Yllätys, yllätys!

Lähdettiin patikoimaan Santosen poikki Vaskesta pohjoisrannalle. Kartan mittakaavan mukaan kolmisen kilometriä. Ei siinä tietä ole suoraan, mutta ei kai noin lyhyellä matkalla eksy. Hailuodon metsät ovat "täynnä" traktorin jälkiä, kaipa ne jonnekin johtaa, niin arveltiin. (Kartta on Anneli Meriläisen Santos-tutkimuksista vuodelta 1986, Jyväskylän Yliopiston etnologian laitos).

Kaikenlaisia polunjuoperoita löytyi ja vähälumisessa maastossa oli helppo askeltaa. Suojasää oli litistänyt lumikerroksen muutamaan senttiin.

Matkalla reissukaveri pysähtyi pitkäksi toviksi tarkastelemaan lakkapääpetäjää hakkuuaukealla. Että tuo tiheä oksisto, tuossa melkein latvassa, onko jonkun linnun pesä? Kaksi korppia havaittiin kyllä tienoolla; eikö ne maaliskuussa vasta pesi. Haaskanko lie havainneet?
Puu laitettiin mieleen, aukion reunaan tiheikköön taidan "joutua" kevään tullen bongauskaveriksi. Mikäpä siinä, mukavaa sellainen virike on.

Hirvet olivat löytäneet nuolukiven. Tosi temmellystä puun juurella oli pidetty. Kivestäkin osa näytti häipyneen suolaisiin suihinsa. Allow the salt and minerals for game animals. Moose!

Hirvi ei näköjään arvosta ihmisen vieraanvaraista suolatarjoilua. Ilkeästi olivat kalunneet männynrunkoja ja typistelleet latvoja.

Tultiin Santosen pohjoisrannalle. Siellä se odotti, yllätys!

Meri olikin sula. Ihan vähän jään näköistä tai lunta matalikolla, mutta muuten silmänkantamattomiin sulaa vettä. Suuri ulappa Kemiin ja Tornioon asti, syvä vesi, pohjoistuulet. Nämäkö pitivät meren sulana?
Jostain luin, että jäänmurtaja Kontio (?) oli jo lähtenyt Perämeren vesille. Rannolla ja saaristossa sen apua tarvitaan. Suoraan horisontissa syväväylä Ouluun; Hailuodon ympäri.

Havaittiin myös että meri oli niittänyt parimetrisen rantakasvuston melkoisen tarkasti. Ranta muuttuu oudonnäköiseksi kun tuuhea ruovikkokaulus repäistään pois ja viedään ties minne. Näköala avartuu.

Kauempana rannasta riitti korkeaa kaislikkoa vielä bloggarin kuvattavaksikin. Ja olihan siellä tosin myös kuu, täyttymässä.