Erilainen pääsiäinen

Pääsiäisaamu oli kirkas, se houkutteli ihmisen heti ulos. Lämmin ja tyyni sää, kevättä, kevättä.

Oleilimme metsissä, rannoilla ja soilla koko päivän; ahnehdimme ilmaa ja aurinkoa.

Illalla kotona ihmettelimme helikopterin pauhua; tuntui, että se ihan millä hetkellä hyvänsä ilmaantuu metsän takaa. Kiertää tuossa rannalla ja merellä. Mikähän siellä on?

Tuntui pahaenteiseltä. Ilta-aurinko kimalteli jäällä.

Ja sitten; mitä tänne tulee rantatiellä, tälle rannalle!

Paloauto. Äkkiä silmäyksiä naapureihin; ei mitään hälyttävää. Neljä asuttua taloa tämän tien varrella. Kaikki näyttää rauhalliselta pääsiäis-ehtoossa.

Peräkärryssä moottorikelkka; onko joku jäissä merellä? Rantaan menevät.

Sukeltajia? Helikopteri pauhaa; roottorin ääni pakottaa korvia. Avara jäälakeus. Sumu laskeutuu, ilta hämärtyy.

Kotona huomasimme netistä, että moottorikelkka oli ajanut sulaan. Hailuotoon olleet tulossa.

Tuota Vasken rantaa tähystivät, sinne pitäisi päästä. Mutta ei, matka katkesi.

 Kaksi miestä, vanhempi ja nuorempi. Helikopteriin nostettu merestä.

Paloauto poistui; heidän kalustollaan ei ollut käyttöä. Eikä kelkalla ollut sulaan veteen menemistä.

Iltamyöhällä luimme uutisen, ettei miehiä saatu elpymään. Menehtyivät.

En tiedä, ketä he olivat. Mutta varmaan heillä on omaisia, joiden elämä muuttui; lapsia, puoliso, sukulaisia, työkavereita. Heille jäivät kysymykset. Ja suru.

Seuraavana päivänä meri oli niin kaunis ja taivas huikaiseva. Tuuli liikkui taas lempeästi, kaikki oli ennallaan. Eikä kuitenkaan ollut.

  

Meri näytti mahtinsa

Eilen iltapäivällä rupesi tuulemaan kovasti. Jotakin räiski ikkunoihin hämärissä, vettä tai räntää. Iltayöstä selkeni, komea kuutamo valaisi myrsky-yötä. Peltikatolla tuntuivat luurangot juoksevan ja tuulikello soitteli kuin hengenhädässä.

Aamu valkeni selkeänä. Menin rantaan. Missä jäät? Aurinko loisteli avoveden yllä, vaikka eilen näkyi silmänkantamattomiin jäätä.
Meri näyttikin mahtinsa, vapautti vielä vetensä talven kahleista. Vielä pääsi voitolle

Yön aikana merivesi kävi 50-60 senttia "plussalla". Laineikko kantoi jäät rantaan, vatkasi edestakaisin, pienenteli ja muserteli.

Kaunista on auringon kilo jään pinnasta. Lapsena se taisi olla ensimmäinen kauneuselämykseni. Kotilahdella "nostettiin jäitä" talvella. Niitä käytettiin maidon jäähdyttämiseen karjatiloilla. Jäitten säilömisessä on oma tekniikkansa. (Ei se ole tuntematonta nykyisinkään, sillä hiihtokeskukset saattavat säilöä lunta yli kesän.)
Jäitten nosto oli vaikeaa ja vaarallistakin työtä, avannossa sahattiin jäästä palasia ja nostettiin ylös vedestä avannon viereen odottamaan kuljetusta säilöntäpaikkaansa. Lasten ei saanut olla lähimaillakaan, avannon reuna oli iljanteinen ja hyvin liukas.Jään sahaajat ja nostajat kastuivat kovasti hankalassa punnerruksessaan.
Tuvan ikkunoista katselin jääpalasia lahdella. Talviaurinko paistoi ja kimalsi kaikissa sateenkaaren väreissä niitten särmissä. Muistan, että vertailin mielessäni, onko mitään kauniimpaa. Eikö taivaan sinikään? Vaikka kirkkaimmat taivaan sinet sataisivat lohkareina maaha ja saisin sellaisen käämmenelleni, olisiko sekään yhtä kaunista? Kaikkea sitä lapsen mieleen tuleekin!

Nämä merenrantajäät ovat aallokon pieksämiä, rantahietikon tahraamia, edestakaisin vellottuja.

Mutta aamuyöllä tuuli tyyntyi. Vesi rupesi laskemaan, virta kävi etelään. Jäät jäivät rannalle. Kiville.

Meri työnsi jäät maalle, paistattelevat talviauringossa.

Yhdellä tutulla oli rantahuvila meren rannalla. Hän kertoi rakennelleensa monenlaista laituria ja oleskeluterassia rannalle. Eivät kestäneet. "Kaikki se työntää pois, meri", valitti tuttu.