Onko järvelle katselu geeneissä?

Esi-isäni tulivat noita vesiä pitkin. Kuva on veljeni 50-luvulla ottama, siinä Kallaveden reitin latvavedet päilyvät tyynenä kesäiltana. Onkivesi, Lapinlahti.
Isäni suku tuli Kuopion maalaiskunnan Väänälänrannalta, Suomen sodan vuotena 1808. Sitä ennen olivat asustelleet Tölvän niemellä, jonne tulivat kai etelä-Savosta Joroisista. Ehkäpä tulivat eräsijoilleen pysyvästi asumaan. Vesiä pitkin liikkuivat.

Onko vesielementti iskostunut geeneihin, näin voisi leikillisesti kysyä. Tuollekin kotilahdelle ovat monet sukuni silmäparit tuijottaneet, odottaneet tulevaksi ja kenties pelänneetkin tulijoita. Melskeisiä ja pahaenteisiä vuosia on rannalla vietetty. Joskus on turhaankin odotettu, kaivattu on pysynyt poissa.

Vanha karsikkopetäjä rannalla sai kylkeensä kaiverruksia ja merkintöja edesmenneistä. Maamiesten jalat tallasivat ja tunsivat jokaisen neliömetrin pelloilla.

Kotilahdelta lähdettiin soutamaan niemien ja salmien kautta väljemmille vesille. Onkimatkoilla lapsena ihmeteltiin kaukaisia rantoja. Jossakin rannat katosivat ja liukenivat taivaan väreihin.

Monet sukulaiset menivät suureen maailmaan, vielä suurempien maininkien taakse. Jotkut palasivat, jotkut eivät.

Vanhoina aikoina kaikki sukulaiseni lähtivät viimeiselle matkalleen tästä rannasta. Kesäaikaan saattomiesten soutamina ja talvella hevosreessä he matkasivat Lapinlahden kirkkomaahan. Monesti tämä viimeinenkin matka oli vaivalloinen, mutta eivätpä he enää myrskystä tai pakkasesta tienneet.