Translate

maanantai 8. joulukuuta 2014

Toimiiko netti? Entä känny?

Näitä meiltä kyseltiin, kun Hailuotoon muutosta kerroimme. Ei silti, samaa itsekin pohdimme ja kyselimme myös. Vastauksia oli kahtakin reunaa. Kyllä toimii. Pätkii joskus.
Yllättävän helposti nettiyhteys järjestyi. Taisi tulla postissa pieni paketti ja se kun asennettiin, niin johan alkoi sähköinen viestintä. Ehkä ei sähähtele niin nopeasti kuin Oulun Linnanmaalla, mutta meille riittävästi.

Nykyisinhän ei tarvitse fyysisesti olla läsnä juuri missään virastossa. Kotona vaan koneella hoitelee juttuja. Meillä ei sinänsä hirveää kiirettä ole eikä mitään salamasotaa käydä. Laskuja maksetaan ja yhteyksiä pidetään. On jopa aikaa odotella kun sininen hyrrä näytössä pyörii ja yrittelee päivittää.


Siis liittymä on Soneran liikkuva netti, teho 4G. Tämä rakkine on se joka nappaa viestinnän "ilmasta kiinni" tai lähettää meidän viisauksiamme eetteriin. Nuoriso on tutkinut signaaleja ja sanoo, että huoneen toisella puolen toimisi näpsäkämmin. Että 5 metriä ostatte kaapelia, niin...Mutta eipä hättäillä, Hailuodossa on suuria tekeillä. Täällä heiluu kohta halako. Ihan totta.

HALAKO, Hailuodon laajakaistaosuuskunta. Tällainen on pistetty jalalle. Kirjeen olemme saaneet ja sitä lukeneet. Vähän ymmärtäneetkin.


Muutamia viikkoja sitten Hailuodon kunnanvaltuusto myönsi noin 400 000 €:n avustuksen hankkeeseen ja puhuvat, että valtiolta olisi tulossa samanlainen summa.
Että hyvä tulee. Pysytään ajan hermolla ja kukaties ihan valtimolla. Siinä sykkeessä.


Mutta känny? Nuoriso kun osaa etsiä netistä tietoa, niin ilmoittivat, että tässä meidän kylätaajaman päällä leijuu katve, valkoista on kartalla. Että kännyjä kiusaa. Tosi on että puhelut katkeilevat joskus. Vaikuttaneeko sää, en tiedä. Ilimojen eellä tai jäläkeen? Täällähän kyllä ilimoja piisaa. Ainakin ilma vaihtuu eikä ummehdu.

Yksi tolppa vain kenttää, eikä aina sitäkään. Tekstari menee, mutta kuvien lähettäminen kestää. Tai ei mene ollenkaan.

Tietenkin tuosta kuvasta jokainen hoksaa, ettei meillä ole vielä siirrytty hively-tekniikkaan kännyköissä. Itse asiassa se katve voi ollakin laitteessa. Täytyy myöntää, ettei meillä kännykät ole tekniikaltaan mitenkään jäätäviä, ei edes lumia. Edesmennen Nokian tekemiä tosin, menneitten talvien Lumia, sanoisin.


Tässä myös menneisyyttä. Jo vuosia sitten Hailuodossa lopetettiin lankapuhelimien käyttö. Tänä syksynä puhelintolpat nypittiin maasta irti ja langat kerälle, muut romppeet kasaan. Muutaman päivän ne muistelivat menneitä laulujaan maantien poskessa, sitten saivat autokyydin jonnekin. Mantereelle, luulen.
Puhelinlangat lakkasivat laulamasta. Uuttaa aikakautta pukkaa, vahvasti. Myös Hailuotoon. Kyllä täällä kelpaa elellä.



5 kommenttia:

  1. Niin muuttuu aika, Eskoseni...
    Täällä sentäs on blanketeissa vielä eri rivi lankapuhelimen numerolle ja toinen kännykkänumerolle. Mutta kuinka monella todellisuudessa sitten on lankapuhelin... jaa-a, pitäs tutkia tilastoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonpa tässä salaisuuden...Tutkin niitä maasta nypittyjä tolppakasoja, jopa potkin pikkusen. Yritin saada irti edes yhden valkoisen posliinieristimen, semmoiset valkoiset jutut tolpan yläosassa, kais muistat? Langat niitten ympäri...
      Meillä Savossa me kouluaikoina kivitettiin kovasti niitä. Oltiin pesäpalloilijoita ja hyviä heittäjiä. Sanottiin eristimiä pollareiksi. Se on kunnon mies, joka osuu pollariin! - No, siitä ilosta tuli loppu kun joku kylän isäntä näki tuhotyön tekijät ja ilmiantoi opettajalle.

      Poista
  2. Mulla on (ainakin on ollut) pari sellaista!
    Jos läoytäisin niin saisit...

    Vanhuus teettää kaikenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Voisin laittaa pihalle ja harjoitella osumatarkkuutta.

      Poista
  3. Hailuodon yhteydet pelaavat paremmin kuin etelän keskusten lähellä. Kirkkonummella valittavat. Ja Hämeenlinnan liitoskunnassa piti taannoin mennä mäelle soittamaan, jos halusi ettei pahasti pätki. En ole tullut kysyneeksi, onko tilanne parantunut. Hämeestä taisi olla sekin lehtijuttu, jonka kuvassa mies seisoi läppäreineen kannon päällä. Aina ei auta edes se, että viskaa antennin kuuseen.

    VastaaPoista