"....on kesä parhaillaan..."

Näinhän sitä koulussa laulettiin.

Ohikiitävä on Pohjolan kesä. Jo nyt, heinäkuun alussa, ovat luonnonkukat parhaat kukintonsa avanneet, -ja sulkeneet.

Sensijaan viileässä saaristossa monivuotiset ja kesäkukat ovat kohta loistossaan. Myöhäisempiä kukkijoita odotellaan vielä.

Monivuotiset liljat nousevat uskollisesti, varsin vähän hoidetuista kasvupaikoistaan.

Siirsin viime kesänä päivänkakkaroita kasvatuslaatikoihin, niissä ne ovat kasvaneet jättiläismittoihin. Sen sijaan nurmikkoon jätetty sisarensa kasvaa hillitynkokoisena, alin kuva.

Keväällä kasvatin kesäkukkien taimia, sitä varten ostin jopa pikkuruisen kasvihuoneen, noin neliömetrin pohja. Nostin sen ulkoportaille etelän puolelle auringonpaisteeseen ja taimilaatikot sisälle hyllyille. Tuulenpuuska kaatoi koko laitoksen, mutta sain pelastetuksi jonkunverran taimia ehyinä.

Asetin kasvihuoneeni sisäpihalle ja kiinnitin naruilla seinään. No, etelämyrsky 26m/s kaatoi sen siitäkin ja vielä alassuin, niin että oviaukko jäi alle. Muutaman taimen sain mullan seasta taas ruukkuun kasvamaan. Alla kuvassa yksi niistä; malvikki. Ihanat kukkansa se kovasta kohtalostaan huolimatta avasi jo juhannuksen jälkeen.

Ostin puutarhalta orvokkeja jotain muitakin taimia. Ne sain säilytetyksi ehyinä ja elossa.!

Takana on itse kasvatettuja samettikukkia; ne eivät olleet siinä myrskyjen kaatamassa kasvihuoneessa.

Kotitienoomme on sellainen vanha saaristolaispiha; täällä on vanhoja perennoja villiintyneinä.

Tämä sinisilmä asustelee syreenipensaan varjossa.

Tuoksuvadelman "paperiset" kukat, kimalaisten rakastamat.

Saaristolaistorpan portailla.

Laho mahonkivene, vanha nuottatupa; muinaisen asuinpaikan sitkeät kasvit paikoillaan, tiikerililjat ja valkoiset juhannusruusut.

Menneen ajan patinaa ja uuden kevään ruusuntuoksu.

Saariston vastakohtaisuuksia

Hailuoto on Suomen vähäsateisimpia alueita. Pilvet eivät vain tule. Joskus näkee tummat pilvet Lumijoen suunnalla, ukkosen myhähtelykin kuuluu. Mutta sinne se monesti jää, menee "meren takaa" ohi. Aurinko senkun paistaa, vaikka mantereelta tule viestejä kaatosateista.

Viime kesä oli ajoittain tosi kuuma; varsinkin meidän pieni etupiha suorastaan polttava. Eikä tuulen henkäystä, vaikka näin lähellä rantaa asutaan. Suuret pihapuut pysäyttävät ilmanvirrat.

Mutta rannalla tuulee, lähes aina. Harvoin ilma niin seisahtaa, ettei edes meren yllä liikehdi. Kesällä helteisenä iltana ehkä.
Talvipakkasellakin on usein tyyntä, mutta rannalla ja varsinkin kauempana merellä käy hyytävä viima. Se näkymätön ja kuulumaton kavala ilmanvirtaus, joka jäädyttää äkkiä hiihtäjän kasvot.

Nyt alkukesästä kaikki on niin vihreää. Tuulilta suojassa kasvit nousevat maan kätköistä vauhdilla. Hallakaan ei tänne monesti osaa.

Kerttunen lavertelee päättymätönta tarinaansa lehvistössä, kirjosieppo toistelee kulmikasta kutsuaan.

 (Käki lensi jopa keittiön ikkunan taakse omenapuuhun, tosin isännän houkutuskukuntaa ihmetellen.)

Pajulinnun sulous ja peipposen reippaus täydentävät toisiaan. Joku rastas piirtelee elämänsä suuntakuvioita kuusikossa; suurpiirteisiä suunnitelmiaan kertoo.

Kevät innostaa myös ihmistä. uusia päännousemia on tässäkin talossa keksitty.
Kuusentaimia tilattiin metsänhoitoyhdistyksen kautta. Talon taakse pellolle istutettiin, pienet kuuset. Koivuja on tarkoitus kaataa.

Talon taakse varjoon on "ilmaantunut" omenapuita istutusjonoon.

Saarielämän vastakohtaisuuksista kertoo pikkuinen videonpätkä eiliseltä päivältä.
http://youtu.be/EZVk6OL_J9I