Translate

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Miten aika kuluu Hailuodossa?

Kun meitä ei ole Oulussa näkynyt, kuulemma. Mitä kuuluu?

Tällaista meiltä on kyselty. Toista vuotta sitten muutimme Oulusta Hailuotoon. Sehän aiheutti monia ihmettelyjä; voiko siellä tulla toimeen. Onko kauppoja? Tunnetteko ketään sieltä? Entä jos sairastutte? Onko siellä mitään palveluja.

Hailuodossa on asunut ihmisiä iät ja ajat. Arvellaan ainakin 1400-luvulta asti. Jopa seurakuntakin on täyttänyt jo 400 vuotta. On täällä tultu toimeen, vaikeinakin aikoina.

Mistä syystä meidän pitäisi Oulussa näkyä jatkuvasti, vaikka asumme Hailuodossa? Taitaa olla niin, etteivät kaupunkilaiset tiedä, ettei täältä tosiaankaan tarvitse jatkuvasti kaupunkiin matkustaa.
En ole tainnut Oulun cityalueella käydä sen jälkeen kun tänne muutin. Ei ole ollut asiaa.

Miten täällä sitten on aikaa kulutettu? Yhtä ja toista kässehtimistä on ollut. Tässä vähän kesän ajankulua.

Talo kaipasi ulkomaalausta. Pihkako kiehui oksankohdissa, vai mikä haalisti maalin. Vuodenajat ja säät.

Hankittiin maalia.

Hinkattiin teräsharjalla seiniä.

Ja eikun maalaamaan, sillä taidolla mikä oli.
Kyllähän väri muuttui.
Maalausprojekti kesti koko kesän, eikä tullut ihan valmiiksikaan vielä. Hyvä, ettei kaikki työ tule liian äkkiä tehdyksi.
Mitä muuta?



Poimittiin mansikoita, mustikoita, herukoita, puolukoita. Melkoisesti saatiin aikaa kulumaan myös tyrnipensaissa.

Isäntä kaatoi muutamia kuusia ja koivuja, myrsky kaatoi avuksi yhden ison kuusen.
Halki poikki ja pinoon.

Talon takaa "löytyi" pienet peltosarat ja vanhaa puutarhaa. Sitä koetettiin uudistaa.

Vademapusikkoa yritettiin riveihin järjestää.


Melko paljon vietettiin aikaa joutilaisuudessa metsissä, tarkkailtiin näitä jaloja eläimiä...

...ja kuvattiin näkymiä tältä rannalta. Oulu näkyy taustalla, merenlahden takana.
Eipä tullut aika pitkäksi!

6 kommenttia:

  1. Kyllä työ asuttekin upeassa paikassa.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, asutte upeassa paikassa!! Minäkin viihtyisin. Ja luulen että jos siellä asuisimme, niin isäntä viihtyisi aika tiiviisti kalassa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei sinänsä ole mitään "luksusta", yleisen mielipiteen mukaan. On iankaikkisen vanhoja rakennuksia, osa vain kivikasoina nähtävissä. Tässä vanhassa kalastajakylässä olisi paljonkin työtä, että rappion romantiikka vähenisi. Näin syksyllä näkymät paljastuvat. Keskikesällä horsmapusikot peittävät armeliaasti asutuksen maatuvia jäänteitä.En tiedä omistussuhteita; veikkaan perikuntia...Riitta

      Poista
  3. Hiukan korjaan. Täältä on Hailuodon kunta myynyt tontteja viime vuosina. Ja seudulle on noussutkin muutamia asuntoja, vakituiseen tai lomakäyttöön. Ne ovat hienoja ja modernejakin. Viimeisen päälle! Ja sitten on harvakseltaan taloja, joissa asutaan vakituisesti, pihat ja kaikki kauniisti hoidettuja.
    Mutta nuo unohdetut vanhat asumukset, niitä suren! Riitta

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjotus! Erityisen hieno tuo viimenen kuva.

    VastaaPoista