Toukokuun loppua 2020

Kesä näyttää tulevan tästäkin poikkeuskeväästä. Luonnonvoimat näyttävät mahtinsa. Viime viikon pieni sade sai maan vihertämään, ja tänään jo tarkeni ulkona ihan kesäkamppeissa. Harmi kyllä, hyttysetkin olivat huomanneet suven tulon.
Kasveja on tarkasteltu; miten ovat talvehtineet. Omenapuihin tulee paljon kukkia, marjapensaat ja vadelmat näyttävät hyviltä. Jäniksetkään eivät päässeet tuhojaan tekemään kun on hyvä aita ympärillä.

Ruohosipuli vanhassa savupiipun peltikuoressa näyttää tykkäävän kasvupaikastaan.

Jotakin uutta kokeillaan, viinirypäle Zilga. On vielä mietinnässä, mihin istuttaisi. Kasvihuonetta ei ole.

 Toinen mietittävä on tuo takareunan astia suippopaprikan taimia; mihin ne laittaisi. Muutama kuukausi sitten tyrkkäsin suippopaprikan kannan siemenineen pelakuun juurelle kukkapurkkiin. Siitäpä ilmaantui paljon taimia; nämäkin kai tarvitsisi kasvihuoneen? Etualalla krasseja: kukkalaatikoihin ja ämpäreihin etc.

 Kukkalaatikoihin ovat menossa nämä zinniat ja kesämalvikit. Verkkoviritelmä harsoa varten; melko kylmiä öitä on riittänyt.

Laatikkotarha on vielä istuttamatta. Vanha kansa "lupasi" keväthallojen loppuvan vasta kesäkuun 10. päivän jälkeen. -Että mitä varten nuo verkot päällä? Kun näillä nurkilla on valtavasti mustarastaita; ne kuopii kuin kanat kaiken, missä avointa maata näkevät. Muutama monivuotinen kukka on noissa, joten laitettiin rastaan-estoja.
Lempikukkiani salkoruusuja oli taimikasvatuksessa viime kesänä ja ruukut talvehtimassa heinäkompostissa; toistaiseksi ei ole varmaa, onko siellä eläviä. muutama vihreä lehti näkyy...

Sain äitienpäivälahjaksi niittykukkien siemeniä. Kylvin niitä sinne tänne multaan sekoitettuina. Kuusenoksat peittona ovat myös rastaiden estoja.

 Viime keväänä sain äitienpäiväksi parsan juurakoita. Kesän mittaan ne kasvoivat korkeiksi ja reheviksi. Nyt keväällä olen odotellut milloin näkyisi uusia versoja. Nyt! Kesäkuun 1. päivänä bongasin ensimmäisen. Tässäkin rastasverkko varmuuden vuoksi.

Vanhan koivunkannon vieressä on sinnikäs unikkokasvusto. Olen koettanut hillitä sitä, jopa repiä juurineen, mutta vuodesta toiseen se ilmaantuu ja laajenee.

Olenkohan kylvänyt tähän unikkoa? Ehkä olen, tuskinpa se muuten olisi levinnyt talon toiselle puolen tuoksuvatukan juurelle. Elinvoimainen laji, kukkii kauniisti- ja liian nopeasti. Kaatuu sateella, ei nouse.

Joskus tulee iloisia yllätyksiä! Ehkä 3 vuotta sitten kaivoin nuottatuvan seinustalta näitä ja istutin talon etupihalle. Muistan se siitä, että nyrjäytin selkäni siinä aherruksessa ja piti puolen kesää ontua. Olin jo unohtanut koko kasvin; nyt se tekee kukkaa!

Tämä piha on hietikkoinen ja osittain paahteinen. Sadeveden keräykseen on isäntä panostanut; ensimmäisessä kevätsateessa saatiin monta tynnyrillistä. Vesi on tarpeellista kaikille kasveille tällä pihalla; hietikko vetäisee kosteuden äkkiä.

Alkukesän ihmeellinen vehreys

Viikon takainen lämpöaalto räjäytti kasvillisuuden vauhtiin. Tosin yöt ovat olleet kylmiä, joten kasveja on pitänyt paimentaa sisään ja ulos. Kaikkia ei voi tietenkään siirrellä, mutta niitten kohdalla täytyy toivoa parasta, -ja yösydännä tarkkailla mittareita.
Liika malttamattomuus kai on syynä siihen, että kukantaimet näyttävät kärsineen liian joutuisasta karaisusta. Keväällä tuulet ovat useinkin kovia ja pieksävät pienet kasviparat pilalle.

 Samettiruusu on hallanarka, mutta muuten kestää ulkona; tosin näissäkin näkyy hiukan kylmänvikoja latvoissa.

Seinän vieressä suojassa, mutta valossa silti.

Kurkun taimia ihan muutama, tarkoitus asettaa isoihin ämpäreihin pienoiskasvihuoneeseen.

Kun ei ole pihassa vielä juuri kukkivaa kasvia, piti puutarhamyymälästä tuoda neilikka portaanreunalle.

Ja daalian juurakko näytti säilyneen hengissä, kukat toivotetaan tervetulleiksi!

Eteisen seinustalle kasvavat vierekkäin kaksi vanhanajan perennaa; pioni ja keisarinlilja; niitä ei talvi nujerra.

Samassa rivissä kolmas kestävä; omenapuu. Taas muistaa kukkia, vanhan muisti ei petä.

