Translate

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kesä jo mielessä...


Tosin ulkona näyttää vähemmän kesäiseltä.

Lunta tulee, vaikka entistä on väkintäänkin tarpeeksi.


Mutta eipä auta, kevät ja kesä tulee... Täytyy valmistautua.

Kun muistoissa on viimekesän kukkaset...salkoruusut ja muut.


Ryhdyinpä tarkastelemaan talteen kerättyjä siemeniä. Nippuja oli pusseissa eteisen ikkunalla. Ravistelin niitä, josko siemeniä tipahtelisi.

Kuivalta näyttää kasvusto, mahtaneeko olla elämää? Kuivatin erikseen salkoruusut ja muut kukat.

Kokeilin idättää salkoruusuja; ei mitään noussut. Sen sijaan sekalaisista siemenistä nousi varmaan 100-prosenttinen kasvusto. Toisaalta ne näyttivät kaikki sirkkalehdiltää samanlaisilta; en osannut päätellä, mitä ne ovat.
Koetin siirtää muutamia taimia pikkuruukkuihin siitä tiuhasta kasvustosta; aika näyttää mitä kehkeytyy.



Luin jostakin, että siemenille pitäisi järjestää kylmäkäsittely. Helmikuussa hankeen, neuvotiin. Selvä! Hankea täällä piisaa.

Neuvon mukaan laittelin minigrip-pusseihin siemeniä kostean mullan sekaan. Salkoruusut ja sekalaiset siemenet.




Lapiolla kuoppa talon päätyyn, siemenlaatikko sinne, muovikupu suojaksi ja lunta päälle. Tämä tapahtui 22. helmikuuta. Nyt ovat kohta kuukauden olleet, ehkä huhtikuua alussa kaivan esiin.

Nyt maaliskuussa, kasvavan kuun aikaan, olen kylvänyt muutamia kukkasortteja; samettiruusuja, tummaa salkoruusua (ostettuja siemeniä) ja monivuotisia unikoita. Jotakin on jo taimelle noussut.


Kylvetty 8.3, salkoruusu. Valoa kaipaisi, venyttävät kaulojaan.


Pelakuut odottavat mullanvaihtoa ja leikkausta.

Tässä kylvökset vielä alkuvaiheessa, mutta kun kasvavat, saa miettiä, mihin sijoittaisi. Laatikossa menevät pieneen tilaan, mutta purkitettuina tilantarve kasvaa. Aina se yllättää!

Pistetäänpä loppuun vielä säävideo, jos se hillitsisi kylvökiihkoa; vielä on talvea!



1 kommentti:

  1. Kivoja suloisia kukkavauvoja. Vaan tuntuu kesä vielä kaukaiselta kun noita lumia katsoo. Lunta on täällä Pohjois-Karjalassakin ja lisää tuli tänäänkin ... onneksi aurinko näyttäytyi iltapäivällä, josko se huomenna jo olisi pitempään näkyvissä ja sulattaisi enimpiä lumia jo pois. Toivotaan.

    VastaaPoista