Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste moon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moon. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hei, kuu-ukko!


Kuuta on yritetty kuvata silloin tällöin. On huomattu, että halpis-kameralla ei tule juuri minkäänlaisia kuvia. Epäonnistuneita enimmäkseen. Sekin on huomattu, että pimeällä ei kannata kuuta kuvaan yrittää. Parempi tulee, kun on vielä/jo valoisaa. Illalla tai aamulla.


Viime viikolla muutamana iltana kasvava kuu ilmaantui näkösälle "yllättäen" mantereen puolella lauttarannassa.


Kuu on leikkisä. Se kipaisee männyn latvaan, piiloilee ruohojen takana ja paistaa "jylhän vuoriston" yllä. Vuoristona tässä kivenlohkare aallonmurtajasta.

Kun kuvissa kuu näkyi ihan kunnolla, innostuin seuraavina iltoina yrittelemään lisää kuu-kuvia.
Katseltiin allakasta kuun nousuaikoja ja rannalle. Siellä horisontti on pitkälti avoin ja kuun nousu on helppo nähdä. Helppo ja helppo; unohtui pilvet.

 Kuu ilmaantui patalakkina paksusta pilvestä. Lautta lähdössä Hailuodosta, Oulun Nuottasaari taustalla.



Pilvien takana piileskeli, kuu. Hämärtyi.  Kamerasta loppui teho ja kuvaajalta tekniikka.

Viikonloppuna seikkailtiin Oijärven maisemissa Iissä. Oijärvi on melko iso, avointa rantaa sielläkin. Uudelleen kuukuvia yrittelemään!


Pilviä! Mistä niitä riittää!

Kahta valoa. Iltarusko punertaa takarannan ja koivunrungon. Kuu seikkailee pilvilauttojen välissä.

Jostakin pilvien raosta "putosi" valoa vastarannan hietikolle.

 Hmm...Itse "kuvaaja", ikkunan läpi näpättynä, luulen.




Syyskuun kuutamoyö. Ja yön ihanat pilvet.

Yön ääniä rannalla. "Valossa kuun välkkeen...":



torstai 3. maaliskuuta 2016

" Kuuta yritin kuvata..."



Kun asuu maaseudulla, huomaa luonnonilmiöt helpommin. Varsinkin kylässä, joss ei ole julkista valaistusta teitten varsilla, eikä asukkaitakaan monessa talossa. Luonnonvalon vaihtelun havaitsee, tuulen, pilvisyyden sään vaihtelun. Auringon nousun ja laskun, kuun vaelluksen yötaivaalla, taivaan tähdet.
Muuttuu muinaisajan ihmiseksi, joka laski ajan kulua auringon ja kuun liikkeistä.

 Auringon näennäisen "kiertoradan" ymmärtää, se on selväpiirteinen. Mutta kuu! Se ilmaantuu milloin tahtoo. Joskus se nousee valtavana pallona iltataivaalle, toisinaan se yllättäen viivyttelee aamupäivälläkin näkyvissä. Isäntä määrittelee kuun aikataulun, että "se myöhästyy joka ilta toista tuntia".

Tuo otsikkolause sanotaan meillä kun tullaan illalla ulkoa. "Kuuta yritin kuvata". Yritin on siinä se pääasia. Nimittäin meidän kameroilla ja taidoilla kuun kuvaaminen onnistuu vain lähes valoisan illan tai aamun aikaan.


Etymologit kertovat, että sanana 'kuu' on vanhempi kuin 'aurinko'. 'Päivä' ja 'kajo' olivat vanhempia auringon nimityksiä. Kielitieteilijät mittaavat sanojen ikää sillä, löytyykö vastineita etäsukukielissä. Jos nykysuomen sanalla on samantapainen vastine vanhoissa uralilaisissa sukukielissä, sana on todella vanha. 'Kuu' on tällainen ikivanha ilmaisu.

Kuu itseasiassa muodosti vanhan almanakan. Kun kuun ensimmäinen kieppi ilmaantui taivaalle, se oli kuunpäivä, maanantai, moonday. Viikko on vanhassa ilmaisussa merkinnut vaihdosta; viikon päästä on taas kuun päivä, se on neljänneksessä. Siitä viikko, seuraavana maanantaina kuu oli täysi. Ja niin rupesi pienenemään.
Nykykalenterissa kuun vaiheet eivät tietenkään satu näin viikonpäivien mukaan. Vanhan ajan ihmisillä ei ollut kalenteria. Kun kuun ensimmäinen sirppi ilmaantui, se oli kuun päivä, viikko alkoi siitä. -Tällainen ajanlasku oli epätarkka, mutta ei sillä ollut väliä. Kuu katosi kokonaan muutamiksi vuorokausiksi, sitä aikaa pidettiin vaarallisena. Pimeyden voimat valloillaan pimeinä öinä.

 Tässäkin kuvassa on kuu; lymyilee ruovikon seassa...

 Joskus se kohottautuu tien mutkasta isona ja pyöreänä.

Toisinaan kuu vartioi kotipihan tapahtumia tuuhean kuusen takaa.

Kuun eri vaiheet olivat tärkeitä entisajan ihmisille, kasvava kuu ja vähenevä kuu. Alakuu ei sopinut kaikkiin töihiin. Muistan kyllä isänikin usein ottaneen almanakan esille, että milloin se "kuu tehdään", eli milloin uusi kuu syntyy. Siitä ennustettiin säitä, millaisessa asennossa vastasyntynyt kuu oli taivaalla. Roikkuiko kynsillään kuin kaatuakseen vai purjehtiko kauniisti pystysuorassa.

Täysikuu tunnetaan romanttisena ilmiönä. Sitä katsellaan ja mahdollisesti haaveillaan. Lukemattomat laulut ja sävellykset ovat saaneet täysikuusta innoituksensa.
Kansansaduissa eläimet luulivat kuuta juustoksi tai voikimpaleeksi. Ehkäpä ihmisetkin, sillä kauan sitten Kemijärvellä ruokakauppa mainosti ikkunassaan, että on saatu "poron verta ja kuuta".

Kuu on myös yön valvojan seuralainen. "Murheen pilvet toisiansa ajaa, kuu on vuoroin täysi vuoroin vajaa", lauletaan 1700-luvun koraalissa. Joitakin valvottaa juuri täysikuu, kuuhulluistakin puhutaan.




"Eivät askelta kestä kuun sillat..."

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Auringonpimennys. Solar eclipse.


Myös tällä rannalla nähtiin auringonpimennys. Tosin meillä ei varustauduttu katsomaan suoraan aurinkoon, eikä meillä ole sellaisia kameroita, joilla ilmiötä voisi kuvata kunnolla.

Käyskelimme ulkona ja silmäilimme ympäristöä. Näyttääkö tämä nyt erilaiselta?










Kevätpäivä helotteli hangilla ehkä vaisumpana kuin hetki sitten. Varjot erottuivat heikommin. Maiseman värit pehmenivät. Vaikutelma oli kuin ylikirkkaassa kuutamossa. Tiaiset ääntelivät, en saanut selville, olivatko huomanneet muutoksen.









Auringosta otettiin tietenkin kuvia. Suunnattiin kamera noin suunnilleen aurinkoon päin, laukaistiin ja toivottiin, että se sattuisi kuvaan. Auriinkoon oli kielletty tuijottelemasta ilman suojalaseja, se muistettiin.

Sisällä huomasi pimennyksen parhaiten, tuli tupaseen todella hämärää!





Kamera pyrki ottamaan salamavalon käyttöön. Kun se estettiin, hämäryys väijyi nurkissa.