Tervetuloa, telkkä!

Lintujen kevätmuuttoa seurataan. Jo maaliskuun alusta alettiin kuulostella, kuuluisiko helmipöllön huhuilua. Monena iltana seisoskeltiin metsäpolulla ja pihan laitamilla.
 Ei saatu varmoja havaintoja, kova tuulikin häiritsi kuuluvuutta.
Edellisinä keväinä helmari on ilmaantunut iloksemme 3-6. maaliskuuta. Nyt ollaan jo kuun puolivälissä....Onkohan pöllökanta vähissä vai mikä.

Tosin huuhkaja huhuilee lähistöllä. Jopa niin lähellä, että yöllä sen äänen kuulee vessan venttiilin kautta. Olisiko siinä syy helmipöllön poissaoloon?

Saattaapa mennä niin, että viimekeväinen soidinriemu jää kuulematta. Siitä on kertomus viime keväältä.
 Helmipöllön konsertissa

Valitettavasti linkitettynä nuo pöllön lauluvideot eivät suostu toimimaan, laitoin ne tähän...

Helmipöllöjen kujerrus taitaa jäädä tallenteiden varaan.....

No, ruvettiin varustamaan telkänpönttöä. Navetan eteisessä on haapapölkkyjä, jokunen valmiiksi koverrettukin.

Pohja, katto ja lentoaukko! Jokunen päivä siinä askarrellessa meni.

Pönttö jo pulkassa. Narulla kiinni ettei pyörähdä hankeen matkalla.

Katolle naulattiin lisälipaksi vanhaa kattolautaa; taisi olla sitä kuuluisaa tuppeen sahattua.

Ja sitten taipaleelle!

 Metsätaipaleella ei ollut tuulesta tietoakaan, kuuma taisi veturille tulla.

Mutta meren rannassa tuuli hirveästi. Eteläinen ilman-ala uhkui synkeänä.

Kyllähän siinä "joka kynsi kylmeni", ennenkuin painava haapapönttö oli koivuun hinattu ja kiinni sidottu. Korkean jäävuoren päältä kun pöntön laittoi, ei tarvinnut puuhun kiivetä. Kunhan jäät sulavat, nähdään, mihin korkeuteen pesälaitos tuli.

Vaikka oli pari astetta lämmintä, täytyi huppukin virittää pään suojaksi. Tuuli sai tuntumaan, että on ihan navakka pakkanen.
Sinne jäi jylisevään tuuleen uusi lintukoti odottamaan asukkaitaan.

Miten Hailuoto syntyikään...?

"Keskellä kuohuin, vallassa vaahtoin, satujen saari uljaana ui..." Näin runoili Albert Bååth Islannin saaresta. Sama pätee myös Hailuotoon. Sinänsä lähempänä täällä kuohut ovat, sillä Hailuoto on pienempi kuin Islanti.

Hailuodon sanotaan pullahtaneenPerämeren vaahdoista esiin parituhatta vuotta sitten. Maa nousee täällä noin metrin sadassa vuodessa, näin kertovat tieteen tekijät. Ehkäpä matalikko alkoi lähestyä pintaa ajanlaskun alun aikoihin.

Sitten "ryhtyivät" merituulet ja aallokko muovaamaan saarta.

Olen viime aikoina tutkinut Jyri ja Marjut Paulaharjun kirjaa  "Luodon kirous". Kirja on koostettu eversti Ahti Paulaharjun Hailuoto-tutkimuksista 1950-luvun taitteessa.
Kirjassa on mielenkiintoinen teoria Hailuodon synnystä ja muotoutumisesta.

Tässä kopio Ahti Paulaharjun piirroksesta vuodelta 1951.
Tuossa iso M-kirjain ja nuoli kuvaa alati puhaltavaa merituulta, lounaistuulta. Tuuli paimensi aallokkoa kohti koillista, aallokko kasasi hiekkaa edellään. Tuuli kuljetti kuivaa hiekkaa samaan suuntaan ja korotti harjanteita. Syntyivät Hyypän hiekkaharjanteet, kuvassa isolla H-kirjaimella merkityt. Paulaharju mainitsee harjanteiden olevan sirpinmuotoisia, noin 5km:n matkalla, suuntaan 80 astetta. Siis lounas-koillinen. Vuoden 1948 mittauksissa Hyypän harjannteet olivat korkeimmillaan 31,6m merenpinnasta.

Muinaista merenrantaa Hyypän harjulla

Oikealla etelä-lounaisrinne, vasemmalla pohjois-koillinen rinne, meren aaltojen ja tuulten muokkaama.

Miksi harjanteet muotoutuivat kaariksi? Siihen Paulaharju kertoo syyksi vastavoiman; pohjoistuulen. Se työnsi vastaan, käänsi harjanteen suuntaa itään ja kaakkoon. Vastavoima oli myöskin vesimassojen työksy Oulujoen suusta kohti lounaista ja merituulta.

Kirjassaan Paulaharju sanoo Santosen Käpykaaran harjanteen syntyneen samalla tavalla. Tutkija myös ennustaa, että Santosen ja Härkäsäikän rannalla on muotoutumassa samantapainen kaartuva harjumuodostelma, kuvassa erkitty kirjaimilla z ja y. Näin eversti Paulaharju 1951! Viime kesämä Käpykaarassa näytti tällaiselta  Hailuodon Santonen ja Käpykaara

Kun tutkin kirjaa, tuli mieleen kuvat ja video, jotka tallensin Santosen Vaskessa viime syksynä matalan veden aikaan.

Kun merivesi oli alhaalla, veden alta oli paljastunut pitkä hietikkoharjanne, 100 metriä, luulisin. Oikealla häämöttää Härkäsäikän nokka.
Akanvirta!

Tällainen kiertävä aalto muodostuu joskus niemen ympäri, mitä tutkija tarkoitti lounaistuulen ja pohjoistuulen toiminnasta. Hiekkaa vatkataan kahteen suuntaan.

Seuraavana aamuna oli pakkanen, menin tutkimaan, miten uusi hiekkasärkkä voi....

Huhuu! Kuinka pitkä?

Mereltä päin. Haaveilin, kuinka tulevana kesänä tuossa vasemmalla on ihanteellinen pikkulasten uimapaikka. Vettä alle puoli metriä, tasainen kivetön hietikko....

Seuraavina päivinä merivesi alkoi nousta, särkkä peittyi veteen.

Lopulta merivesi näytti pyörivän karusellina viimeisen hietikkokumpareen ympärillä.

Nyt talvella olen mietiskellyt, miten kävi särkän. Onko se paikallaan, vai onko meri siirtänyt sen muualle, ehkä peräti rannalle.
Nimittäin marraskuussa jäät tulivat maalle ja toivat jopa 100-kiloisia kiviä mukanaan.

Veden ja jäiden voima lanasi mukanaan jopa meren pohjaa ja toi sen puitten juurelle.

En luule, että pysyvä hietikkosärkkä muotoutuu yhdessä kesässä. Hiekka ja kivet joutuvat muuttamaan paikkaa vielä lukemattomia kertoja, ennenkuin paikoilleen asettuvat.

Mielenkiintoista silti seurata rannan tapahtumia taas kunhan jäät sulavat ja meri aloittaa pauhunsa.

Oikea talvi

Nyt on oikea talvi. Maasto on hohtavan valkoinen ja puhdas. Viime päivinä on täälläkin satanut kevyttä pakkaslunta. Sen verran aurinko lämmittää, että hangen pinta kuvioituu ihanasti. Valitettavasti sitä loistoa en osaa kameralla vangita.

Merituuli se pyörittää karuselliaan, hento heinä piirtää ympyrää uuteen pehmeään lumeen.

Tähän saakka talvi on ollutkin vähäluminen, meren jää taitaa vieläkin olla paikoin lähes paljaana.

Ihmeteltiin rannalla, miten meri näyttää tummalta. Ikäänkuin pilven varjo, vaikka taivas oli täysin selkeä. Tuuli lakaissut kevyen lumen rantatörmien alle.

Rannoille on tuuli kasannut kinoksia jo aiemmin. Nyt niitä on muuallakin, vaikka sinänsä lunta on noin 30 cm. Mutta pihoille auraus ja linkous on tuonut muhkeitakin valleja.

Hiiren perspektiivistä maailma on tällainen...!

Puhdas lumi ja nätisti avatut polut. Aurinkoinen pikkupakkanen. Mieluista vaeltajalle.

Miten sitä ennen koulussa laulettiinkaan? *Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget....* Onneksi pakkasherra ei ole kovin vihaisena ollut.

Sightseeing Hailuoto

Oli asiaa kylälle, pakkasta 18 astetta. Auto lämmitykseen hyvissä ajoin, mikäpä siinä.

Santosen niemen pitkiä suoria, matalaa männikköä ja jääkukkia auton ikkunoissa.

Aurinko teki nousua, vähän jo puiden latvoissa leimusi.

Sumua leijui tienoon yllä, jopa pelloilla sitä valui hyvin alhaalla. Metsäsaarekkeissa kietoi puita pehmeyteensä.

Kylillä oli myös havaittu kireä pakkanen; lämmityssavut tuprusivat kattojen päällä.

Merkillisesti pakkanen tuntui lauhtuvan kun lähemmäs keskustaa päästiin, vain 14 astetta, raikasta silti. 

Kuljettiin rauhallisessa maalaismaisemassa; vanhaa ja uudempaa rakennuskantaa. Sopuisasti yhdessä, välillä rykelminäkin.

 Tuulimylly...

Entinen nuorisoseurantalo...? Eipä vainkaan entinen, vaan edelleen nuorisoseuran omistama. Näin minua valistettiin, kiitos siitä.

Kunnantalo/paloasema...

Hailudon keskialueen asutus noudattelee muinaista merenrantaa. Nauhamaista kylätaajamaa, hyvin eri ikäisiä rakennuksia.

