"....on kesä parhaillaan..."

Näinhän sitä koulussa laulettiin.

Ohikiitävä on Pohjolan kesä. Jo nyt, heinäkuun alussa, ovat luonnonkukat parhaat kukintonsa avanneet, -ja sulkeneet.

Sensijaan viileässä saaristossa monivuotiset ja kesäkukat ovat kohta loistossaan. Myöhäisempiä kukkijoita odotellaan vielä.

Monivuotiset liljat nousevat uskollisesti, varsin vähän hoidetuista kasvupaikoistaan.

Siirsin viime kesänä päivänkakkaroita kasvatuslaatikoihin, niissä ne ovat kasvaneet jättiläismittoihin. Sen sijaan nurmikkoon jätetty sisarensa kasvaa hillitynkokoisena, alin kuva.

Keväällä kasvatin kesäkukkien taimia, sitä varten ostin jopa pikkuruisen kasvihuoneen, noin neliömetrin pohja. Nostin sen ulkoportaille etelän puolelle auringonpaisteeseen ja taimilaatikot sisälle hyllyille. Tuulenpuuska kaatoi koko laitoksen, mutta sain pelastetuksi jonkunverran taimia ehyinä.

Asetin kasvihuoneeni sisäpihalle ja kiinnitin naruilla seinään. No, etelämyrsky 26m/s kaatoi sen siitäkin ja vielä alassuin, niin että oviaukko jäi alle. Muutaman taimen sain mullan seasta taas ruukkuun kasvamaan. Alla kuvassa yksi niistä; malvikki. Ihanat kukkansa se kovasta kohtalostaan huolimatta avasi jo juhannuksen jälkeen.

Ostin puutarhalta orvokkeja jotain muitakin taimia. Ne sain säilytetyksi ehyinä ja elossa.!

Takana on itse kasvatettuja samettikukkia; ne eivät olleet siinä myrskyjen kaatamassa kasvihuoneessa.

Kotitienoomme on sellainen vanha saaristolaispiha; täällä on vanhoja perennoja villiintyneinä.

Tämä sinisilmä asustelee syreenipensaan varjossa.

Tuoksuvadelman "paperiset" kukat, kimalaisten rakastamat.

Saaristolaistorpan portailla.

Laho mahonkivene, vanha nuottatupa; muinaisen asuinpaikan sitkeät kasvit paikoillaan, tiikerililjat ja valkoiset juhannusruusut.

Menneen ajan patinaa ja uuden kevään ruusuntuoksu.

Alkukesän ihmeellinen vehreys

Viikon takainen lämpöaalto räjäytti kasvillisuuden vauhtiin. Tosin yöt ovat olleet kylmiä, joten kasveja on pitänyt paimentaa sisään ja ulos. Kaikkia ei voi tietenkään siirrellä, mutta niitten kohdalla täytyy toivoa parasta, -ja yösydännä tarkkailla mittareita.
Liika malttamattomuus kai on syynä siihen, että kukantaimet näyttävät kärsineen liian joutuisasta karaisusta. Keväällä tuulet ovat useinkin kovia ja pieksävät pienet kasviparat pilalle.

 Samettiruusu on hallanarka, mutta muuten kestää ulkona; tosin näissäkin näkyy hiukan kylmänvikoja latvoissa.

Seinän vieressä suojassa, mutta valossa silti.

Kurkun taimia ihan muutama, tarkoitus asettaa isoihin ämpäreihin pienoiskasvihuoneeseen.

Kun ei ole pihassa vielä juuri kukkivaa kasvia, piti puutarhamyymälästä tuoda neilikka portaanreunalle.

Ja daalian juurakko näytti säilyneen hengissä, kukat toivotetaan tervetulleiksi!

Eteisen seinustalle kasvavat vierekkäin kaksi vanhanajan perennaa; pioni ja keisarinlilja; niitä ei talvi nujerra.

Samassa rivissä kolmas kestävä; omenapuu. Taas muistaa kukkia, vanhan muisti ei petä.

Vähän on päästy jo sadonkorjuuseen. Kun talon peltikatto uusittiin, jäi pihalle entinen savupiipun kuori. Se pääsi uusiokäyttöön; ruohosipulin kasvatuslaatikoksi. Vähän epäilin, mahtaako talvehtia, mutta eipähän mitään; vihreää orasta työntää ja nopeasti. Sitähän piti käydä saksimassa.

Viime kesänä kuivasin ruohosipulia, nyt ajattelin kokeilla pakastusta.

Silpuksi, pellille paperin päälle...

....ja pakasteeseen kelmulla peitettynä.

 Ja jäätyneenä kannelliseen rasiaan, pakasteeseen. Irrallisesta viherrouheesta voi ottaa sopivan määrän.

Vettä, vettä!

Jos kavit osaisivat puhua, vettä ne olisivat huutaneet tänä kuumana kesänä.

Pienenkin puutarhaviljelmän laittanut on tänä kesänä katsellut taivaalle; eikö näy pilviä. Sadetta kaivataan.

Mutta pilvet kulkevat omia teitään, ei niitä voi määräillä. Niinpä kastelukannu on roikkunut meillkin kädessä joka päivä pitkät tovit. Kun pihaa ei ole kasteltu, nurmikko on hietikkomaalla palanut ruskeaksi. Kun kuumana päivänä (tänään jopa +33) astelee pihalla polttavassa auringonpaisteessa, kuiva ruohikko ratisee jalkojen alla.

