Koin tapahtuman ikäänkuin elähdyttävänä enteenä. Niinpä joskus nimitämmekin tätä uutta kotia Merikotkaksi.
Pitkin kesää olemme tarkkailleet lintuperheen liikehtimistä, tosin hyvin kaukaa, ettemme häritsisi pesintää.
Joskus näimme molemmat emot lehahtelemassa puitten lomassa tai kaartelemassa taivaalla. Muutaman kerran saimme uljaan linnun kuvatuksi.
Oli suunnitelma, että kun kotkapari lapsineen lähtee talvehtimispaikkaan, sitten käymme pesäpuun juurella tutkimassa, mitä heidän ruokapöydästään on maahan heitelty. Tänä aamuna näytti keli lupaavalta; monipäiväinen sade oli tauonnut ja pieni pakkanen kuivannut ruohikon.
Tavallista enemmän jouduimme kuitenkin kävelemään, sillä sade oli pehmentänyt metsätiet. Parempi kävellä kuin ruovittaa tiehen yhä syvempiä vakoja, niin päättelimme. - Melkoinen rämpiminen siitä reissusta tuli, pesä olikin aika kaukana, korkealla kumpareella. Näkyi kauas, kun osasi katsoa!Tiheiköitä rymysimme, metsäkoneiden maatuneita tienpohjia tallasimme, isoja vesiojia vaarallisesti ylitimme. Näkyi myös hirvien makuuksia ja metsälintujen kylpykuoppia. Isäntä kehitteli jo suunnitelmaa ensi kevääksi, metsonsoitimeen!
Lopulta huohotimme hikisinä ison pesäpuun juurelle. Rupesimme tutkimaan maata puun juurella, mitäs olikaan kuulunut menuun?
Isoja kalanruotoja oli tiputeltu, leukaluita, pään kappaleita. Ihmettelimme muutamaa luuta; olisiko jonkun pikkujyrsijän jalka. Tai onko tuo jäniksen "rintalasta"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti