasverkko varmuuden vuoksi.

Vanhan koivunkannon vieressä on sinnikäs unikkokasvusto. Olen koettanut hillitä sitä, jopa repiä juurineen, mutta vuodesta toiseen se ilmaantuu ja laajenee.

Olenkohan kylvänyt tähän unikkoa? Ehkä olen, tuskinpa se muuten olisi levinnyt talon toiselle puolen tuoksuvatukan juurelle. Elinvoimainen laji, kukkii kauniisti- ja liian nopeasti. Kaatuu sateella, ei nouse.

Joskus tulee iloisia yllätyksiä! Ehkä 3 vuotta sitten kaivoin nuottatuvan seinustalta näitä ja istutin talon etupihalle. Muistan se siitä, että nyrjäytin selkäni siinä aherruksessa ja piti puolen kesää ontua. Olin jo unohtanut koko kasvin; nyt se tekee kukkaa!

Tämä piha on hietikkoinen ja osittain paahteinen. Sadeveden keräykseen on isäntä panostanut; ensimmäisessä kevätsateessa saatiin monta tynnyrillistä. Vesi on tarpeellista kaikille kasveille tällä pihalla; hietikko vetäisee kosteuden äkkiä.

Miten aika kuluu Hailuodossa?

Kun meitä ei ole Oulussa näkynyt, kuulemma. Mitä kuuluu?

Tällaista meiltä on kyselty. Toista vuotta sitten muutimme Oulusta Hailuotoon. Sehän aiheutti monia ihmettelyjä; voiko siellä tulla toimeen. Onko kauppoja? Tunnetteko ketään sieltä? Entä jos sairastutte? Onko siellä mitään palveluja.

Hailuodossa on asunut ihmisiä iät ja ajat. Arvellaan ainakin 1400-luvulta asti. Jopa seurakuntakin on täyttänyt jo 400 vuotta. On täällä tultu toimeen, vaikeinakin aikoina.

Mistä syystä meidän pitäisi Oulussa näkyä jatkuvasti, vaikka asumme Hailuodossa? Taitaa olla niin, etteivät kaupunkilaiset tiedä, ettei täältä tosiaankaan tarvitse jatkuvasti kaupunkiin matkustaa.
En ole tainnut Oulun cityalueella käydä sen jälkeen kun tänne muutin. Ei ole ollut asiaa.

Miten täällä sitten on aikaa kulutettu? Yhtä ja toista kässehtimistä on ollut. Tässä vähän kesän ajankulua.

Talo kaipasi ulkomaalausta. Pihkako kiehui oksankohdissa, vai mikä haalisti maalin. Vuodenajat ja säät.

Hankittiin maalia.

Hinkattiin teräsharjalla seiniä.

Ja eikun maalaamaan, sillä taidolla mikä oli.
Kyllähän väri muuttui.
Maalausprojekti kesti koko kesän, eikä tullut ihan valmiiksikaan vielä. Hyvä, ettei kaikki työ tule liian äkkiä tehdyksi.
Mitä muuta?

Poimittiin mansikoita, mustikoita, herukoita, puolukoita. Melkoisesti saatiin aikaa kulumaan myös tyrnipensaissa.

Isäntä kaatoi muutamia kuusia ja koivuja, myrsky kaatoi avuksi yhden ison kuusen.

Halki poikki ja pinoon.

Talon takaa "löytyi" pienet peltosarat ja vanhaa puutarhaa. Sitä koetettiin uudistaa.

Vademapusikkoa yritettiin riveihin järjestää.

Melko paljon vietettiin aikaa joutilaisuudessa metsissä, tarkkailtiin näitä jaloja eläimiä...

...ja kuvattiin näkymiä tältä rannalta. Oulu näkyy taustalla, merenlahden takana.
Eipä tullut aika pitkäksi!

Tarkastettiin viljelykset

Otsikko on kyllä suurellinen, eivät muutama marjapensas ja tyrnipuska nyt juuri viljelyksistä käy. Onpahan kuitenkin.

Varsinainen syy mökillä käyntiin oli kuitenkin kuusiaitojen leikkaus. Rupesi tuntumaan, että leikkaamatta jäävät, jollei heti lähdetä. Joskus on kinosten päältä jo leikattu.

