Satonäkymiä

Heinäkuun alku. Aika tarkastella satotoiveita.

Omenapuut kukkivat runsaasti. Kaatosateita eikä myrskyjä kukinta-aikaan sattunut ja pörriäisiäkin riitti. Toistaiseksi tilanne näyttää hyvältä. Sateita toivotaan nyt!

Vadelmat näyttävät toipuneen toissatalven jänistuhoista, silloinhan pupujussit kalusivat versot 10-senttisiksi tapeiksi. Nyt kukinta on ollut runsasta ja kasvusto rotevaa ja kookasta.

Mustaherukka on luotettava pensas; lähes poikkeuksetta se tuottaa satoa, niin näyttää nytkin.

Tyrnipensaan marjat ovat tässä vaiheessa pieniä ja jyvämäisiä. Niitä on vaikea huomata; kyllä marjoja on kehittymässä!

Karviaisia näyttää uhkaavan lehdensyöjä; vaanii erityisesti alaoksia. Toimenpiteitä tarvitaan.

Viime keväänä istutetuissa mansikoissa on nyt kukkia, vaikka keväällä näyttivät olevan kukatonta lajiketta! Myöhään menee.

Keväällä hankin kokeiltavaksi viiniköynnöksen. Toistaiseksi on menestynyt kohopenkissään. Lieneekö nuo syheröt kukkia???

 

Jänikset, jänikset!

Metsissä on vilkasta elämää, varsinkin öisin. Jänöjussit etsivät syömistä. Ne tunkevat puutarhaankin, erityisesti omenapuut ja vadelmapensaat miellyttävät jäniksiä.
 -Edellisenä talvena tekivät täystuhon vattumaassa. No, viime kesä oli hirmuisen kuuma ja kuiva, olisiko satoa tullut, vaikka vattupuskat olisivat jyrsijöiltä säästyneetkin.

Kun oli muistissa ja toiveissa mehevä marjasato, ryhdyttiin toimeen jänisten varalta. Laitettiin syksyllä aita puutarhan ympärille, puolitoistametrinen verkkoaita. Jos tulee lunta, siltä varalta korkea, tuumittiin.

Ja tulihan sitä lunta. Tämä kuva tammikuusta, ja lisää tuprutti ja tuiskusi. Riittääkö aidan korkeus?

Tarkkailtiin, ilmaantuuko tassunjälkiä aidan varteen...

Ja riittääkö aidan korkeus?

Mitä ihmettä, eikö tästä pääse? Siinä oli juostu ristiin rastiin kuutamoyö. Miten pääsisi ruokapaikkaan!?

No. Ei meillä kovia olla luontokappaleita kohtaan. Kaadettiin koivu ja haapoja jäniksille. Eikös se vanhassa laulussakin pupuparka talvella huokaillut; 'haapaa jyrsin...'

Kyllä oli jyrsitty.

Koko perheellä oli tultu, vai onko mummikin näykkimässä huonoine hampaineen. Puolen yön aikaan oli oltu lounastamassa.

Koivun silmutkin näyttävät kelpaavan. Papanoita pulauteltu aika lailla.

Pienemmät omenapuut ovat jokainen verkkohäkissään, niihin eivät nakertajat pääse.
Mutta iso omenapuu, tämä on etupihalla, kukkii ihanasti ja antaa runsaan sadon.

Tarkkailtiin päivittäin omenapuun ympäristöä, heti kun lunta alkoi olla maassa.
Ei jäniksen jälkiä, ei ja ei.

Kunnes, voi kauhujen aamu!

Maaliskuussa! Kyllä siinä on jussikat käyny, iljenneet vielä papanat lykätä kiitokseksi.  Oksan kärkiä napsineet.

Eipä auttanut muu kuin koluta varastot, löytyisikö verkonjämiä aidaksi. Jotakin löytyi; erimallisia pätkiä. Kuvasta huomaan, että tuomenoksia aseteltiin pelotiksi ensihätään. Vanhan kansan tiedon mukaan jänis inhoaa tuomenoksien hajua.

Isännän mielestä 'tevos on nävös', pohjalaisittain sanottuna. Eli ei kehu mitenkään kauniiksi.
Mutta tuholaiset estää.

Työaikaa...?

Minun lapsuudessani Savossa kesää sanottiin myös työajaksi. Se alkoi touonteosta, jatkui heinäntekona, sitten viljankorjuu, puinti ja lopuksi perunannosto. Pyrittiin siihen, ettei muita kiireellisiä töitä olisi sattunut "parhaaseen työaikaan".
En tiedä, miten nyt on, mutta meidän pikkuhuushollissa se pätee osittain. Marjoja viljellään kotitarpeiksi; noin 1000 litran pakastetilan verran.
Onhan niissä alkukesästäkin töitä, mutta varsinainen "työaika" alkaa mansikoiden kypsymisestä. Sitten vadelma, mustaherukka ja lopuksi tyrni.
Metsämarjoja kerätään kyllä, mutta viljellyissä on se hyvä puoli, ettei marjapaikkaa tarvitse "etsiä". Hillanpoimintaa ei juuri harrasteta, mustikkaa vähäsen. Puolukkaa kyllä ja karpaloita. Tänä syksynä suot ovat niin vetisiä, että karpalot taitavat jäädä noukkimatta.

Kyllä marjanpoimintakin käy työstä. Illalla kun silmänsä sulkee, marjat väikkyvät muka näkökentässä edelleen...

Mansikkamaalla riehuivat talvella myyrät tai muut nälkäiset. Keväällä tilanne näytti surkealta, mutta vähäsen tuli kuitenkin marjoja. Paikattiin kyllä pahimpia aukkoja uusilla taimilla. Ensi kesänä näkee, miten niitten kävi.

Vadelma menestyi yllättävän hyvin; syksyä kohden laatukin parani. Vadelmaa pitää poimia vähintään joka toinen päivä ja satokausi on pitkä; kyllä nämäkin pehkot silmissä vilisi vielä iltahämärissäkin...

Mustaherukka olisi parhaimmillaan tuoreena. Pakastettuna (ilman sokeria) se kirpeytyy, mutta miedompien marjojen seassa käy hyvin tuorepuuroon. Alla linkki, jossa kerron marjojen käytöstä. Viherher- ja valkoherukka ovat kyllä pehmeämpiä maultaan.   pitkä aamiainen

Linnutkin ymmärtävät "hyvän päälle", tekipä pesänsä pensaaseen. Ruokapaikka lähellä.

Marjat pakastetaan pienemmissä astioissa, että pysyvät irrallisina. Jäätyneet marjat kaadetaan suoraan pakastealtaaseen. Päälle on laitettu kuitukangas, pergamentti tms. Ihan hyvinä pysyvät...

Hailuodon puolukka on ainakin aukeilla paikoilla kypsää. Kostea kesä on kasvattanut hyvänkokoisia marjoja.

Tyrninpoiminnassa ei tänä syksynä ole isokaan työ. Vanhoja kasvustoja on uusittu, toistakymmenen vuoden iässä tyrnipensas rupeaa tulemaan vanhaksi eikä tuota enää hyvin. Pienistä pensaista ei paljoa kerry.

 

 Tällaisesta "Roope Ankan rahasäiliöstä" ei tyrnisadon suhteen tarvitse haaveilla. Kuva on 9/2011.

Karpalo ei ole vielä kypsää. Suot ovat nyt hyvin vetisiä, mahtaneeko päästä poimimaan karpaloita.

"Satonäkymiä"

Panin sitaatteihin tuon otsikon, sillä meillä varsinkaan vihannesten viljelytoiminta ei ole mitenkään agressiivista. Marjapensaita sen sijaan on ja jokunen omenapuu. Sekä myyriensyömä mansikkatarha. Varsinaisesti ei juuri mitään hyötykasvia ole keväällä kylvetty, minkä nyt kurpitsaa vanhan heinakasan päälle ja keittopadasta pelastetut maa-artisokat.
Silti riittää tarkasteltavaa. Täytyy tunnustaa, että kukat kiinnostavat yhtä paljon kuin varsinaiset syötävät viljelmät.

Vanhin ensin, posliinikukka! Se on kulkenut mukana 1970-luvun alkupuolelta asti. Sain sen äidiltäni, silloin se oli jo "seinän kokoinen". Posliinikukan historiaa. Monessa muuttokuormassa posliinikukka on keikkunut, mutta joka kesä kukkii.

Jatketaa kukkalinjalla; orkidea. Viime kesänä sekoittelin omatekoisen mullan; vanhan kukkakirjan ohjeen mukaan. Saniaisen juurta, rahkasammalta, maatuneita lehtiä, puuhiiltä, palanutta karjanlantaa.
Muut ainekset löytyivät ihan tuosta lähitienoolta, mutta karjanlannan korvasin hirvenpapanalla. (Hirviä täällä on karjaksi asti; vajaa 1000 ihmistä ja 300 hirveä.)
Rupesi kukkimaan orkidea, talven harkittuaan.

Keväällä kuorin maa-artisokan mukuloita keittoon ja huomasin muutamassa sieviä ituja. Pistinpähän multaan ja kesällä pellon reunaan. Isompi on jo toistametrinen, ehkä ehtii kukkiakin. Toki täytyy kaivella, tuliko mukuloita.

Mustaherukka, se on varma sadontuottaja, nyt myös karviaiset näyttävät lupaavilta. Vadelmissa on paljon raakileita, omenapuussa jokunen omena. Kevät oli lämmin, omenapuut kukkivat "liian" aikaisin, kimalais-työläiset eivät ehtineet syntyä pölyttäjiksi.
Kuuma kevät toi myös ne miljardiset kirvalaumat, jotka näkyivät tutkassakin pilvenä. Naurulokit niitä täällä pyydystivät, mutta paljon taisi jäädä syömättäkin. Nimittäin meillä öttiäiset tuhosivat heisipuun kukat ja melkein lehdetkin. Samoihin suihin taisivat mennä krassintaimet.

Kurpitsoissa saattaa olla jotakin kehkeytymässä. Ehkäpä syksyllä raahataan täältä "suuri kurpitsa".

Pioni lakkoili viime kesän, ei kukkinut. Syynä saattoi olla kevään kattoremontti; pionipehko tallautui työmaan alla. Nyt suostui pari kukkaa putkauttamaan.
Takana laatikossa "jotakin" taimia. Viime syksynä kylvin kukkalaatikkoon siemeniä ja "laudanpätkä päälle, keväällä siinä on taimet"-tekniikalla. Niinhän Taimi-täti muinoin opetti. Taimia ilmaantui keväällä, harmi vain, etten muista, mitä kylvin. Luulen että ne ovat siperianhernepensaan alkuja...

Silmän ruokaa; näihin "viljelmiin" ei kyllästy.

"Ihmeellinen luonto"

Wonderful wildlife!
Sanonta taitaa olla kulunut ja kliseeksi muodostunut.
Ajattelemme ihmeellisen luonnon sijaitsevan valtamerten tai sademetsien syvyyksissä, niiden oudoissa ja kummallisissa eläimissä. Niitähän meille filmeissä ja videoissa esitellään. Kyllähän etelän eksoottiset näkymät hämmästyttävät kylmän pohjolan asukkeja, tosi on.

Mutta ihmeellistä luontoa on lähempänäkin.
Ei hirveän isoa, mutta sitkeydessään hämmästyttävää.

Nuo tutut kasvit, puut ja pensaat, jotka syksyn tulle pudottavat lehtensä. Talven ajan ne värjöttelevät alastomina jään ja lumen vallassa.

Ihmeellistä on se, että niillä jo nyt syksyllä on valmiina ensikevään silmut. Ja ne pienet alut selviytyvät talvesta paleltumatta.
Sellainen luonnon ihmeellisyys hakee vertaistaan!

Lamoherukka ja mustaherukka, uudet silmut rungoissaan.

Vadelma.

Mänty "aikoo" ensi kevään kasvattaa kolme uutta oksaa ja latvan!

Pienellä kuusella on myös suunnitelma kevääksi; uusia oksia tuohon ja tuohon!

Leppä.

Mustikka.

Kaikki ovat valmiudessa.
Ensi kevät on jo täällä!