Kasvatuslaatikko!

Kasvatuslaatikko on nyt in. Viime kesänä katselin lehtijuttuja tästä "keksinnöstä". Tuntui kiehtovalta, ettei tarvitsisi taistella rikkatuohoja vastaan kukkapenkissä. Se on sellainen taistelu, jonka aina olen hävinnyt!

Eli laatikkoverstas toimintaan, tosin se vaati pitkän talven tarinoita. Että millainen se on, onko meillä tarvikkeita, osaako sen tehdä.
Rupesihan niitä syntymään, vanhaa harmaata lautaakin löytyi.

Tarkkaa hommaa. Kun vanhasta navetasta "löytyi" ikkunanpotia laseineen, otettiin niistä mitta. Ehkä joskus voisi varhain keväällä lasin alla kasvattaa jotain arkaa ja herkkää. Tällainen visio!

Tällainen rakenne. Pohjalle mansikkakangas.

Ensin pohjalle risuja, kariketta ja osittain maatunutta kompostia. Toiseen latikkoon laitoin viimekesäistä ruohonleikkuujätettä, hiukan maatunutta ja palanutta.

Sitten pari säkillistä multaa. Ja istuttamaan. Tässä salkoruusu, monivuotinen, vuosi sitten äitienpäivälahjaksi saaduista siemenistä kasvatettu ja heinäkompostissa talvehtinut.

Melko komean juuriston kasvattanut salkoruusu vuodessa. Kaksi tainta istutin laatikkoon, väliin kolme pienempää tainta, myös monivuotisia. Tosin vasta tänä keväänä kylvetyt, ehkä olisi ollut parempi jättää vielä pieniin ruukkuihinsa.

 Koko kevään taimia on hyppyytetty ulos ja illalla sisälle; pienten monivuotisten siemenpussi lie siinä rallissa lentänyt taivaan tuuliin....Nyt juuri en muista, mikä onkaan lajike!
Edessä yksivuotisia kesäkukkia malliksi; niitä ei vielä uskalla istuttaa. Vanha kansa piti kesäkuun 10. päivää rajana, jonka jälkeen ei oleteta yöpakkasia tulevan. Joten noita purkkitaimia hyppyytetän edelleen sisälle yöksi, jos ilta viilenee liikaa.

Päiväksi pääsevät ulos suojaisaan nurkkaukseen ottamaan aurinkoa...

Ruohosipulin kasvatuslaatikkona on entinen savupiipun peltisuojus. Ihan hyvin näyttää talven pärjänneen; kohta voi ruveta napsimaan tuoretta ruohosipulia.

Hyvin maatunut heinäkomposti olikin hyvä talvehtimispaikka. Pienet omenapuut taitavat olla kaikki hengissä. Viime syksynä siihen viereen riviksi pistellyt valkosipulinkynnet tuottivat yllätyksen! Toukokuun puolivälissä jo kimmahtivat taimelle.

Heinäkompostia pitää muotoilla, kunhan nuo upotetut ruukut saa pois; valokosipulin kastelu on muuten mahdotonta jyrkässä seinämässä. Samaan kasaan ovat tulossa kurpitsan taimet aikanaan.

 Tässä malvan taimia. Hiirille tai vastaaville näyttää maistuneen parhaiten neilikan lehdet; niitä on vain yksi säilynyt, malvaa kolme ja salkoruusuja kymmenkunta.
Lisäksi on leegio yksivuotisia kesäkukkia odottamassa kasvupaikkaa...

Monta kasvatuslaatikkoa täytyy silti verstaalta valmistua ja multasäkkejä ehkä lisää.
Kivaa on kevät!

Koukussa Aqvilinaan

Viime viikkoina olen työstänyt Aqvilina-teostani niin Esiäitejä ja historiaa uppoutuneena, että blogi on jäänyt hiukan hunningolle. Sinänsä kuvauskohteet ovat samat kuin jo monta kuukautta; talvea on vain jatkunut. Myt kuitenkin maata on siellä täällä paljaana.

