Jäät rupesivat ryskymään

Laitetaanpa kuvapäivitystä tältä rannalta. Kova lounaistuuli näyttää voimaansa.

Isoja railoja, jääröykkiöitä matalikoilla. Meri pinnistelee vapaaksi.

Muutama lisäkuva perjantaina 10.4.2015:

Ilta-aurinkoa

Ja aamulla auringon noustessa.

Erilainen pääsiäinen

Pääsiäisaamu oli kirkas, se houkutteli ihmisen heti ulos. Lämmin ja tyyni sää, kevättä, kevättä.

Oleilimme metsissä, rannoilla ja soilla koko päivän; ahnehdimme ilmaa ja aurinkoa.

Illalla kotona ihmettelimme helikopterin pauhua; tuntui, että se ihan millä hetkellä hyvänsä ilmaantuu metsän takaa. Kiertää tuossa rannalla ja merellä. Mikähän siellä on?

Tuntui pahaenteiseltä. Ilta-aurinko kimalteli jäällä.

Ja sitten; mitä tänne tulee rantatiellä, tälle rannalle!

Paloauto. Äkkiä silmäyksiä naapureihin; ei mitään hälyttävää. Neljä asuttua taloa tämän tien varrella. Kaikki näyttää rauhalliselta pääsiäis-ehtoossa.

Peräkärryssä moottorikelkka; onko joku jäissä merellä? Rantaan menevät.

Sukeltajia? Helikopteri pauhaa; roottorin ääni pakottaa korvia. Avara jäälakeus. Sumu laskeutuu, ilta hämärtyy.

Kotona huomasimme netistä, että moottorikelkka oli ajanut sulaan. Hailuotoon olleet tulossa.

Tuota Vasken rantaa tähystivät, sinne pitäisi päästä. Mutta ei, matka katkesi.

 Kaksi miestä, vanhempi ja nuorempi. Helikopteriin nostettu merestä.

Paloauto poistui; heidän kalustollaan ei ollut käyttöä. Eikä kelkalla ollut sulaan veteen menemistä.

Iltamyöhällä luimme uutisen, ettei miehiä saatu elpymään. Menehtyivät.

En tiedä, ketä he olivat. Mutta varmaan heillä on omaisia, joiden elämä muuttui; lapsia, puoliso, sukulaisia, työkavereita. Heille jäivät kysymykset. Ja suru.

Seuraavana päivänä meri oli niin kaunis ja taivas huikaiseva. Tuuli liikkui taas lempeästi, kaikki oli ennallaan. Eikä kuitenkaan ollut.

  

Päivä pilvinen pitkänä perjantaina

Niinhän tuo oli, juuri kuin äitini ennen lausuilemassa runossa.

Hanhisen nokka hämäryydessään, tummaa pilveä lounaassa.

Udun takana on aurinkokin, mutta Liminganlahti ja Lumijoen Varjakka jäävät arvailujen varaan.

Mietin, mitä erilaista rannalla olisi kuin sydäntalvella. Voiko näistä kuvistä päivittää kevään edenneen jo huhtikuulle? Valoisuudesta näkee kevään, ei muusta. Jäälakeus on nyt valkoinen ja rouhean lumikerroksen kattama.
Talven mittaan meri on "pukeutunut" monenlaiseen asuun. Välillä jään päällä oli vettä. Pakkasella vesi jäätyi suunnattoman liukkaaksi; naapuri kertoi jopa vetokoirien kaatuilleen. Ei pitäneet huskyjen kynnet.

Kalastajien pyydysmerkkejä näkyi kaukana jäällä. Vielä rohjetaan meren selälle mennä.
Muutama apuväline oli rannallakin.

Tällaiset laitokset! Mitä mahtavat olla?
Siinä on pitkä laudoista naulattu riuku, vaaja. Sen avulla uitetaan verkko jään alta avannosta toiseen. Tietenkin ensin uitetaan köysi ja sen perässä verkko.
Riuku on laitettu rannalle korokkeen varaan, ettei peity kinoksiin.
Korokkeena on näköjään rysän puinen kaari ja verkkojen nostelussa käytettävä koukku. Näitten avulla tuettu ylös.

Kalamiesten kelkka puun juurella. Luistavannäköiset jalakset!

Jalaksen nerokas rakenne!

Tällä rannalla on melkoisen talvinen tuntu; aina sataa uusi valkoinen lumikerros entisen sulavan päälle.

Pajunkissoja kyllä löytyy.

Sireenipensaan silmut ovat jo lähtökuopissa; lämmintä kaivataan.

Mutta vanha omenapuu ei turhia kiirehdi; ehtiipähän sitten, kesällä.


Päivä pilvinen pitkänä perjantaina, näin äitini lausui runoa kun olin lapsi.
Lienenkö ennen kouluikää tiennyt pitkän perjantain varsinaista tarkoitusta? Ehkä jotakin olin kuullut. Kävinhän pyhäkoulussa; ainakin pyhäkoulun hiihtokilpailut muistan (!).

Alakoulun ensimmäisellä luokalla pääsiäisviikon raamatulliset tapahtumat käytiin vaihe vaiheelta läpi. Minulle ne olivat järkytys ja jopa kauhistus.
Kouluilla oli (ja lienee vieläkin) niitä isoja opetustauluja eri oppiaineisiin.

Etsi netistä sen yhden pääsiäisajan taulun, joka syöpyi alakoulussa mieleeni.

Kuva meni suurentaessani epätarkaksi, mutta siitä kyllä näkee ne elementit jotka mieleeni jäivät.
Piikkikruunu ja punainen kaapu. Veriroiskeet kasvoilla.
En muista, miten opettaja kertoi nämä raamatunhistorian tapahtumat. Tapahtui väärä tuomio, siihen päätelmään tulin. Viime hetkeen asti jännitin ja toivoin, että tuo Pilatus....Ja harmittelin, miksi Jeesus vaikeni. Olisi nyt puolustautunut, tuskailin.
Ehkä opetuksessa tuotiin esille se, että tuomion piti tulla, että lupaus ja "kirjoitukset kävisivät toteen". Ehkäpä, mutta minun lapsenymmärrykseni ei yltänyt sellaisiin syvällisyyksiin.

Kotona Yläpihassa aikuiset, mummon johdolla, kuuntelivat pitkänä perjantaina kärsimyskuunnelmaa radiosta. Muistan että he istuivat totisina kamarissa, siinä keittiön vieressä.
Mielikuvassani pyörähtelen keittiössä, näen kuuntelijat avoimesta ovesta.

-Tulehan sinäkin kuuntelemaan!
- Älä tule, et sinä ymmärrä!

Jotakin kamarissaolijat sanoivat, kumpaako, en muista. Meni tupaan ja pihalle.

Pitkää perjantaita vietetään monin kuvaelmin, kulkuein, ristin kantamisineen. Viime vuosina suuret ihmisjoukot ovat osallistuneet katunäytelmien tuottamiseen ja -katselemiseen. Joskus tuntuu, että niissä äärimmäisen realismin brutaalissa tavoittelussa mennään mauttomuuksiin.

Johan Sebastian Bach sävelsi ja koosti pääsiäisajan tapahtumista massiivisen teoksen, Matteus passion. Se oli kymmenvuotinen työ; lopulta passio venyi 3-tuntiseksi. Suuri työ on myös passion esitys; monia kuoroja, orkestereita eri kokoonpanoissa, solisteja.

Mielestäni parasta Matteus passiossa ovat koraalit; täyteläiset ja vivahteikkaat, notkeat. Vahvat mutta kevyet. En niinkään ymmärrä aarioita ja resitatiiveja, varsinkin jälkimmäiset tuntuvat liian "intoilevilta".

Loppukuoro Wir setzen uns mit Tränen nieder, se on haikeassa nääntyneessä surussaan vaikuttava. Kaunis.

Kamppailua metsässä?

 Viikkokausia oli hyvin lauha sää. Vettä satoi. Lumimassat litistyivät. Sitten tulivat yöpakkaset; pääsimme hangille. Se on parasta kevätaikaa. Pistäydy metsään ja suolle, astele kevyesti hangen pinnalla. Minne vaan.

Sitten muutamana yönä humpsahti vaaksan verran pehmeää lunta. No, otetaanpa sukset esiin uudelleen. Kun ei talvi lopu, siis jatkukoon.

Kirkkaana kevätpäivänä uusi lumi häikäisee ja säkenöi. Kimaltaa miljoonin tähdin. Kova hanki alla pitää ja uusi pehmeä kerros vaientaa äänet. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä.

Umpeen tuiskutetulla metsätiellä havaitaan jälkiä. Tässä on taisteltu, elämästä ja kuolemasta on kamppailtu. Luonnon ravintoketju sen sallii ja nälkäisen maha vaatii.

Ilmasta on tultu. Isot pyrstösulat painautuneet hankeen.

Jotakin on napattu kuusen juurelta. Myyrä, hiiri, jäniksen hankipoika? Siiville on lähdetty.

