Viime viikkoina olen työstänyt Aqvilina-teostani niin
Esiäitejä ja historiaa
uppoutuneena, että blogi on jäänyt hiukan hunningolle. Sinänsä kuvauskohteet ovat samat kuin jo monta kuukautta; talvea on vain jatkunut. Myt kuitenkin maata on siellä täällä paljaana.
Jossakin metsäpolku on jo osittain sula, mutta enimmäkseen metsän kulkutieni ovat nyt niin upottavia, ettei huvita kahlata.
Meri on jäässä ainakin Hailuodon ja mantereen välillä.
Lauttarannassa on hiukan avovettä. Linnut varaavat pesäkoloja aallonmurtajan kivien väleistä. Kirkuna, se on kesän ääni.
Pitkän talven jälkeen on vaikea muistaa, mitä mihinkin on laitettu syksyllä kasvamaan.
Verkkokatoksen suojassa pieniä omenapuun taimia ruukuissa. Vieressä havujen alla jotakin, merkkeinä keppejä, mitä kummaa. Valkosipuleita!
Alempana näkyi multaan upotettuja ruukkuja, täytyy olla ne monivuotiset kukantaimet. Kumma miten talvi pyyhkii pois mielestä edellisen kesän suunnitelmat.
Melko vaatimatonta on uuden kesän kasvu; jotakin sentään yrittelee maasta nousta.
Lämpimällä seinustalla lumet hiutuvat pikkuhiljaa pois.
Kanerva on "hyvin säilynyt" lumen alla, muutama viikko sitten tuli näkyviin, koko talven kinoksessa!
Isännän työmaa. Pienemmät kalikat säkeissä.
Taivaalla "kesäpilviä". Oikeastaan otin tuon kuvan arvauttaakseni ilmansuuntia, mutta siitä voi päätellä myös vallitsevan tuulensuunnan. Männynlatvat taipuneet tuulessa; täällä puhaltaa useimmiten etelä- ja lounaistuuli.
Kevään äänimaailmaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti