Sokea kana taisi löytää jyvän...

Minun on hyvin vaikea keskittyä lukemaan pitkiä tuoteselosteita, käyttöohjeita, ruokareseptejä ja sen tapaisia. Viimeistään kolmannella rivillä kyllästyn; äsh.
Teen summissa, keksin itse. Tulos on useimmiten sen mukainen.

Tietokoneen ja netin käyttö vaatisi tarkkaavaista paneutumista. Minulla homma menee sähellyksenä ja sämpläämisenä, yritysten ja erehdysten kautta. Joskus löytääkin, osuu tai osaa jotakin. Mutta sitten ei muista, millaisilla klikkauksilla päämäärään pääsi.

Äitienpäivänä oli esikoistytär käymässä. Hänelle valitin, etten saa blogiini videoita ladatuksi.
Tytär ehdotti, että jospa laittaisit tilin you tubeen, sitä kautta saattaisi onnistua.

Muna niinsanotusti neuvoi kanaa...
Tulos tässä; kuohuja tältä rannalta. Hailuodon Vaski.

http://youtu.be/kZL_ATnvGcQ 


                                                                                                                       

Joko Hailuodosta on lumet sulaneet?

Näin meiltä on kysytty.
Hailuodossa sinänsä ei moneen viikkoon ole lunta näkynyt, pellot ovat olleet paljaina ties kuinka kauan.
Tämä meidän seutu on lumista aluetta, en tiedä miksi. Ehkäpä pilvet joutuvat kohoamaan Vaskenkankaan ylle ja pudottavat lastinsa tänne.

Varmaan jossain lunta vielä on, metsätien pohjissa, varjoisissa paikoissa. Meidän pihalla ei enää. Itse asiassa veikkasimme etukäteen, missä lunta on viimemmäksi piha-alueella. Isojen kuusten varjossa, talon takana vai ladon edessä. - No viimeinen kämmenen kokoinen lumiläiskä suli alkuviikosta ladon edestä.
Kyllä täällä kevät on jo hereillä.

Päivitetäänpä tilanne.

Uutta elämää puskee maasta esiin ja silmut avautuvat joka puolella.

Ranta on kummallisen näköinen. Eipä uskoisi, että tässä viimekesänä oli parimetrinen kaislikko, varsinainen viidakko. Jäät niittivät ruovikkomassan ja veivät sen ties minne.

Jäät höyläsivät kaislikon juuretkin irti ja kuljettelivat niitä sinne tänne. Luulen kyllä, että tämäkin kaluttu juurikimppu tarrautuu hietikkoon kiinni ja kasvattaa taas pitkän varsikon! Sisua on.

Tänään oli lähes 15 astetta lämmintä. Illalla jyrähteli ukkonen. Vettä satoi kovasti, tunnin aikana lähes 1cm.
 Kesä tulee kovaa kyytiä!

Koivu kaatuu aikanaan...

...mies sen voittaa voimallaan.
Näin lauloi jo Volgan lautturi.

Tässä pihapiirissä on runsaasti isoja puita, kuusia ja koivuja. On myös mäntyjä, pihlajia, lehtikuusi, vaahteroita, syreenipensaita ja kaikenlaista ehkä kauankin sitten istutettua. Ruusupensaita ja perennoita. Näistä kaikista olen kiitollinen ja näitä ihailen.

Suurten kuusten takaa "löytyi" pienet peltosarat, osin metsittyneet. Herukkapensaita siellä on ja isoa vadelmaa. Voi olla muutakin pitkän edelliskesäisen kuloheinän peitossa.
Viime kesänä ei kasviasioihin juuri ehditty puuttua, minkä nyt ruohikkoa jonkun kerran leikattiin. Koko aika meni romppeita selvitellessä; ensin Oulusta tänne ja sitten täällä siedettävään järjestykseen.

Keväällä isäntä rupesi kiinnostumaan "pellosta"; käyttöön pitäisi ottaa. Havaittiin, että hirmuisen suuri koivu varjostaa peltoa...ja liekö tuossa elämää enää, koivussa. Latvus moneen kertaan katkenneina torrakoina. Sitäpaitsi rungossa kääpiä, ja kallellaan pellolle päin.
Noista käävistä pääteltiin, että saattaisi olla lahoa sisällä, ehkä onttoakin? -Tästä tuli mieleen, kuinka mahtavia linnunpönttöjä ontosta puusta voisi kaivertaa!
Ei kun puu nurin, mutta millä voimalla? Pokasaha taitaisi olla leikkipeli siihen hommaan, arveltiin.

Voimamieheksi saapui vanhin poika sahansa kanssa. Kehui kyllä vanhaa sahaansa, jolla kuulemma remonttitöissä oli tullut sahanneeksi muutakin kuin puuta, vahingossa.

Puu oli juuresta muhkurainen, suuri pahkakin kyljessään. Ympärysmitaksi alhaalta saatiin 205 cm.
Tutkailtiin tuulen suuntaa, sopivasti kaakosta henkäili, pellolle päin. Sinne päin päättivät yrittää koivun kaataa. Sahalla ensin lovea sille puolelle.