Näppärää toimintaa; ilmasta alas, pari kolme tasahyppyä, otuksen niskaan ja ilmaan. Montako sekuntia meni nappaamiseen?

Tätä ihmeteltiin. Mikä on mahtanut kulkea tästä? Kauempana meni tassujen jälkijono tien yli metsään. Jonkun matkan päässä ne ilmaantuivat takaisin tielle, mutta mikä on tuo jälki vieressä. Oliko iso siivekäs niskassa? Pakeniko tassueläin peto selässään?
Vai oliko tassueläin napannut metsästä saaliin, jota kantoi hampaissaan, - ja onnettoman saaliin jalat vetivät lumeen uraa? Ja sitten ilmasta syöksyi siivellinen peto.

Tassujen jäljet päättyivät nimittäin näin! Valtaisa siipi siinäkin on kauhonut.

Urbaani ihminen koettaa lukea luonnonkirjaa. Osuneeko arvaukset oikeaan.

Koteja linnuille/elämää pöllön ehdoilla

Mietin tässä, milloin linnunpöntöt tulivat elämääni. Lapsuudenkodissani ja lähipiirissäni ei sellaisten tekoa harrastettu.

Ensimmäinen mieleenjäänyt pönttöoperaatio toteutettiin, kun ostimme vanhan omakotitalon Pattijoen kirkonkylästä. Oli 1970-luvun alkuvuodet. Toukokuun alussa muutimme Raahesta, kerrostalosta.
Juuri muuttopäivinä isäntä havaitsi, että kottaraisia lenteli paljon ympäristössä.
Vanhan talon liiteristä löytyi senverran lautaa ja losoa, että niistä äkkiä pöntön rakenteli. Pihalla oli suuri mänty. Siinä hyvä pöntön paikka, mutta kerrostalosta tulijalla ei ollut tikkaita. Rakenneltiin vaarallinen koroke puun juurelle; pöytä, peltitynnyri ja lopuksi jakkara. Näitten avulla pönttö petäjän runkoon.
Seuraavana aamuna kottaraiset tärisyttelivät siipiään pönttöpuun oksilla ja kantovat pehmikkeitä juuri valitsemaansa kotiin.
- Siellä viedään kalusteita asuntoon, totesi isä parivuotiaalle esikoiselleen. Lapsi hyväksyi selityksen.
-Kottan-hainen, määritteli.

Vuosikymmenien aikana meillä lienee valmistunut satoja pönttöjä, erilaisia, erikokoisia.

Pönttojä on ollut pihoilla yksin ja ryhminä odottelemassa sijoituspaikkoja. Tässä pieni lintu on istahtanut testaamaan asuntoa. Liian iso reikä, ei käy.

Isoreikäinen pönttö sopii telkälle, niinpä asumus köytettiin mökillä rantakoivuun. Pitkään luultiin, ettei se kelpaa telkälle, mutta sitten katsottiin tarkemmin. Untuvaista töhnää pursuu raoista; on siellä asukkaat. Ruvettiin kulkemaan sisälle mökkiin takakautta seinänviertä ettei häiriinny. Muutaman kerran havaittiinkin sen lähtö; lähti tosiaan kuin "telkkä pöntöstä". Tuli hetken päästä siivet viheltäen ja paukahti suoraan tupaansa.

Joskus ostettiinkin pönttöjä. Nämä muotovaliot löytyivät Linnapuodista Iin Kärkkäiseltä. Siellä Ammattiopisto Luovin oppilaat harjoittelevat kaupanpitoa. Tavara tulee Suomen vankiloista. Näissä pöntöissä on katon takareuna muotoiltu hyvin puunrunkoon sopivaksi. Reiät on suojattu metallilevyillä. Näitä suojalevyjä saimme tilatuksi myös irrallaan Linnapuodin kautta.

Telkälle vietiin asunto myös mökkirannan pikkusaareen. Veneellä piti mennä.

Tämä saaripahanen olisi joutsenen turvallinen pesäpaikka, sinne ei pääsisi kettu. Järven vedenkorkeus vaihtelee keväällä sen verran, että saari toisinaan peittyy. Ei käy joutsenelle sitä syystä.

Tämä kerrostalopönttö sai paikan puuvajan katolla. Muutamat linnut ovat kyllä niin äkäisiä reviireistään, ettei ne siedä muita pesiviä lähellä.

Tornitalon arkkitehtuuria.

