Omena, omena, omena...

Näin se menee tähän aikaan. Koronakesä antoi runsaasti kaikenlaisia luonnonantimia; marjoja metsästä ja puutarhasta. Päälle päätteeksi omenoita tuli enemmän kuin milloinkaan. Me tulimme tähän taloon ja tiluksille kuusi vuotta sitten. Silloin oli jo tuo iso omenapuu sisäpihalla, Punakaneli, luulen. Samana kesänä ja seuraavina istutettiin lisää omenapuita; Tsaarin kilpi ja Norrland. Molemmat lajikkeet haettiin Lassilan taimistolta Tyrnävältä. -Oletettiin kestävän tällä vyöhykkeellä. 

Hiukan pakkanen tai joku muu vitsaus on vikuuttanut nuoria puita, mutta tänä kesänä ne saivat juonesta kiinni.

Keväällä omenapuut kukkivat komeasti ja kimalaisyhteiskunnatkin olivat jo valmiudessa.

Nuorten puiden kukintaa

Vanha puu, edellisten omistajien istuttama, syyslajike. 

Silmä kovana seurattiin kesän mittaan, rupeaako hedelmiä muodostumaan. Kuiva kesäkuu tuotti huolta, onneksi kesäkuun 18. satoi rankasti; saatiin kerätyksi sadevesiä. Pikku hiljaa niitä kaadeltiin omenapuiden juurille. Onneksi heinäkuun toisella viikolla tuli taas sadetta,- saatiin taas saavit täyteen.

Nuori Norrland-puu.

Kesän mittaan jouduttiin tukemaan puita seipäillä, naruilla telineillä. Mitenkään kauniita ne rakennelmat ei olleet, mutta ajoivat asiansa.

Nyt, Aila-myrskyn päivänä, omenasouvi on kiivaimmillaan. Hilloa ja sokeroimatonta sosetta.

Keksin kypsentää omenaklohkot uunissa; kuorineen, pestyinä ja siemenkodat poistettuina.

Isolle uunipellille mahtuu ämpärillinen omenalohkoja kun tarkkaan asettelee. Ja alle puolen tunnin ovat pehmeitä.

Yleiskoneella tasaiseksi...

...ja hillosokerin kanssa kiehutus...

Tässä kuplii omenahillo. Säilyy viileässä hyvin.

Tein myös sokeroimatonta sosetta pakasteeseen. Soseen ujutin muovipusseihin  lasipurkin avulla.

Isosuinen lasipurkki, johon työnsin pakastepussin. Taitoin pussin reunoja reilusti purkin päälle; siitä voi pitää kiinni! Ja sitten kapeakärkisellä kauhalla valutin soseen pussiin. Oli helppo solmia pussi kun ei koko pakkaus ollut soseen tahrima!

Kun sitten aikanaan käytän pakastettua omenasosetta, vetäisen pussin pohjasta halki ja valutan sisällön ulos. Ei tarvitse näprätä solmua auki.

Ja pakasteeseen menossa. 

Pitkälle talveen näillä mennään.

Herkku...!

Jokaisella lienee omat makumieltymyksensä ja herkkuruokansa. Olen kyllä huomannut, että mieltymykset vaihtelee, joskus nopeastikin. Mikä viime viikolla oli hyvää, ei tunnu nyt maistuvan.

Tämän hetken herkkuni on speltti-omena-uuni-puuro. Spelttivalmisteista saa toki monenlaisia leivonnaisia, mutta tuo puuro! Lieneekö se lohturuokaa, vai miksi se on niin hyvää.
Valmistan tämän herkun spelttihelmistä.

Hiukan hiottuja jyviä, alkuvehnää. Todella kovaa. Speltti on hyvin vanha viljakasvi, jonka nykyvehnä syrjäytti satoja vuosia sitten.

Spelttihelmistä ruoka ei valmistu hetkessä, se ei ole pikaruokaa. Itse asiassa kypsensin puuroa uunissa koko eilisen päivän.

Spelttihelmiä ja jotain tuoremehua+vettä (suolaa) vuokaan ja uuniin, vain 100 asteeseen. Saa olla kannen alla 7-8 tuntia. Koska tämä oli lounasmenuna vasta tänään, panin kupin viileään yöksi.

Tänään otin pari omenaa, raastoin ne.

Sitten vaan sekoitin aineet, joukkoon vähän kanelia ja vaniljasokeria...

Ja uuniin, nyt 220 lämpöä, vajaa tunti, ja syömään!

Kylmää maitoa kastikkeeksi, jos haluaa. Jämerä ja täyteläinen maku. Ja hyvää!