Itsenäisyyspäivänä. On independence day 2016

Suomen itsenäistymisen päivä sattui pimeimmän talven aikaan 6. joulukuuta 1917. Ehkä se ajankohta sopii Suomen ja suomalaisten luontoon.
Tuimassa talvisäässä lepattavat liput ja pimenevässä illassa soihtujen häilyvät valot; ne koskettavat pohjoisen kansan sydäntä.
Tuntuu, että juuri niin täytyykin olla; kylmässä täällä on ponnisteltu. Kylmyys ja pimeyskin ovat juhlavuutta; arktisen luonnon suuruus on läsnä.

Itsenäisyyspäivän tunnelmaan sopii hyvin myös metsäisen erämaan kuva; suuret puut, koskemattomat salot, metsän henkien kuiskaukset.
Meissä suomalaisissa lienee kaikissa hiukan Jukolan Lauria, joka 'mäyränä saloja tonkii'. On rauhoittavaa pistäytyä metsän kätköihin.
Bertel Gripenberg on runoillut jo yli vuosisata sitten pari säettä tästä teemasta.
'Det skönaste landet', Eino Leino suomensi runon ' Maa kaunehin, maa on pohjoinen...'

Viipurin Lauluveikot tilasi Leevi Madetojalta mieskuorosävellyksen näihin sanoihin jo sata vuotta sitten 1916. Lukuisat mieskuorot ja -kvartetit ovat esittäneet tätä melankolisen mahtavaa teosta. Se jää soimaan mieleen.

Runon toinen säkeistö Gripenbergin alkuperäisin sanoin:

' De skönaste landet är skogarnas land
som evigt i tystnad drömmer.
Det binder vårt hjärta med längtans band
som ingen sliter och glömmer.
Det lockar, det drager så tyst till sig
med eggande, gåtfull tjusning
där viskar på villande vildmarksskig
en trollsång i trädens susning. '

Ja Leinon Suomennos:

' Maa kaunehin, maa on metsien,
maa kaukaisen uinuvan haaveen,
se sitoo mielemme hiljaisen
laill' arvoituksen ja aaveen.
Se kutsuu, kiehtoo, se vaatii luo,
sen puissa on loihtua taikaa.
Ja synkän salon kankahat nuo,
ne laulua kummaa kaikaa.'

Minun kouluaikainen ruotsinkielentaitoni ei riitä arvioimaan käännöstä. Kuitenkin muutamat sanat vaikuttavat nykyihmisistä koomisilta.

Haave ja aave, alkutekstissä drömmer ja glömmer. Ei tietenkään runoja käännetä sanasta samaan, sen ymmärrän.
-Vähän kylläkin mielessäni sommittelin "tuunausta" Leinon suomennokseen, mutta arvelin sitten, että entisajan runouden täytyy antaa olla ennallaan.

Mielenkiintoinen sana on myös 'loihtua', 'puissa on loihtua, taikaa'. Mietin, tarkoittaako se 'loitsua'. Ehkä ei, vaan kun loihditaan,- ja siinä voidaan käyttää loitsuja ja muita voimakeinoja.

Viimeinen rivi Leinon runossa:..' ne laulua kummaa kaikaa'. - Ja alkuperäisessä:..' en trollsång i trädens susning.'

Mitä mahtoivat näitten hailuodon Vaskenkankaan 'menneitten-majojen' asukkaat ajatella isänmaasta ja itsenäisyydestä silloin kun kuvan saunat ja vajat olivat uusia ja hohtelivat vaalein hirsisalvoksin!

Kun tuossa Leinon suomennoksessa on ' Maa kaunehin, maa on metsien, maa kaukaisen uinuvan haaveen...' Eli onko siinä itsenäistymisen haave. Suomennoksen julkaisuvuotta en löytänyt, mutta Madetojan tilaussävellys valmistui jo 1916. Silloin Suomen itsenäisyys uinui vielä haaveena, ehkä lähinnä sivistyneistön mielissä.

Tässä runoutta itsenäisyyspäivän kunniaksi:

Ja jälkiruuaksi huikeaa merimaisemaa; metsän reunasta katsottuna!

Viipurin Lauluveikot - Kaunehin Maa - YouTube

Ja vielä linkki, jos haluat kuulla Madetojan kuorosävellyksen tähän runoon!

Kamppailua metsässä?

 Viikkokausia oli hyvin lauha sää. Vettä satoi. Lumimassat litistyivät. Sitten tulivat yöpakkaset; pääsimme hangille. Se on parasta kevätaikaa. Pistäydy metsään ja suolle, astele kevyesti hangen pinnalla. Minne vaan.

Sitten muutamana yönä humpsahti vaaksan verran pehmeää lunta. No, otetaanpa sukset esiin uudelleen. Kun ei talvi lopu, siis jatkukoon.

Kirkkaana kevätpäivänä uusi lumi häikäisee ja säkenöi. Kimaltaa miljoonin tähdin. Kova hanki alla pitää ja uusi pehmeä kerros vaientaa äänet. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä.

Umpeen tuiskutetulla metsätiellä havaitaan jälkiä. Tässä on taisteltu, elämästä ja kuolemasta on kamppailtu. Luonnon ravintoketju sen sallii ja nälkäisen maha vaatii.

Ilmasta on tultu. Isot pyrstösulat painautuneet hankeen.

Jotakin on napattu kuusen juurelta. Myyrä, hiiri, jäniksen hankipoika? Siiville on lähdetty.

Näppärää toimintaa; ilmasta alas, pari kolme tasahyppyä, otuksen niskaan ja ilmaan. Montako sekuntia meni nappaamiseen?

Tätä ihmeteltiin. Mikä on mahtanut kulkea tästä? Kauempana meni tassujen jälkijono tien yli metsään. Jonkun matkan päässä ne ilmaantuivat takaisin tielle, mutta mikä on tuo jälki vieressä. Oliko iso siivekäs niskassa? Pakeniko tassueläin peto selässään?
Vai oliko tassueläin napannut metsästä saaliin, jota kantoi hampaissaan, - ja onnettoman saaliin jalat vetivät lumeen uraa? Ja sitten ilmasta syöksyi siivellinen peto.

Tassujen jäljet päättyivät nimittäin näin! Valtaisa siipi siinäkin on kauhonut.

Urbaani ihminen koettaa lukea luonnonkirjaa. Osuneeko arvaukset oikeaan.