Translate

maanantai 25. toukokuuta 2015

Lyyli-myrsky

Tuossa pihamaalla ei juuri tuulesta tiedä. Suuret puut seisovat enimmäkseen hiljaisina kaikessa rauhassa. Sen verran on metsää ennen rantaa, etteivät puhurit juuri tunnu.
Jos pihapuut huojuvat, silloin merellä tuulee kovasti. Jos talon takanakin oksat tempoilevat, silloin on myrsky.

Lyylin-päivänä lähdin rantaan katsomaan, millainen humina siellä on, pihallakin nimittäin ilma oli levottomassa liikkeessä.

Eipä päässyt rantaan. Meri tuli tiellä vastaan.

Kaikenlaista tavaraa tuli veden mukana tiellä rinnettä ylös.


Takapihalta meni kuusi poikki, romahti tantereelle linnunpönttöineen.

Huomattiinkin, että kaatunut kuusi oli 4-haarainen, oikeastaan 5-haarainen, sillä rungosta päätellen siitä oli jo aiemmin lohjennut yksi latva. Kovissa olosuhteissa latva kärsii ja tulee erikoisia muotoja.

Myrskyn jälkeisenä aamuna lähdin tarkastelemaan rannalle, mitä Lyyli oli siellä saanut aikaan.


Kovasti näkyi melskauksen jälkiä; meren tuomaa rytöä rantatöyräällä.


Vesi leiskui hietikolla; siihen oli muodostanut jo pienen vallin. Tuuli näytti välillä yltyvän; joskus aalto heitti kuohunsa vallin ylikin. Ehkäpä ne olivat niitä seitsemänsiä aaltoja, jotka kuuluvat olevan muita suurempia.

Olipa Lyyli kyntänyt meren peltoakin, mitä lie aikonut kylvää.


 Lyyli ehtinyt jopa tehdä vesikampauksen rannan viimekesäiselle heinikolle.

Aallokko oli vienyt merenphjaa mennessään; kaislikon juuret häälyivät aavemaisina irrallaan.

Lyyli näytti siirrelleen rantaviivaa; pikkuinen niemeke oli huuhtoutunut mereen. Tai ehkä se tuli siirretyksi pajukon kätköihin.


Sinnikäs rentukka, se on tarrautunut tiukasti maahan. Ei irronnut, vaikka vesi velloi ylitse!


Nousin rannalta hietikon poikki.
Lepikon suojassa saniaiset aukoivat pienoisia nyrkkejään.
Valoisassa kuusikossa kukki mustikka.
Matalat kasvit maan rajassa eivät tainneet tietää Lyylin pauhusta mitään. Videolla aamutunnelmia tyyntyneellä rannalla.

http://youtu.be/T4VMr63A08I


4 kommenttia:

  1. Oi oi mikä myrsky ollut! Mutta upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa videossasi, kiitos taas että pääsin kanssasi merelle <3 Oliko linnut jo tehneet pönttöön pesän?

    VastaaPoista
  2. Kunnon myrsky ja mylväys , onneksi puu ei kaatunut kenenkään päälle

    VastaaPoista
  3. Onpa Lyyli ollut toimelias! Meren pellon kyntäminen oli minusta mielenkiintoinen. Tälleen kevätkylvöjen aikaan sitä minäkin :) Hienoja kuvia ja tuo videointi tuo kaiken niin lähelle. Kiitokset rantakävelystä!

    VastaaPoista
  4. Meren pohjassa on kovasti kirjoituksia. Kun vesi laskee ja pohja paljastuu, kirjoituksia voi käydä lukemassa. Myrsky kyntää, pienet laineet hivelevät hienot hieroglyfinsä santaan. Kaunista.

    VastaaPoista