Retroa ja dadaismia

Te olette heittäneet akvaarioon kaikkea sälää!

Näin ihmetteli poika kun tuli etelästä asti tarkastamaan vanhusten saarihuushollia.

Akvaarioita meillä on ollut vuosikymmenet, useita yhtä aikaakin. Kauniita ne ovat, valaistuksenkin kannalta. Akvaarion voi asettaa pimeään nurkkaankin, se toimii siellä lamppuna. Lapset akvaarioita ovat innokkaasti hoitaneet, vaihtaneet vesiä, istuttaneet kasveja, rakennellet ilmastointi-pulputtajia.

 Takavuosina meillä oli jokapäiväinen puheenaihe juuri akvaariot ja niitten tapahtumat. Kirjoahventen muninta, mollien poikaset, monnit ja miljoonakalat ja mitä niitä olikin. Kotilokin oli, söi kerralla salaatinlehden ja leikkeli kasvit poikki, aina kelluivat veden pinnalla.

Kun kuopus lähti kotoa, viimeinen akvaario jäi meidän vastuullemme. No, se unohtui hoitamatta ja alkoi kasvaa levää. Se oli lopulta ilkeän näköinen. Viimeiset kalat lahjoitettiin pois ja akvaario tyhjennettiin.

Rakensin siihen ensin kasviterraarion. Sammalta pohjalle, muistelen, sitten pienissä ruukuissa jotakin gesnerian-tyyppisiä istukkaita. Joskus pikkuinen orgideakin vietti aikaa lasin takana. Kerran työnsin sinne ison kissuksen, se täyttikin koko laatikon. Ei tykännyt olla, kitumaan rupesi.

 Sitten akvaario muuttikin sisustustaan.

Rakentelin akvaariolaatikkoon rannan, hiekkarannan. Taustana on auringonnousu Oijärvellä. Se on kuvasuurennos, valmistanut tavaratalo Kärkkäisen atk-osasto. Rantahiekaksi kaadoin kissanhiekkapussin. Nuorimmat tyttäret ovat kissafaneja ja vierailujen aikaan tarvittiin hiekkaakin. Alakaapissa oli vielä yksi jässäkkä.

Siinä rannalla on linnoja; keskimmäisen tyttären keramiikkatöitä. Itse keräilen maasta nättejä erivärisiä kiviä; osa niistä päätyi tuohon rantahiekalle. Lastenlasten iloksi pistelin kaikenlaista pikkutavaraa; aarteita pilkistelemään hiekasta. Aarteitahan ajautuu rannalle. Kirjavaa ja kimaltavaa.

No, juttu taisi mennä överiksi, isäntä näyttää vaivihkaa lisänneen myös aarteita; kolikoita, seteleitä ja jopa sim-kortteja.

Tosiaan, kaikkea sälää sinneon työnnetty. Mutta pikkulapset kyllä tarkkaan aina tutkivat aarrerannikkoa.

Tällähän on nimikin, tämä on taidesuunta, totesi poika lopulta.
DADAISMIA, pusersi muististaan.


Jaa, onko meillä taidetta! Innostuin ja rupesin esittelemään keittiötä.
Tulehan katsomaan! Laittelin vähän RETROA. Mitäs tästä sanot?

Täällä on seinä täynnä kaappeja, miksi sulla on kaikki pänikät esillä?
Näin kummasteli poika.

Tämä on retroa, olen naislehdistä nähnyt. Retro on paluuta menneisyyteen, vanhoihin aikoihin. Se on nykyisin in. Että jäljitellään sitä aikaa kun ei ollut kalusteita, vaan lyötiin nauloja seinään ja hynttyitä sinne roikkumaan. Tavarat olivat esillä.
Sisustuslehdissä näkee hienoja keittiöitä; metallia, lasia, pelkistettyjä värejä. Mustaa ja valkoista, eikä missään ajelehtivaa tavaraa. Mutta! Kas kummaa; kattiloita laiteltuna avohyllyihin ja vispilät ymmä muut vimpaimet roikkumassa koukuissaan.
Se on retroa, suomensin pojalle. Kyllä minäkin olen ajan hermolla, ihan valtimolla, kehuin. Retroa löytyy.

Tuossahan on puuhellalla tiilien päällä eteisen kenkäteline, eikös ole kätevästi keksitty! Tiilet löysin navetan räystään alta ja laatat mökiltä kellarin seinustalta. Näin selitin.

Ei tehnyt oikein vaikutusta. Hymähteli.