Jänikset, jänikset!

Metsissä on vilkasta elämää, varsinkin öisin. Jänöjussit etsivät syömistä. Ne tunkevat puutarhaankin, erityisesti omenapuut ja vadelmapensaat miellyttävät jäniksiä.
 -Edellisenä talvena tekivät täystuhon vattumaassa. No, viime kesä oli hirmuisen kuuma ja kuiva, olisiko satoa tullut, vaikka vattupuskat olisivat jyrsijöiltä säästyneetkin.

Kun oli muistissa ja toiveissa mehevä marjasato, ryhdyttiin toimeen jänisten varalta. Laitettiin syksyllä aita puutarhan ympärille, puolitoistametrinen verkkoaita. Jos tulee lunta, siltä varalta korkea, tuumittiin.

Ja tulihan sitä lunta. Tämä kuva tammikuusta, ja lisää tuprutti ja tuiskusi. Riittääkö aidan korkeus?

Tarkkailtiin, ilmaantuuko tassunjälkiä aidan varteen...

Ja riittääkö aidan korkeus?

Mitä ihmettä, eikö tästä pääse? Siinä oli juostu ristiin rastiin kuutamoyö. Miten pääsisi ruokapaikkaan!?

No. Ei meillä kovia olla luontokappaleita kohtaan. Kaadettiin koivu ja haapoja jäniksille. Eikös se vanhassa laulussakin pupuparka talvella huokaillut; 'haapaa jyrsin...'

Kyllä oli jyrsitty.

Koko perheellä oli tultu, vai onko mummikin näykkimässä huonoine hampaineen. Puolen yön aikaan oli oltu lounastamassa.

Koivun silmutkin näyttävät kelpaavan. Papanoita pulauteltu aika lailla.

Pienemmät omenapuut ovat jokainen verkkohäkissään, niihin eivät nakertajat pääse.
Mutta iso omenapuu, tämä on etupihalla, kukkii ihanasti ja antaa runsaan sadon.

Tarkkailtiin päivittäin omenapuun ympäristöä, heti kun lunta alkoi olla maassa.
Ei jäniksen jälkiä, ei ja ei.

Kunnes, voi kauhujen aamu!

Maaliskuussa! Kyllä siinä on jussikat käyny, iljenneet vielä papanat lykätä kiitokseksi.  Oksan kärkiä napsineet.

Eipä auttanut muu kuin koluta varastot, löytyisikö verkonjämiä aidaksi. Jotakin löytyi; erimallisia pätkiä. Kuvasta huomaan, että tuomenoksia aseteltiin pelotiksi ensihätään. Vanhan kansan tiedon mukaan jänis inhoaa tuomenoksien hajua.

Isännän mielestä 'tevos on nävös', pohjalaisittain sanottuna. Eli ei kehu mitenkään kauniiksi.
Mutta tuholaiset estää.