Jossakin metsäpolku on jo osittain sula, mutta enimmäkseen metsän kulkutieni ovat nyt niin upottavia, ettei huvita kahlata.

Meri on jäässä ainakin Hailuodon ja mantereen välillä.

 Lauttarannassa on hiukan avovettä. Linnut varaavat pesäkoloja aallonmurtajan kivien väleistä. Kirkuna, se on kesän ääni.

Pitkän talven jälkeen on vaikea muistaa, mitä mihinkin on laitettu syksyllä kasvamaan.

Verkkokatoksen suojassa pieniä omenapuun taimia ruukuissa. Vieressä havujen alla jotakin, merkkeinä keppejä, mitä kummaa. Valkosipuleita!
Alempana näkyi multaan upotettuja ruukkuja, täytyy olla ne monivuotiset kukantaimet. Kumma miten talvi pyyhkii pois mielestä edellisen kesän suunnitelmat.

Melko vaatimatonta on uuden kesän kasvu; jotakin sentään yrittelee maasta nousta.

Lämpimällä seinustalla lumet hiutuvat pikkuhiljaa pois.

Kanerva on "hyvin säilynyt" lumen alla, muutama viikko sitten tuli näkyviin, koko talven kinoksessa!

Isännän työmaa. Pienemmät kalikat säkeissä.

Taivaalla "kesäpilviä". Oikeastaan otin tuon kuvan arvauttaakseni ilmansuuntia, mutta siitä voi päätellä myös vallitsevan tuulensuunnan. Männynlatvat taipuneet tuulessa; täällä puhaltaa useimmiten etelä- ja lounaistuuli.

Kevään äänimaailmaa:

Kevät etenee sittenkin!

Todella! Jopa meidän pihalla näkyy nyt maata, ihan pikkuisen, mutta kuitenkin.

Auringosta kevään huomaa parhaiten, se on ruvennut nousemaan aikaisin. Tällä rannalla se merkitsee sitä, ettei auringon nousua ja laskua näe, ne siirtyvät saaren pohjoiselle puolen.

Huonekasvit ovat havainneet valon lisääntymisen; sisällä tarkenee, vaikka hanki hohtaa ikkunan ulkopuolella. Bougainvillea heräsi talvihorroksestaan. Ihme on, että niin kuivista oksanrisuista lehdet puhkeaa. Ja toivon mukaan vaaleanpunaidet kukat!

 Leikkasin bougainvilleasta joitakin oksankärkiä ja tyrkkäsin multaan. En kylläkään suuria odota, sen verran sinnikäs juurrutettava se on.

 Vaaleanpunainen neilikka. Vuosia sitten puutarhamyymälästä tuotu pihakasvi. Talvet se kituu eteisessä, sen verran vihreää näyttää keväällä, että tohtii uuteen multaan laittaa. Ja kas, jo versoo!

Samettiruusut taitavat pitkästyä ennenkuin ulos pääsevät.

Kyllä noustaan; kesä kutsuu!

Pelakuut uudessa mullassa; hiukan vähälehtisiä vielä...

Isot viherkasvit saavat odotella ennenkuin mullanvaihtoon ryhdyn. Se on niin sotkuista puuhaa, että mieluummin teen sen ulkona pihalla. Kunhan lumi sulaa ja sää lämpenee.

VanhaHow long can a houseplant can live? Voiko huonekasvi elää 50 vuotta? posliinikukka näyttää pyrkivän eteisen toiselle puolen, no, lännessä olisi enemmän valoa.  Sitä on mukava tarkkailla; joko nuppuja näkyy. Ei vielä varmoja havaintoja!

 

 

Soilikki ehti ensimmäisenä kukkimaan.

Toissakeväänä pistelin taatelin siemeniä kukkaruukkuun. Milloinkahan oikea palmun runko alkaa muotoutua?

Mitäs sitä teille kuuluu?

Näin kysäisi muuan tuttava äskettäin.
Eipä erikoista, niinhän on tapana sanoa.