Hailuodolle ovat tyypillisiä vanhat pihapiirit, joissa on hyvin tiheässä asuinrakennuksia, monesti melkein nurkka nurkassa kiinni. Kauniita ja levollisia, kyllä niitä ihaillen ja mielellään katselee.

Uusiakin rakennuksia on nousemassa keskusta-alueelle. (Itse asiassa tämä on vanha Lottalan talo, joka näytään kuorrutetun niin uuden näköiseksi, etten sitä tuntenut kuin hiukan hoksautettuna...)

Vanhat ja valtavat männyt haarottavat oksansa tien yläpuolelle. Ehkä nämä ovat aloittaneet kasvunsa samaan aikaan kun Hailuodon ensimmäiset osat nousivat merestä.

Kirkonkylän keskustassa ei ollut kaupoissa ja virastoissa asiakkaita ruuhkaksi asti, äkkiä tulivat asiat toimitetuksi.

- Eikö käydä samalla Marjaniemessä?!

Kirkonkylä Hailuodossa on saaren keskialueella, lauttarantaan noin 20 km, mutta saaren länsireunalle Marjaniemeen vain 10 km.

 Marjaniemessä avautuivat taas ne huikeat näkymät, joita aina hätkähtää. Merta, merta ja merta. Silti maisema näyttäytyy aina erinäköisenä vuodenaikojen ja säiden mukaan.

Muutamia viikkoja sitten myrsky avasi vielä meren jäistä Marjaniemen nokalla.

Nyt jäämassat olivat ahtautuneina uimarannalle ja yhteen jäätyneinä. Pieni lumikerros kirkasti näkymän.

Kauempana oli ehkä sulaakin välillä, tai sitten uutta kirkasta jäätä.

Ihmettelin satama-altaan jäälohkareita. Onko tästä joku mennyt, laiva?

Sitten huomattiin; sieltä se tulee; luotsipaatti. Lähti liikenteeseen!

Sieltä tullaan, kovalla ryminällä!

Sinne katoaa, usvaan.

 Mutta tuuli käy rannalla. Pakkasta vain 8 astetta, mutta sormet, sormet!
Tämä oli hyvä reissu. Elämyksiä.

Hailuodon jäätie, nyt!

Hailuodon jäätie avattiin virallisesti helmikuun 1. päivänä.

Aika paljon tientekijöiden piti tehdä töidä, ennenkuin saivat tien jäälle raivatuksi. Meriveden korkeuden vaihtelut kasasivat moneen otteeseen jääröykkiöitä rannoille. Myös jään muosotumisen aikoihin oli kovia tuulia; jääpinta muodostui ahtautuneeksi ja epätasaiseksi.

Varsinkin Haluodon rannalla oli etsittävä tien väylää jäävallien väleistä. Toinen asia, joka viivytti, oli sään leutous. Vaadittavaa jäänpaksuutta sai odotella pitkään. Siihen auttaa vain pakkanen, joskin jään pitäminen lumesta paljaana jouduttaa jäätymistä. Hailuotolainen yritys Touhu-Palvelut vietti päiviä jäällä mittaillen "tiepinnan" paksuutta ja viitoittaen tielinjoja.

Syystalven myrskyjen teot näkyvät jäätien reunoilla, jonkunverran myös tuntuvat töyssytyksenä autossa istujan alla.
Nopeusrajoitus on 50km/h, ei saa ohittaa eikä pysähtyä. Tämä turvallisuuden vuoksi.
Tien kunnnostajat kyllä kertoivat ensimmäisen viikonlopun jälkeen, että joka mutkassa oli ajettu riemukkaasti sladeja.... Entäpä jos yösydännä kovassa pakkasessa ja viimassa syöksyy mutkassa kinokseen, siinä on hyvät neuvot kalliit. Liika urheilumieli on vaarallista arktisella merenselällä.

Autolautta Merisilta liikennöi omassa uomassaan, harvennetulla aikataululla tosin. Raskaampi liikenne käyttää lauttakyytiä.

Jäätieväylät ovat yksisuuntaisia; vastaantulevan liikenteen kaista on monien kymmenien metrien etäisyydellä. Vastaantulevien valot eivät häikäise!

Kameraa on vaikea pitää vakaana, sen verran auto "nyökyttää" jäätiellä. Hyvä on kulku silti -ja nopea!

Lauttamatka on vajaa 7km, jäätie on pitempi. Lauttalaiturit ovat pengerteiden päässä; jäätielle lähdetään kauempaa saaren ja mentereen reunalta. Silti jäätie nopeuttaa mantereelle ja Hailuotoon pääsyä huomattavasti. Eikä tarvitse satuttaa menoaan tiettyihin kellonlyömiin. Voi kulkea milloin itselle sopii.

 Jäätietä valvotaan tarkasti; lumi juoksee lakeudella herkästi tieväylän umpeen. Seurataan myös meriveden liikkeitä, sillä on valtaisa voima.