-Nimittäin, ehdotin, että tekisin riisipuuroa, siihenkin on valmistuksen lopussa kumottu kermapurkki.
Juu! Ja keltaista soppaa, ihastui isäntä.
Tällä tavoin monimutkainen kokkaustilanne paukahti päälle.
Heti aamuhämärissä otin tyrninmarjoja sulamaan.
- Mun äiti se osasi tehdä kylymää ja paksua soppaa, totesi mieheni aikojen alussa puhallellessaan kiehuvan-poreilevaa soppaa.
Nämä muistaen rupesin valmistelemaan "lounastarjoilua" heti aamusta. Että ehtii jäähtyä, soppa.
Taemmalla levyllä hautuu riisipuuro, vedessä. Maito palaa herkästi pohjaan, ainakin minun taloudessani. Vesi ei niinkään. Keitän riisit kypsiksi vedessä ja lisään kuohukerman lopuksi.
Tästä tekniikasta kävin kerran intätystä emäntäihmisen kanssa, tästä vedessä hauduttamisesta.
- Sehän menee vesi ryynien sisään, eikä se ole häävin makuista, sanoi. Voi olla niinkin.
Tässä on lisäksi sellainen terveydellinen idea, etten halua keittää tyrninmarjoja. Keittäminen tuhoaa vitamiineja, sanovat.
Annoin tyrninmarjoille huikeita kierroksia tehosekoittajalla ja siivilöin mehun.
Me ostimme viime vuonna torilta täältä Moskovasta tyrnimarjoja. Yritin siivoilla märistä ja jo vähän lässähtäneistä marjoista enimmät roskat ja keitin ja soseutin. Pakastin ja totesin että pahaa oli. Ulkoa olen niitä napsinut tuoreeltaan jos siskon luona sopivaan aikaan olen ollut käymässä mutta tuota soseutusta/pakastamista pitää vielä kehitellä. Tuo ateria näyttää hyvältä. Kelpaa tontun.
VastaaPoistaJoo, tosi ärtsyä on tyrninmarjat! En kyllä pysty sellaisenaan syömään. Lisäksi ne mustat siemenet vaaleassa mehussa kammottavat ainakin lapsia. Tosi paljon pitää vedellä laimentaa ja sokerilla tms makeuttaa. Mutta siinä on jotakin "koukuttavaa", tyrnin maussa.
PoistaTytär kertoi, että heillä lapset nuolevat soppakattilankin Vaahteramäen Eemelin tapaan.
Kun sain Pohjanmaalla ensimmäisen lasillisen tyrnimehua, oudolta maistui. Vaan sitten marjaan tuli melkein himo. - Töistä on jäänyt kaikenlaista mieleen. Sekin, että eri ihmiset maistavat saman maun eri tavalla, ja että se on perinnöllistä. Maun aistiminen ei ole niin yksinkertainen juttu kuin on luultu. Eli jos ei millään opi pitämään jostakin mausta / sietämään sitä, voi syyttää geenejään. :)
PoistaHei Merikotka! Olipas mukava löytää tänne saariblogiin :)
VastaaPoistaTiedätkös, tuossa kuvia silmäillessä tajusin, että olemme katelleet samaa taloa, joskus viime keväänä :D Paikka stemmaa, ja se jykevä erikoinen takkarakennelma (piharakennuksessa?), jonka kuvaa ei voi unohtaa. Komia on :) Emme tosin päässeet siihen vaiheeseen, että olisimme lähteneet näytölle (piiitkä matka), mutta mietinnässä oli. Aika jännä sattuma.
Mukava blogi, jään seurailemaan! :)
Tosi jännä! Tämä oli tosiaankin myynnissä viime kevään, oli kai ollut joskus aiemminkin.
PoistaMehän täällä ollaan nyt niinkuin "pellossa"! On eläkkeellä ollessa sellainen vapautunut tunnelma. Taidetaan viettää elämämme parasta aikaa. Hyvää joulua Sulle! Riitta
Mielenkiintoisia keittotouhuja! Eipä ole tontulla hätiä mitiä, sillä mikäs on ollessa, kun emäntä tekee kaiken tontun toiveiden mukaan! :)
VastaaPoista