Jos ihan kirjaimellisesti otetaan, meillä on sisällä melko hiljaista. Ulkona sensijaan kuuluu yhtä ja toista. Naapurin iloinen kukonlaulu, tiaisten reviiriäänet, varisten ja korppien jylhät äänet, fasaanin sordino tööttäys. On kuulunut myös joutsenten ylilentoääniä ja merilintujen honotusta. Tänä aamuna kuulin kyyhkysen äänen. "Sulaneella sydämellä laulaa toukomettinen", näin sen ilmaisee virrenvärssy.
Tällaista kuulu. No tietysti myös lentoliikenteen äänet, ja tiellä on alkanut se tavallinen heiluriliikenne; lautalle ja lautalta kylälle. Jäätie suljettiin viikonloppuna. Merellä näkymä on talvinen; jäiden seassa porhaltaa autolautta Merisilta

Ja mitä näkyy pihalla. Lunta on.

Tuo vaalea teippi on merkkinä paksuimman lumen ajasta. Vähän on vajentunut. saunan terassin katolta lapioitiin kuormaa.

Kevättalven töitä; polttopuun tekoa ja pusikoiden raivausta. Kirveet on saaneet kyytiä ja pihlajat.

Rakennusten läheltä kun puita kaadetaan, täytyy varoa, etteivät kaadu katolle tai riko ikkunoita. 

Köysinippu ja tikkaat raivaajan apuna. Nouse tikkaille, köysi puun ympäri. Vedä siitä kaatuva puu

oikeaan suuntaan!

Merkillistä, että pihlajan rungon sydän on tummaa! Lyhytikäinen on pihlaja, jopa itsestään kaatuu.

Meillehan "kuuluu" myös taistelua jäniksiä vastaan, vaikka se melkoisen hiljaista puuhaa onkin.

Rupesi ilmenemään tällaista; jänikset tuhoavat vadelmapensaita. Ryhdyttiin taisteluun.

Kaadettiin jäniksille haapoja pellon laidasta. Nehän yltyivät kaluamaan niitä. Jyrsijöitä nuo puput.

Koko perhe ja suku taitaa käydä syömässä, yöllä ja päivällä. Aina on nälkä. Riistakamera todentaa.

Kovaksi tallattu polku syöttöpaikalle. Jänisten valtatie. 

Tällaiset kevättalven tai kevään kuulumiset! Tai, no kevät kai on. Parin viikon päästä vappu!

Herkku...!

Jokaisella lienee omat makumieltymyksensä ja herkkuruokansa. Olen kyllä huomannut, että mieltymykset vaihtelee, joskus nopeastikin. Mikä viime viikolla oli hyvää, ei tunnu nyt maistuvan.

Tämän hetken herkkuni on speltti-omena-uuni-puuro. Spelttivalmisteista saa toki monenlaisia leivonnaisia, mutta tuo puuro! Lieneekö se lohturuokaa, vai miksi se on niin hyvää.
Valmistan tämän herkun spelttihelmistä.

Hiukan hiottuja jyviä, alkuvehnää. Todella kovaa. Speltti on hyvin vanha viljakasvi, jonka nykyvehnä syrjäytti satoja vuosia sitten.

Spelttihelmistä ruoka ei valmistu hetkessä, se ei ole pikaruokaa. Itse asiassa kypsensin puuroa uunissa koko eilisen päivän.

Spelttihelmiä ja jotain tuoremehua+vettä (suolaa) vuokaan ja uuniin, vain 100 asteeseen. Saa olla kannen alla 7-8 tuntia. Koska tämä oli lounasmenuna vasta tänään, panin kupin viileään yöksi.

Tänään otin pari omenaa, raastoin ne.

Sitten vaan sekoitin aineet, joukkoon vähän kanelia ja vaniljasokeria...

Ja uuniin, nyt 220 lämpöä, vajaa tunti, ja syömään!

Kylmää maitoa kastikkeeksi, jos haluaa. Jämerä ja täyteläinen maku. Ja hyvää!