Päivä pilvinen pitkänä perjantaina

Niinhän tuo oli, juuri kuin äitini ennen lausuilemassa runossa.

Hanhisen nokka hämäryydessään, tummaa pilveä lounaassa.

Udun takana on aurinkokin, mutta Liminganlahti ja Lumijoen Varjakka jäävät arvailujen varaan.

Mietin, mitä erilaista rannalla olisi kuin sydäntalvella. Voiko näistä kuvistä päivittää kevään edenneen jo huhtikuulle? Valoisuudesta näkee kevään, ei muusta. Jäälakeus on nyt valkoinen ja rouhean lumikerroksen kattama.
Talven mittaan meri on "pukeutunut" monenlaiseen asuun. Välillä jään päällä oli vettä. Pakkasella vesi jäätyi suunnattoman liukkaaksi; naapuri kertoi jopa vetokoirien kaatuilleen. Ei pitäneet huskyjen kynnet.

Kalastajien pyydysmerkkejä näkyi kaukana jäällä. Vielä rohjetaan meren selälle mennä.
Muutama apuväline oli rannallakin.

Tällaiset laitokset! Mitä mahtavat olla?
Siinä on pitkä laudoista naulattu riuku, vaaja. Sen avulla uitetaan verkko jään alta avannosta toiseen. Tietenkin ensin uitetaan köysi ja sen perässä verkko.
Riuku on laitettu rannalle korokkeen varaan, ettei peity kinoksiin.
Korokkeena on näköjään rysän puinen kaari ja verkkojen nostelussa käytettävä koukku. Näitten avulla tuettu ylös.

Kalamiesten kelkka puun juurella. Luistavannäköiset jalakset!

Jalaksen nerokas rakenne!

Tällä rannalla on melkoisen talvinen tuntu; aina sataa uusi valkoinen lumikerros entisen sulavan päälle.

Pajunkissoja kyllä löytyy.

Sireenipensaan silmut ovat jo lähtökuopissa; lämmintä kaivataan.

Mutta vanha omenapuu ei turhia kiirehdi; ehtiipähän sitten, kesällä.


Päivä pilvinen pitkänä perjantaina, näin äitini lausui runoa kun olin lapsi.
Lienenkö ennen kouluikää tiennyt pitkän perjantain varsinaista tarkoitusta? Ehkä jotakin olin kuullut. Kävinhän pyhäkoulussa; ainakin pyhäkoulun hiihtokilpailut muistan (!).

Alakoulun ensimmäisellä luokalla pääsiäisviikon raamatulliset tapahtumat käytiin vaihe vaiheelta läpi. Minulle ne olivat järkytys ja jopa kauhistus.
Kouluilla oli (ja lienee vieläkin) niitä isoja opetustauluja eri oppiaineisiin.

Etsi netistä sen yhden pääsiäisajan taulun, joka syöpyi alakoulussa mieleeni.

Kuva meni suurentaessani epätarkaksi, mutta siitä kyllä näkee ne elementit jotka mieleeni jäivät.
Piikkikruunu ja punainen kaapu. Veriroiskeet kasvoilla.
En muista, miten opettaja kertoi nämä raamatunhistorian tapahtumat. Tapahtui väärä tuomio, siihen päätelmään tulin. Viime hetkeen asti jännitin ja toivoin, että tuo Pilatus....Ja harmittelin, miksi Jeesus vaikeni. Olisi nyt puolustautunut, tuskailin.
Ehkä opetuksessa tuotiin esille se, että tuomion piti tulla, että lupaus ja "kirjoitukset kävisivät toteen". Ehkäpä, mutta minun lapsenymmärrykseni ei yltänyt sellaisiin syvällisyyksiin.

Kotona Yläpihassa aikuiset, mummon johdolla, kuuntelivat pitkänä perjantaina kärsimyskuunnelmaa radiosta. Muistan että he istuivat totisina kamarissa, siinä keittiön vieressä.
Mielikuvassani pyörähtelen keittiössä, näen kuuntelijat avoimesta ovesta.

-Tulehan sinäkin kuuntelemaan!
- Älä tule, et sinä ymmärrä!

Jotakin kamarissaolijat sanoivat, kumpaako, en muista. Meni tupaan ja pihalle.

Pitkää perjantaita vietetään monin kuvaelmin, kulkuein, ristin kantamisineen. Viime vuosina suuret ihmisjoukot ovat osallistuneet katunäytelmien tuottamiseen ja -katselemiseen. Joskus tuntuu, että niissä äärimmäisen realismin brutaalissa tavoittelussa mennään mauttomuuksiin.

Johan Sebastian Bach sävelsi ja koosti pääsiäisajan tapahtumista massiivisen teoksen, Matteus passion. Se oli kymmenvuotinen työ; lopulta passio venyi 3-tuntiseksi. Suuri työ on myös passion esitys; monia kuoroja, orkestereita eri kokoonpanoissa, solisteja.

Mielestäni parasta Matteus passiossa ovat koraalit; täyteläiset ja vivahteikkaat, notkeat. Vahvat mutta kevyet. En niinkään ymmärrä aarioita ja resitatiiveja, varsinkin jälkimmäiset tuntuvat liian "intoilevilta".

Loppukuoro Wir setzen uns mit Tränen nieder, se on haikeassa nääntyneessä surussaan vaikuttava. Kaunis.