Vähän on päästy jo sadonkorjuuseen. Kun talon peltikatto uusittiin, jäi pihalle entinen savupiipun kuori. Se pääsi uusiokäyttöön; ruohosipulin kasvatuslaatikoksi. Vähän epäilin, mahtaako talvehtia, mutta eipähän mitään; vihreää orasta työntää ja nopeasti. Sitähän piti käydä saksimassa.

Viime kesänä kuivasin ruohosipulia, nyt ajattelin kokeilla pakastusta.

Silpuksi, pellille paperin päälle...

....ja pakasteeseen kelmulla peitettynä.

 Ja jäätyneenä kannelliseen rasiaan, pakasteeseen. Irrallisesta viherrouheesta voi ottaa sopivan määrän.

Kesä jo mielessä...

Tosin ulkona näyttää vähemmän kesäiseltä.

Lunta tulee, vaikka entistä on väkintäänkin tarpeeksi.

Mutta eipä auta, kevät ja kesä tulee... Täytyy valmistautua.

Kun muistoissa on viimekesän kukkaset...salkoruusut ja muut.

Ryhdyinpä tarkastelemaan talteen kerättyjä siemeniä. Nippuja oli pusseissa eteisen ikkunalla. Ravistelin niitä, josko siemeniä tipahtelisi.

Kuivalta näyttää kasvusto, mahtaneeko olla elämää? Kuivatin erikseen salkoruusut ja muut kukat.

Kokeilin idättää salkoruusuja; ei mitään noussut. Sen sijaan sekalaisista siemenistä nousi varmaan 100-prosenttinen kasvusto. Toisaalta ne näyttivät kaikki sirkkalehdiltää samanlaisilta; en osannut päätellä, mitä ne ovat.
Koetin siirtää muutamia taimia pikkuruukkuihin siitä tiuhasta kasvustosta; aika näyttää mitä kehkeytyy.

Luin jostakin, että siemenille pitäisi järjestää kylmäkäsittely. Helmikuussa hankeen, neuvotiin. Selvä! Hankea täällä piisaa.

Neuvon mukaan laittelin minigrip-pusseihin siemeniä kostean mullan sekaan. Salkoruusut ja sekalaiset siemenet.

Lapiolla kuoppa talon päätyyn, siemenlaatikko sinne, muovikupu suojaksi ja lunta päälle. Tämä tapahtui 22. helmikuuta. Nyt ovat kohta kuukauden olleet, ehkä huhtikuua alussa kaivan esiin.

Nyt maaliskuussa, kasvavan kuun aikaan, olen kylvänyt muutamia kukkasortteja; samettiruusuja, tummaa salkoruusua (ostettuja siemeniä) ja monivuotisia unikoita. Jotakin on jo taimelle noussut.

Kylvetty 8.3, salkoruusu. Valoa kaipaisi, venyttävät kaulojaan.

Pelakuut odottavat mullanvaihtoa ja leikkausta.

Tässä kylvökset vielä alkuvaiheessa, mutta kun kasvavat, saa miettiä, mihin sijoittaisi. Laatikossa menevät pieneen tilaan, mutta purkitettuina tilantarve kasvaa. Aina se yllättää!

Pistetäänpä loppuun vielä säävideo, jos se hillitsisi kylvökiihkoa; vielä on talvea!

Koukussa Aqvilinaan

Viime viikkoina olen työstänyt Aqvilina-teostani niin Esiäitejä ja historiaa uppoutuneena, että blogi on jäänyt hiukan hunningolle. Sinänsä kuvauskohteet ovat samat kuin jo monta kuukautta; talvea on vain jatkunut. Myt kuitenkin maata on siellä täällä paljaana.

Jossakin metsäpolku on jo osittain sula, mutta enimmäkseen metsän kulkutieni ovat nyt niin upottavia, ettei huvita kahlata.

Meri on jäässä ainakin Hailuodon ja mantereen välillä.

 Lauttarannassa on hiukan avovettä. Linnut varaavat pesäkoloja aallonmurtajan kivien väleistä. Kirkuna, se on kesän ääni.

Pitkän talven jälkeen on vaikea muistaa, mitä mihinkin on laitettu syksyllä kasvamaan.

Verkkokatoksen suojassa pieniä omenapuun taimia ruukuissa. Vieressä havujen alla jotakin, merkkeinä keppejä, mitä kummaa. Valkosipuleita!
Alempana näkyi multaan upotettuja ruukkuja, täytyy olla ne monivuotiset kukantaimet. Kumma miten talvi pyyhkii pois mielestä edellisen kesän suunnitelmat.

Melko vaatimatonta on uuden kesän kasvu; jotakin sentään yrittelee maasta nousta.

Lämpimällä seinustalla lumet hiutuvat pikkuhiljaa pois.

Kanerva on "hyvin säilynyt" lumen alla, muutama viikko sitten tuli näkyviin, koko talven kinoksessa!

Isännän työmaa. Pienemmät kalikat säkeissä.

Taivaalla "kesäpilviä". Oikeastaan otin tuon kuvan arvauttaakseni ilmansuuntia, mutta siitä voi päätellä myös vallitsevan tuulensuunnan. Männynlatvat taipuneet tuulessa; täällä puhaltaa useimmiten etelä- ja lounaistuuli.

Kevään äänimaailmaa: