Rupesit taas vekslaamaan verhojen kans...!

Tällainen huomautus kuultiin meillä useinkin viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana. Verhoja tosiaankin vekslasin, vaihtelin.

Talossa on paljon ikkunoita. Ostohetkellä kaikissa ikkunoissa oli salusiini-kappasysteemi. Puoliverhot oli nättiä valkoista kangasta, taitavasti tehdyt ja huolellisesti vaijerikiskoilla ikkunoihin laitetut. Kun talo on ollut viimevuosina vain tilapäisessä käytössä, on ymmärrettävää, että puoliverhoilla on estelty sisällekurkistelijoiden näköaloja.

Rupesi kuitenkin tuntumaan, että ulos on nähtävä. Pikkuhiljaa otin verhoja pois.

Kuuma kesä aiheutti sen, että ikkunoita piti jotenkin peitellä; hiki oli muuttohommassa muutenkin.
Virittelin kaikenlaisia kankaita ikkunoihin auringon porotuksen esteeksi. Onhan niitä verhoja vuosien varrella kertynyt; eivät ne kulu käytössä. Lisäksi talon kaapeissa oli monia meille jätettyjä.

Talon ikkunat ovat haasteelliset verhottaviksi, sillä joka ikkunan alla on sähköpatteri. Ei saa peittää, luki ainakin ennen aikaan sähköpatterissa. Lisäksi talon uudemmassa päädyssä huonetila on korkea. Pitkät verhot olisivat sopivan juhlavat! Mutta ei käy, patterit, patterit. Lyhyet verhot leveissä ikkunoissa, korkeissa huoneissa; siinäpä pulma. Millaiset verhot?

Vekslausta riitti. Sitten tulivatkin jo pimeät illat ja isäntää alkoi ärsyttää "akvaariossa" olo. Valot huoneissa ilman verhoja! Paineita ja vekslausta se minulle pukkasi.

Nyt muutamaan kuukauteen verhoja ei enää ole vaihdeltu, joten voin esitellä tuunauksen tulokset. Ainakin minun silmää miellyttävät.

Keittiön isoon ikkunaan laitoin ikivanhat punakukkaiset verhot. Kun yläosa näytti jokseenkin nololta, ompelin sinne pienen valkoisen kauluksen. Tuli mieleen vanhan ajan tarjoilijoiden pikkiriikkiset essut.

Keittiön itäpuolen ikkunaan virittelin samaa vanhaa kangasta. Ylhäällä oleva kappa on minusta kauneinta mitä tiedän; moninkirjava, jopa kirkuvia värejä. Sen iloisuus virkistää kun aamulla tulen keittiöön. Tästä ikkunasta kesäaurinko paistaa varhain aamulla.

Olohuone/sali on pitkulainen. Etelän puolella on iso ikkuna, toisessa päässä kaksi pienempää; länteen ja pohjoiseen.
Väreiksi muotoutui lopulta vihreän ja keltaisen sävyt. Etelän puolelle vaalean vihreä ja ohut kaitale kuviollista ohutta kangasta. Yläosaan laitoin verhoihin ikäänkuin hunnun vihreä/valkoista harsoa. Tuli vähän muhkeutta ja kuohkeutta.

Pohjoisikkunaan viritin auringonkeltaisen verhon; se valaisee huonetta pimeänä aikana. Lisäksi tämä verho sai hartiahuivin samanvärisestä pitsistä. Väliin pistin kullankeltaista hörselöä. Kiiltävän perään olen!

Länsipäädyn ikkuna oli kyllä kaikkein haasteellisin; katto nousee talon harjakorkeuteen. Ikkunan ei saisi "rikkoa" seinää, vaan sopia kokonaisuuteen. Verhokangas on himmeänkeltaista, hiukan kuvioitua. Hartiahuivi on samaa pitsikangasta kuin viereisessä ikkunassa.

Tällainen siitä vekslauksesta tuli. Kattoikkunasta aurinko paistaa keskikesällä illalla.

Makuuhuoneessa on kaksi ikkunaa. Molempiin värkkäsin pitsiä ja tylliä verhoiksi. Hmm.

Lopulta hullaannuin rakentamaan vuoteen päälle katoksen. Siihen yhdistelin sinistä silkkiä, roosan värista pisiä, vaalean sinistä ohutta mitä lie kangasta. Näkyy siellä silkkinauhaakin.
 Ja hulluuden huippuna viinirypäleterttuja, mun reunallani punaisia ja isännän ilona sinisiä..

Nuoriso meni kyllä sanattomaksi luomusta katsellessaan.