Niin sitten suunnistettiin taas "mantereelle", niinkuin oikeat luotolaiset lauttamatkan tarkoituksen ilmaisevat.
Lunta oli vielä metsätorpan ympäristössä, vaikka tie olikin jo sula.

Heti pihalla säikähdettiin.Meteori tänne on tippunut? Useitakin!

Pihalla oli tällaisia pyöreitä kraatereita.
Tarkemmin kun tutkittiin, arveltiin myyrän pesiksi. Kuumuutta lie pesissä piisannut, pyöreitä reikiä lumeen sulanut!

Myyrien pesäpehmustuksia näkyi runsaasti sulapaikoissa.

Ja piha oli täynnä tällaisia hieroglyfejä. Monen aarin alueelta piha oli kuin äestetty. Riemukasta talvea täällä on vietetty, totesimme.

Sinänsä pensaille eivät myyrät olleet juuri tuhoja tehneet, minkä nyt vähän nirhanneet pientä orapihlajaa. Omenapuut näyttivät säästyneen. Isäntä mainitsi tervanneensa rungot, ehkä siksi myyrät eivät koskeneet. Itse muistin sitoneeni tuomenoksia omenapuiden alaoksiin; tuomen hajun sanotaan inhottavan jäniksiä. Mene ja tiedä.

Aikaisemmin keväällä ripustimme pöllönpöntön sinne mökillekin, isoon kuuseen. Siellä sitä olisi syömistä! Ei tiedetty, onko pöllö tullut pesimään, joten lähdettiin tutkimaan.

Eli isäntä paukutti kepillä kuusen runkoon ja minä tarkkailin kameran kanssa, ilmeneekö mitään pöntön reiällä.
Ei ilmennyt. Sanovat nimittäin, että pöllö tulee katsomaan, jos jotakin möykkää kuulee. Hyvät hermot taisi olla. Tai sitten pesäpönttö tuotiin liian myöhään.

Pensasistutukset olivat osittain lumesta paljastuneet. Tyrneissä näkyi paljon halkeamia, pensaan oksanhangat ovat herkkiä lohkeilemaan lumen painosta.

Joskus on sidottu lohjenneita oksia takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Nyt näpsyttelin oksasaksilla pois kaikki lumen vioittamat. Tyrni on elinvoimainen kasvi, se ei vähästä nuupahda.



Marjapesaat ovat sitkeitä ja notkeita. Ne saattaa lumen alla olla aivan litteinä, mutta pörhistyvät kesällä puolitoistametrisiksi pensaiksi. Sensijaan tukikehitot eivät tahdo mitenkään talvea kestää. Monenlaisia on kokeiltu. Ostettu puutarhamyymälöistä muovisia himmeleitä; eivät kestä pohjolan talvea. Vääntyilevät ja taittuvat niin, ettei niitä saa korjatuksi.
Lautaa, rimaa, kuusipölkkyä, kaikkea on kokeiltu.

Tällaista! Meillä on marjapensaiden juurella katekangas; ei voi lyödä tolppaa maahan sen läpi. Tämäkin seikka vaikeuttaa kehikoiden kestokykyä.





Mutta. No broblem! Käytännöllinen isäntä luo uutta innovaatiota.

Suomalainen suksi kestää! Ulos sukset survaiskaa!
 (Lasten suksia löytyi liiteristä melkoinen sylillinen. Sidemalli vaihtuu, ei käy kenkiin, ei kelpaa kellekään. Suksissa aika hiihtää tosiaan nopeasti ohi. Uusiokäyttöä pitäisi löytää.)

Meillä on Öjebyn-mustaherukkaa. Se on satoisa, kasvaa hyvin isoksi. Pensas pursuaa äkkiä ulos kehikostaan, tässäkin jo kaksi päällekkäin.

Mutta kuusiaidan leikkaus oli se käynnin varsinainen aihe!
Ihmeteltiin, kuinka kuusiaita kestää valtavia lumimassoja, satoja ellei tuhansia kiloja, paljon paremmin kuin pensaat. Tässä malliksi talvinen kuva aidasta.

Oli siinä painoa.

Mutta kun kevät tuli, ei mitään vaurioita. Ei kun leikkaamaan!

Uskomaton kevään vihreys! Joka kevät on ihme uus.