Vasemmalla reunalla tervettä puuta, oikealla näkyy lahonvikaa. Rungon väristä ei voisi arvata, että kyseessä on koivu. Eipä näy valkoista koivuntuohta!

Sitten ruvettiin toiselta puolen sahaamaan puuta poikki. Sanoi sahaavansa alaviistoon, varmuuden vuoksi. Paremmin kaatuu toivottuun suuntaan, eikä navetan päälle, suunnitteli.
Saha kuhahti aika pian lahoon. Annahan rautakanki, sanoi puun kaataja.

...mies sen voittaa voimallaan!

  

Varokaa, tämä voi kimmota kannosta, ehti sanoa, ennenkuin rojahti, oikeaan suuntaan!

Kannon keskellä oli multakasa! Kun rungon onkaloa kaiveltiin kepillä, sieltä tipahteli kastematoja.

Entinen linnunpönttökin havaittiin oksanhangassa vasta kun puu oli kumossa.

Paljon siitä pölkkyjä tuli, onkalo jatkui melko ylös puun runkoon. Kannon leveydeksi mitattiin 68cm.

Kun sahuri pääsi vauhtiin, rupesi pienemppääkin puuta kaatuman ja klapin mittaan pätkityksi.

Itselleni taitoin oksan, jossa on tällainen muodostelma, tuulenpesiksi niitä Savossa sanottiin. Jos joku haluaa tuulentupia rakennella, niin tässäpä on malliksi yksi. Vapaasti käytettävissä!

Pois meni merehen päivä

Ilmaisu taitaa olla runosta tai laulusta.

Päivä menee nopeasti. Vähän saan aikaan päivän kuluessa.

Pitkään istuttiin aamukahvilla ja tarkkailtiin vikkelää kärppää ladon portailla. Sillä näytti olevan kova kiire, niin lujaa meni, ettei kuvaan saatu kunnolla osumaan.

Postilaatikolla käydessä katselin tikkaa. Kiire oli silläkin. Taisi pää olla sellaisessa tärinässä, ettei minun askeleitani kuullut, eikä kameran surinaa.

Puolilta päivin lähdettiin kylälle postiin. Kameraa pidin valmiudessa; jos sillä tietyllä suoralla näkyisi hirviä. Mutta eivätpä olleet vakiopaikoillaan.

Sen sijaan kuoveja ja muita lintuja oli pelloilla paljon, suojaväri kätkee ne kylläkin melko hyvin.

Kyläkeskuksessa ihailin hetken taidetta. En pysty luokittelemaan tyylisuuntaa.

Hailuoto ei ole pelkkää jäkäläharjannetta. Täällä on myös laajoja peltoaukeamia. Keväällä aikaisin päästään toukotöihin, sillä hietikkoiset maat kuivuvat nopeasti. Hailuodossa on isoja karjatiloja, robottinavetoineen.

  Uutta ja vanhaa rakennuskantaa, taustalla siintää Ojakylänlahti. Tuulimylly on talkoovoimin entisöity.

Illalla käveltiin rannalla.

Ilma oli kirkas; näkyvyys noin 50 km! Rautaruukin terästehtaan savut näkyivät etelässä. Raaheen matkaa suoraan kertyy tuo puolensataa kilometriä. Harvoin näkyvät, ehkä ilta-aurinko valaisi ja teki näkyviksi.

Lintupariskunta nousi maihin, jäljistä päätellen.

Valitettavasti kuvissa ei kuulu äänet, kurkien ja joutsenten huudot, mustarastaan kirskuna rantamännikössä. Ja tietenkin lukuisten vesilintujen äänet. Se kaikenlainen kalkatus ja honotus.

On suuri sun rantas autius. Laskevan auringon punaa.

Kuu tuli esiin, haaleana, mutta yötä kohden kirkastuvana. Huuhkaja aloitti umpimielisen hymähtelynsä; soidinta tässä yrittelen.

Illalla huomattiin nettikamerasta, että Hailuodon kalasääksen pesälle oli saapunut asukas, juuri auringonlaskun aikaan. Kuva on otettu tietokoneen näytöltä, siksi niin oudonvärinen. Parempia kuvia voi katsella osoitteesta http://saaksi.fi

Niin laski aurinko, sen laskua mereen ei voi enää kuvata tältä rannalta. Kevät etenee ja päivät jatkuvat; aurinko onkin siirtänyt laskupaikkansa saaren taakse, metsän suojaan.

Tarkastettiin viljelykset

Otsikko on kyllä suurellinen, eivät muutama marjapensas ja tyrnipuska nyt juuri viljelyksistä käy. Onpahan kuitenkin.

Varsinainen syy mökillä käyntiin oli kuitenkin kuusiaitojen leikkaus. Rupesi tuntumaan, että leikkaamatta jäävät, jollei heti lähdetä. Joskus on kinosten päältä jo leikattu.

Niin sitten suunnistettiin taas "mantereelle", niinkuin oikeat luotolaiset lauttamatkan tarkoituksen ilmaisevat.
Lunta oli vielä metsätorpan ympäristössä, vaikka tie olikin jo sula.

Heti pihalla säikähdettiin.Meteori tänne on tippunut? Useitakin!

Pihalla oli tällaisia pyöreitä kraatereita.
Tarkemmin kun tutkittiin, arveltiin myyrän pesiksi. Kuumuutta lie pesissä piisannut, pyöreitä reikiä lumeen sulanut!

Myyrien pesäpehmustuksia näkyi runsaasti sulapaikoissa.

Ja piha oli täynnä tällaisia hieroglyfejä. Monen aarin alueelta piha oli kuin äestetty. Riemukasta talvea täällä on vietetty, totesimme.

Sinänsä pensaille eivät myyrät olleet juuri tuhoja tehneet, minkä nyt vähän nirhanneet pientä orapihlajaa. Omenapuut näyttivät säästyneen. Isäntä mainitsi tervanneensa rungot, ehkä siksi myyrät eivät koskeneet. Itse muistin sitoneeni tuomenoksia omenapuiden alaoksiin; tuomen hajun sanotaan inhottavan jäniksiä. Mene ja tiedä.

Aikaisemmin keväällä ripustimme pöllönpöntön sinne mökillekin, isoon kuuseen. Siellä sitä olisi syömistä! Ei tiedetty, onko pöllö tullut pesimään, joten lähdettiin tutkimaan.

Eli isäntä paukutti kepillä kuusen runkoon ja minä tarkkailin kameran kanssa, ilmeneekö mitään pöntön reiällä.
Ei ilmennyt. Sanovat nimittäin, että pöllö tulee katsomaan, jos jotakin möykkää kuulee. Hyvät hermot taisi olla. Tai sitten pesäpönttö tuotiin liian myöhään.

Pensasistutukset olivat osittain lumesta paljastuneet. Tyrneissä näkyi paljon halkeamia, pensaan oksanhangat ovat herkkiä lohkeilemaan lumen painosta.

Joskus on sidottu lohjenneita oksia takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Nyt näpsyttelin oksasaksilla pois kaikki lumen vioittamat. Tyrni on elinvoimainen kasvi, se ei vähästä nuupahda.



Marjapesaat ovat sitkeitä ja notkeita. Ne saattaa lumen alla olla aivan litteinä, mutta pörhistyvät kesällä puolitoistametrisiksi pensaiksi. Sensijaan tukikehitot eivät tahdo mitenkään talvea kestää. Monenlaisia on kokeiltu. Ostettu puutarhamyymälöistä muovisia himmeleitä; eivät kestä pohjolan talvea. Vääntyilevät ja taittuvat niin, ettei niitä saa korjatuksi.
Lautaa, rimaa, kuusipölkkyä, kaikkea on kokeiltu.

Tällaista! Meillä on marjapensaiden juurella katekangas; ei voi lyödä tolppaa maahan sen läpi. Tämäkin seikka vaikeuttaa kehikoiden kestokykyä.





Mutta. No broblem! Käytännöllinen isäntä luo uutta innovaatiota.

Suomalainen suksi kestää! Ulos sukset survaiskaa!
 (Lasten suksia löytyi liiteristä melkoinen sylillinen. Sidemalli vaihtuu, ei käy kenkiin, ei kelpaa kellekään. Suksissa aika hiihtää tosiaan nopeasti ohi. Uusiokäyttöä pitäisi löytää.)

Meillä on Öjebyn-mustaherukkaa. Se on satoisa, kasvaa hyvin isoksi. Pensas pursuaa äkkiä ulos kehikostaan, tässäkin jo kaksi päällekkäin.

Mutta kuusiaidan leikkaus oli se käynnin varsinainen aihe!
Ihmeteltiin, kuinka kuusiaita kestää valtavia lumimassoja, satoja ellei tuhansia kiloja, paljon paremmin kuin pensaat. Tässä malliksi talvinen kuva aidasta.

Oli siinä painoa.

Mutta kun kevät tuli, ei mitään vaurioita. Ei kun leikkaamaan!

Uskomaton kevään vihreys! Joka kevät on ihme uus.

Tämä taivas, tämä maa

Me, mieheni ja minä, me olemme hyvin erilaisia persoonia. Mieheni on hyvin järkevä, käytännöllinen ja konkreettiseen tarttuva.
Minussa on taas paljon haihattelijan piirteitä. Kiinnostun aineetomista ilmiöistä, joita voisi myös huuhaaksi nimittää.

Molemmat harrastamme valokuvausta. Kamerat ovat marketin hyllystä poimittuja, ei mitään erityistoimintoja.

"Otitko kuvia?" näin meillä on tapana kysäistä toisiltamme.
" Joo, niitä samanlaisia", on vakiovastaus.

Järkevä mieheni kuvaa taivasta, pilviä, kuutamoita, auringon nousuja ja laskuja.
Minä suuntaan kameran kohti maata. Ei luulisi, mutta niin on.

Ensin mieheni ottamia kuvia, tässä!

Ja sitten minun kuviani. Kevät paljasti ihanaiset maan kasvot, jäkäläkankaat, kivet ja hietikot.