No, kasvit olen saatu pidetyksi hengissä. Minun "vastuullani" ovat kukat. Keväällä laitoin kukkia kasvatuslaatikoihin; niissä on riittänyt kastelemista.

Joskus viikkoja sitten ennusteltiin rajuja ukkosilmoja, siinä pelossa laitoin malvikeille tukikepit ja sidoin kangassuikaleilla. No, ukkosia ei tullutt eikä sateita.

Viime kesänä kasvatin joitakin monivuotisia, sain tyttäreltä lahjaksi pussin "Mummon monivuotisia". Osan taisi syödä talvella hiiret; muutamista ruukuista ei keväällä ilmaantunut mitään. Mutta heinäkuun kuivuudessa nousi kukalle tämä urhoollinen. Ruukku oli kurpitsamaan vieressä koivun alla. Kun siitä pikku taimi alkoi nousta, nakkasin silloin tällöin vettä....

Yksivuotiset kukkii runsaasti.

Tämä neilikka ostettiin vuosia sitten puutarhamyymälästä. Kesät se kukkii ulkona, talvet kituu eteisessä.

Ruskeaksi palanut pihanurmikko muodostaa karun kontrastin meheville kukille.

Nuppuja riittää. Lämpöä on tänä kesänä riittänyt ja vettä on kannettu, lannoitetta ripoteltu.

Muutamat nuput  pinnistelevät tiukasti kiinni, vaikka päivittäin käyn hoputtamassa.

Loppuuko kesä ennenkuin salkoruusu suvaitsee avata kukkansa? Lähes metrin mittainen runko!

Kasvatuslaatikko!

Kasvatuslaatikko on nyt in. Viime kesänä katselin lehtijuttuja tästä "keksinnöstä". Tuntui kiehtovalta, ettei tarvitsisi taistella rikkatuohoja vastaan kukkapenkissä. Se on sellainen taistelu, jonka aina olen hävinnyt!

Eli laatikkoverstas toimintaan, tosin se vaati pitkän talven tarinoita. Että millainen se on, onko meillä tarvikkeita, osaako sen tehdä.
Rupesihan niitä syntymään, vanhaa harmaata lautaakin löytyi.

Tarkkaa hommaa. Kun vanhasta navetasta "löytyi" ikkunanpotia laseineen, otettiin niistä mitta. Ehkä joskus voisi varhain keväällä lasin alla kasvattaa jotain arkaa ja herkkää. Tällainen visio!

Tällainen rakenne. Pohjalle mansikkakangas.

Ensin pohjalle risuja, kariketta ja osittain maatunutta kompostia. Toiseen latikkoon laitoin viimekesäistä ruohonleikkuujätettä, hiukan maatunutta ja palanutta.

Sitten pari säkillistä multaa. Ja istuttamaan. Tässä salkoruusu, monivuotinen, vuosi sitten äitienpäivälahjaksi saaduista siemenistä kasvatettu ja heinäkompostissa talvehtinut.

Melko komean juuriston kasvattanut salkoruusu vuodessa. Kaksi tainta istutin laatikkoon, väliin kolme pienempää tainta, myös monivuotisia. Tosin vasta tänä keväänä kylvetyt, ehkä olisi ollut parempi jättää vielä pieniin ruukkuihinsa.

 Koko kevään taimia on hyppyytetty ulos ja illalla sisälle; pienten monivuotisten siemenpussi lie siinä rallissa lentänyt taivaan tuuliin....Nyt juuri en muista, mikä onkaan lajike!
Edessä yksivuotisia kesäkukkia malliksi; niitä ei vielä uskalla istuttaa. Vanha kansa piti kesäkuun 10. päivää rajana, jonka jälkeen ei oleteta yöpakkasia tulevan. Joten noita purkkitaimia hyppyytetän edelleen sisälle yöksi, jos ilta viilenee liikaa.

Päiväksi pääsevät ulos suojaisaan nurkkaukseen ottamaan aurinkoa...

Ruohosipulin kasvatuslaatikkona on entinen savupiipun peltisuojus. Ihan hyvin näyttää talven pärjänneen; kohta voi ruveta napsimaan tuoretta ruohosipulia.

Hyvin maatunut heinäkomposti olikin hyvä talvehtimispaikka. Pienet omenapuut taitavat olla kaikki hengissä. Viime syksynä siihen viereen riviksi pistellyt valkosipulinkynnet tuottivat yllätyksen! Toukokuun puolivälissä jo kimmahtivat taimelle.

Heinäkompostia pitää muotoilla, kunhan nuo upotetut ruukut saa pois; valokosipulin kastelu on muuten mahdotonta jyrkässä seinämässä. Samaan kasaan ovat tulossa kurpitsan taimet aikanaan.

 Tässä malvan taimia. Hiirille tai vastaaville näyttää maistuneen parhaiten neilikan lehdet; niitä on vain yksi säilynyt, malvaa kolme ja salkoruusuja kymmenkunta.
Lisäksi on leegio yksivuotisia kesäkukkia odottamassa kasvupaikkaa...

Monta kasvatuslaatikkoa täytyy silti verstaalta valmistua ja multasäkkejä ehkä lisää.
Kivaa on kevät!