Pääskysille on laitettu monenlaista asuinpaikkaa. Lautoja räystäiden alle, puisia pikkuasuntoja. Joskus ostettiin jonkun ideoimia betonisia pääskysenpesiä. Nättejä ne ovat ja aidon savipesän näköisiä, mutta pääskyt eivät koskaan ole niissä pesineet. Ei kelpaa.
Yhtenä kesänä tikka hävitti pääskysen muurauspesän monta kertaa. Seuraavana keväänä pönkäsimme maakellarin oven auki; olkaa hyvät ja pesikää täällä, pääskyt. Sehän kelpasi, syyskesällä lintuperhe keskustella kirskahteli kellarin perimmässä huoneessa. Ahdasta näytti lopulta tulleen.

Betonipesä, pääskyset eivät hyväksy. Varpunen saattaa talvella yöpyä, ei muuta käyttöä.

Tämän pöntön asukkaat saivat välillä tutkia tynnyrisaunan savuja. Eivät säikkyneet saunojia.

Tällainen pönttökaunotar löytyi Hailuodosta. Saneerattiin uudella reikälevyllä ja laitettiin ladon seinään. Kyllä silmä lepää ladon yksinkertaisessa rakenteessa!

Tämäkin on pönttö, tarkoitettu "hörhöläisille" niinkuin Pohjanmaalla sanotaan. Pölkyssä porattuja reikiä, se on siinä! Herhiläiset ovat hyviä marjapensaiden pölyttäjiä, siksi niitä koetetaan houkutella tontille.
Tiaisia 4 lajia, kivitasku, västäräkki, kirjosoeppo, leppälintu, telkkä, kottarainen, tervapääsky, haarapääsky, räystäspääsky, hamaasieppo, käenpiika....Tässä pönttöjen ja lautojen asukkaita. Kottaraisia on parissakin asuinpaikassa ollut toistakymmentä pesuetta samana kesänä.

Mutta. Pöllöistähän tämä postaus sai varsinaisen kimmokkeen.
Helmipöllöön tutustuimme jo Juupajoen Salokunnassa, siellä se ilmaantui asukkaaksi kottaraispönttöön talon päädyssä harjan alapuolella. Pimeänä iltan kevättalvella lapsi tuli vessasta säikähtäneenä.
-Pihalla ulisee ambulanssi!
Helmipöllöhön se pulisi tuuletusventtiilin päällä.
Kesällä poikaspallerot torkkuivat pihakoivujen oksilla. Noin 25 vuotta vanha kuva pöllönpoikasten päiväunista. Alkukesä on; voikukka kukkii. Enpä saanut kuvankäsittelylläkään esille poikasen naamaa.

Nyt täällä Hailuodossa maaliskuun helmi-maaliskuun vaihteessa isäntä tuli ulkoa.
-Käyhän sinäkin kuuntelemassa, tien takana huhuilee helmipöllö.

Seuraavana aamuna pöntönrakentaja olikin sitten jo romisemassa vanhassa navetassa pöntön teossa.

Pitkät tikkaat nuottatuvan seinälle ja pönttö niin ylös kuin mahdollista!

Sitten ruvettiin iltaisin kuuntelemaan. Hengittämättä seisoskeltiin hämärissä. Meni pari päivää.
Huhuilu rupesi kuulumaan lähempää; jopa kun ulko-oven aukaisi, pulina kuului.

Järjestettiin vaanintapaikat saunan terassille varjoon. Missä se on? Onko löytänyt tarjotun asunnon?

Illan pimetessä mentiin kätköpaikkaan hyvissä ajoin. Siellä näkyy nuottatuvan pääty. Ollaan hiljaa.

Ilta pimenee Nyt kuuluu! Missä se on? Onko katolla, pöntön päällä? Lähellä se on.

On se! Löysi helmipöllö meille. Ihmeellisesti laulaa ja kujertaa asumuksessaan, emännälleen kertoo tunnustuksiaan.
Eikö se vedä henkeä välillä; samaa lirutusta minuutteja yhteen soittoon.

Me asetimme itsellemme välittömästi ulkonaliikkumiskiellon pihalla. Ei iltaisin pihavaloja, ei meteliä kartanolla. Eikä sisälläkään räikeitä valoja nuottatuvalle päin. Ei häiritä viehkeää uutta asukasta.

Poika Helsingistä oli Lappiin menossa ja poikkesi yönseudun meillä. Vähän kummasteli hämärää hapuilua huoneissa.
- Te elätte pöllön ehdoilla, sanoi.

Pisti sentään kännykän oven raosta ulos ja otti pöllön soidinääntä talteen.