Sadetta on saatu, edellisen vuorokauden aikana satoi Hailuodossa 2,5cm. Jossakin muualla tuli vettä varmaan enemmänkin. Meidän lähiseudulla ei peltoja ole katseltavina, mutta ainakin rantatielle kertyi isot lätäköt.
Sadepisaroiden täplittämä lehvistö on mielestäni hyvin kaunis. Aikalailla olen yritellyt kuvatakin, jopa ihan sateella.
Kuuset ovat kauneimmillaan alkukesällä; latvassa punaiset kävyt ja oksissa uudet vuosikasvut. Olen odottanut oikeaa hetkeä, jolloin vihreys on heleimmillään. Kesän mittaan oksankärjet tummuvat, eivätkä enää erotu vaaleina. Sopivassa valaistuksessa niissä on jollakin tavalla neonvihreän hohde.
Videon kuvaamisessa tavallisella pokkarikameralla on omat vaikeutensa. Ei saa tuulla liikaa, mikrofonia on vaikea suojata. Jos aikoo jotakin sanoa, tuulen pauhu ja ropina ei saa päästä ylimmäksi esiintyjäksi. Ja valaistus, valaistus... Muutaman viikon olen kierrellyt pihakuusia!Tänä aamuna oli otolliset olosuhteet. Naapurin kukko kuulostaa taustalla laittavan parveansa ojennukseen!
http://youtu.be/tKGc9BFf_q0
Minä aina katselin mantereelta Luotoon ja olin kateellinen, kun meillä satoi ja teillä paistoi. Ajattelinkin ettei siellä koskaan sada.
VastaaPoistaAsuin ennen Koppanan rannalla ja minulla oli tuvan ikkunasta suora näköyhteys Hailuodon rannoille.t. elina
Tilastojen mukaan Hailuoto on vähäsateinen, aurinkoisimpia paikkakuntia! Mutta nyt tuli vettä oikein kunnolla! Luonto lähtisi hurjaan kasvuun jos lämpenisi vähän...Riitta
Poista