"Shoppailua"

Oli ilmaantuvinaan asioita, piti lähteä käymään mantereella, Oulussa. Aamuvarhaisella jo varustauduttiin taipaleelle, pääteltiin, ettei klo 9:n lautalla olisi tungosta. Töihin menijät olisivat jo aiemmin menneet. Kuitenkin lähdettiin niin varhain, että oltiin lauttarannassa jo puolelta. Siellä ei ollut vielä yhtään autoa jonossa, ensimmäiseksi päästiin.
Hailuotolaisilla on etuajo-oikeus lautalle. Vakinaisesti asuvat voivat hakea oikeuden, se myönnetään 4 vuodeksi kerrallaan, se takaa sen, että aina mahtuu mukaan. Meillä ei ole sitä vielä, anomus lähti vasta muutama viikko sitten. Siksipä piti mennä jonottamaan hyvissä ajoin; joskus on jääty rannallekin. Tunti tai puolitoista on ikävystyttävä aika odottaa uutta mahdollisuutta.

Oli aikaa ottaa kuvia. Tolpassa sähköiset tunnistimet, tarkistavat etuajo-oikeuden. Kuski näyttää auton ikkunasta pikkuista korttia, johon ladattu tiedot oikeudesta. Nythän systeemi on muuttumassa. Autoihin tulee kiinteät tarrat. Sitä on kritisoitu, kun 4:n vuoden lupa maksaa 200€, vaikka lauttamatka on ilmainen sinänsä. Luvalla ostetaan vain varmaa kyytiin pääsyä.
Merellä näkyy saapuvan lautan valo ja himmeästi Oulunsalon lauttaranta.

Autoja alkoi tulla solkenaan. Oikealla hälytysajoneuvojen ja viranomaisten kaista, sitten etuajo-oikeutetut hailuotolaiset ja vasen jono turistit ja "luvattomat". Siinä on Subaru ensimmäisenä. Rupesi kyllä jännittämään kun jono venyi tosi pitkäksi. Meidän jonoon tuli vain 3 meidän taakse; mutta kaikki muut otettaisiin ensin. Lauttarannan kaivaustyömaalta pyrki vielä jonoon hirmuisen pitkä rekka; nokka näkyy vasemmassa laidassa.

Lautta tuli ja tyhjeni. Lastattiin. Kyllä niitä riittää; mahdutaanko. Kyllä, lopulta! Ajakaa lähemmäs, vielä vähän, kiinni puskuriin! "Litistäjä" työssään, tämä on meidän antama nimitys kansimiehille, jotka sijoittavat tulijat.

Melko sumpussa. Sivuikkunasta voi tarkastella viereisen rekan mahanaluksia. Ei puolta metriä; joskus on peilejäkin käännelty.

"Merinäköala" eteenpäin.
Yli mentiin vakaasti. Lautta on sillä tavalla vanttera, ettei se juuri keinu. Tasaisesti menee. Itse asiassa ei tiedä, joko mennään vai ollaanko vielä laiturissa, jos ei näe merelle.


Ei kai meidän ostosjutut mitään shoppailua ole. Isäntä ostaa vain ehdottoman järkeviä ja minä en yleensä osta mitään. Usein kyllä oikaisen Stokmannin tavaratalon läpi Oulussa; pääsee viistoon korttelin poikki. Kierrän joskus myös läpi Anttilan kerrokset, muuten vain silmäilen. Kaupoissa on tähän ikään jo "käyty", tiedän mitä niissä on.

Led, led, led. Isännän ja vanhimman poikansa puheenaihe. Energiansäästölamput!

"Vaihdoin 6-kymppiset ulkovalot 5-vattisiin, kestävät pakkasta 40 astetta! Kohdevalot, 4-kymppiset vaihdoin11-vattisiin, lampetteihin kynttilälamput 40-vattisten tilalle 3-vattiset. "
(Tällaisia haastelevat, jotakin samaa noissa miehissä on.)

Niinpä Kärkkäisen hyllyissäkin hiljennyttiin pitkiksi ajoiksi ledin ääreen.

Joutessani tarkastelin taas kattovalaisimia, jotenkin olen kiiltävän perään. Että kristallit kimmaltelisi, kuten linnoissa kreivien, hienoa olisi.

Kattokruunuista meillä on keskusteltu vuosien varrella. Meillä on kuitenkin aina olleet "liian matalat huoneet". Ei ole passannut, kristallikruunut. -Nythän meillä on liian korkeat huoneet. Ei käy.

Mutta se on sanottava, että tähän taloon on laajennuksen ja saneerauksen yhteydessä laiteltu tosi kauniisti ja ammattimiehen taidoilla kohdevalaisimia. Mukava niitä on tarkastella. Ja hyvin valaisevat.


Ehkä ei ole trendikästä, mikäpä meillä olisi; nimittäin on tapana käydä syömässä Limingassa ABC:llä. Kun pajon käy ruokailijoita, ruoka "vaihtuu", eikä samoja sooseja kauan pidetä esillä. Ja lajikkeita on ja salaatteja. Me emme ole mitenkään intiimiyden tai palvelun tarpeessa. Osataan lappaa ruuat lautaselle itse, ei meitä kenenkään tarvitse pokkuroida.

Olen usein katsellut Absin suurikokoisia seinämaalauksia.

Taiteilija Seppo Similä, Temmes.

Alkuun luulin näitä valokuviksi, mutta tämän kuvan kohdalla rupesin epäilemään.