Keskikesää kohti

Nopeasti vilahtaa ohi alkukesän herkimmät hetket.

Vielä viime viikolla vanha omenapuu kuohui valkoisin kukkapaljouksin. Maanantaiaamun tuulet varistelivat terälehdet valkoiseana sateena maahan. Kuinka haikeaa!
Lähiviikkoina nähdään, tuleeko omenoita; kimalaisia kyllä on ollut.

Ensimmäistä kesän satoa korjataan. Nokkosia keräsin kuivumaan; irrottelin vain lehdet ja latvat. Varsista laitoin nokkosvettä hautumaan.

Ohuina kerroksina paperin päällä, loppukuivatuksen olen tehnyt 40-asteisessa uunissa. Rutikuivina säilyvät hyvin purkeissa. Joka aamu lusikallinen tätä kuivattua superfoodia "aamusotkuun" marjojen ym kanssa.

Ruohosipulit talvehtivat hyvin vanhassa savupiipun peltikuoressa. Kun peltikattoa uusittiin, otin piipun suojuksen lavakaulukseksi...

Saksilla leikkelin ensimmäisen sadon ruohosiopulista.

Ja silppusin pieniksi paloiksi.

.Vähän huuhtelin ja valutin lävikössä, sitten voipaperin päälle isolle tarjottimelle...

....ja pakasteeseen jäätymään. Kunhan ovat kohmettuneet, laittelen rasioihin ja hämmentelen irralliseksi rouheeksi. Myöhemmin on helppo rasiasta ravistella ruokiin tarvittava määrä. Tällä tavalla ei tarvita isoa määrää pikkuisia annospusseja, vaan voi säilöä kookkaisiin rasioihin.

Kun tuossa pihalla istuskelin ja leikkasin ruohosipulia, tulin tarkkailleeksi pihaa noin yleensä. Etualalla nokkosen varsia vesisaavissa tekeytymässä.
Puuastiassa malvaa ja zinniaa; näitä odotellaan kukkiviksi. Taempana krasseja; kahta sorttia, vähän myöhään kylvettyjä.- Ja omenapuun terälehdet ovat kuin ensilumena nurmikolla.

Vesirännin alla pesuvati odottelee sadevettä tippuvaksi. Sadevesisaavi on jo tyhjä ja kaadettu kuivumaan. Sadetta kaivataan, säätiedotuksia tutkitaan...Kuivina kesinä on pihakaivo pumpattu tyhjäksi muutamaan otteeseen. Vesijohtovettä ei mielellään kasteluun käytetä.


Huomasin myös kuinka pihakuusten kerkät ovat jo pitkiä. Jostakin luin, että kerkät voi myöskin hapattaa; hapankaalin tapaan.
Kävinpä tarkastelemassa kuusia; entäpä jos verottaisin kerkkäsatoa?!

Olisikohan tässä huomisen keräilykohde?

Alkukesän ihmeellinen vehreys

Viikon takainen lämpöaalto räjäytti kasvillisuuden vauhtiin. Tosin yöt ovat olleet kylmiä, joten kasveja on pitänyt paimentaa sisään ja ulos. Kaikkia ei voi tietenkään siirrellä, mutta niitten kohdalla täytyy toivoa parasta, -ja yösydännä tarkkailla mittareita.
Liika malttamattomuus kai on syynä siihen, että kukantaimet näyttävät kärsineen liian joutuisasta karaisusta. Keväällä tuulet ovat useinkin kovia ja pieksävät pienet kasviparat pilalle.

 Samettiruusu on hallanarka, mutta muuten kestää ulkona; tosin näissäkin näkyy hiukan kylmänvikoja latvoissa.

Seinän vieressä suojassa, mutta valossa silti.

Kurkun taimia ihan muutama, tarkoitus asettaa isoihin ämpäreihin pienoiskasvihuoneeseen.

Kun ei ole pihassa vielä juuri kukkivaa kasvia, piti puutarhamyymälästä tuoda neilikka portaanreunalle.

Ja daalian juurakko näytti säilyneen hengissä, kukat toivotetaan tervetulleiksi!

Eteisen seinustalle kasvavat vierekkäin kaksi vanhanajan perennaa; pioni ja keisarinlilja; niitä ei talvi nujerra.

Samassa rivissä kolmas kestävä; omenapuu. Taas muistaa kukkia, vanhan muisti ei petä.

Vähän on päästy jo sadonkorjuuseen. Kun talon peltikatto uusittiin, jäi pihalle entinen savupiipun kuori. Se pääsi uusiokäyttöön; ruohosipulin kasvatuslaatikoksi. Vähän epäilin, mahtaako talvehtia, mutta eipähän mitään; vihreää orasta työntää ja nopeasti. Sitähän piti käydä saksimassa.

Viime kesänä kuivasin ruohosipulia, nyt ajattelin kokeilla pakastusta.

Silpuksi, pellille paperin päälle...

....ja pakasteeseen kelmulla peitettynä.

 Ja jäätyneenä kannelliseen rasiaan, pakasteeseen. Irrallisesta viherrouheesta voi ottaa sopivan määrän.