Talven sään vaihteluita

Puhutaan ilmastonmuutoksesta. Onkohan tämä sitä, ääri-ilmiöitä? Ehkä. Jokatapauksessa säät tuntuvat vaihtelevan paljon ja nopeasti.

Muutama päivä sitten oli kirkkaat pakkaspäivät, aurinkoa ja kiteiden kimallusta hangella ja oksistossa.

Jäällä oli tuuli muotoillut kuvioita, hanki oli kovaa.

Mutta sitten sää muuttui; yöllä kuuluivat lumet jylisevän katoilta. Vettä satoi, tuuli riuhtoi puita.
Aamulla seutu oli saanut uuden ilmeen.

Vettä, vettä, kaikkialla rantametsiköissä. Merivesi noussut rannoille, nyt +128cm korkeimmillaan. Rantapolkukin peittynyt veteen. Siellä olisi tuoli odottamassa istujaa, mutta eipä pääse, ei riitä saappaanvarret...

Minne menet, merivesi?!

Viikon takaiset hellepäivät vaihtuivat hyytävään pohjoistuuleen. Tuuli alkoi työntä perämeren vesimassoja etelään. Matalat rannat rupesivat paljastumaan. Rantamaisema muuttui.

Hiekkaranta ja merenpohjaa Santosen Vaskessa.

Rantakaislikon takana pitäisi olla "syvää vettä", mutta siellä onkin kivistä särkkää ja veden laineittamia pikku hietikoita. Meren pohjan muotoja.

Rantakaislikkoa, mutta ei kaislikossa vettä. Santosen rantaa Hailuodossa.

Hietikko muuttaa muotoaan veden liikkeiden mukana; pieni saari syntyy. Mutta huomenna sitä ei kenties enää ole.

 Särkkä paljastumassa.

Veden alta paljastuu pitkä särkkä; se houkuttelee kulkijan kauas "merelle".

Huhuu! Enpä ole käynytkään merellä täällä asti sitten kuin viime talvena jäällä!


Alhaalla oleva merivesi on havaittu myös Huikun lauttarannassa.

Merenpohjan hietikkoa.

Huikun poukaman näkymää; normaaliveden aikaan aallot pärskivät taustalla näkyvän tien penkkoihin.

Näkymä pohjoiseen. Taustalla pohjoistuuli paiskoo vaahtopäitä. Rannan matalikko paljastumassa.

Alkukesää

Kesä tuntuu edistyvän aina liian nopeasti. Luonto rynnistää kasvuun kaikin voimin. Uutta vihreää tulee esiin vauhdilla.

Luonnossa on kaikki valmiina suunnitelmana, senkun vaan puskee esiin. Kääritään auki talvisäilöstä.

Tänä keväänä tuuli on pysytellyt pohjoisen puolella, vaikka todella lämpimiä päiviä on ollut. Korkeapaine on leijunut pohjoisen päällä. Merivesi nämä seikat on saanut tutea "nahoissaan"; meri on vetäytynyt matalilta rannoilta kauas. Merenpohjaa on päässyt tarkastelemaan.

Joku kulki hiekalla.

"Miljoonittain rannan kivet kimaltaa..."

Vaarilla on saari...

Kovaa ja pehmeää.

Elämää rannalla; juurenpalasesta versoo uutta, kotilo heitti kuorensa, lintu käveli hiekalla.

Sisukas rantakasvi.

Tuomi kukki urhoollisesti karussa hietikossa, tuulten pieksämänä.

Metsätiellä ei merituulista ole tietoakaan, suojaisaa ja kesäistä rehevyyttä.

Alkukesään kuuluvat myös 1-vuotiaat hirvenvasat, niitä harhailee ympäriinsä. Emolla on uusi vasa, ja isompi lapsi häädetään kauemmas. On siinä poloisilla ihmettelemistä. Julma luonnonlaki! "Minne menisin?"


Kevät on ollut kuiva. Meni toista kuukautta, ettei satanut ollenkaan, lähes koko toukokuu. Hietikkoisella pihalla ruoho ei päässyt oikein alkuunkaan; kellastui auringon puolelta, eteläseinustalta.

Vihdoin viime yönä herättiin ihanaan ääneen; vesiränni soitteli; "laski laulellen vesiä". Luonto ihastui ja kasvien kastelija, kaivoveden pumppaaja sai vapaapäivän.

Vettä, vettä! Mikä ihana ääni. Taustalla naapurin kukkokin ylistää vesisadetta...

Lähdetään Kääppäänkarille!

Tällainen tuli mieleen tässä viikonlopun aikana kun merivesi tuntui vajoavan todella alas. Porissa oli muodostunut jopa polku saarelle... Että mitenhän Kääppäänkari?

Kääppäänkarit ovat Hailuodon rannikolla, Matikanniemen edustalla.

Hiukan vanhoja kuvia ensin:

Kääppäänkarien korkein "saari", iso kivi siinä edustalla.

Korkean veden aikaan Kääppäänkareista on näkyvissä vain pieni pajukkotupsu; kuvan vasemmassa laidassa taustalla.

Entä nyt, eli eilen kun vesi oli "miinuksella" 59cm.

Näkymä oli täysin erilainen!

Merenpohjaa oli laajasti näkyvissä, iso kivi kuivalla maalla.

Tuossa uitiin kesällä, räpiköitiin matalassa hiekkapoukamassa.

Kävelenpä saareen!

Iso kivi kuivamassa. Normaaliveden aikaan ja myrskyllä tämän kiven ympärillä kuohuu valtaisat vaahdot.

Kyllä on kiviä, pientä ja isoa, kiviriuttoja. Kuun maisemaa, merenpohjaa!

Merenpohjan liukkaat leväkasvuostot, pysähtyneet häilynnästään...

Vesi, myrskyt ja jäät muotoilevat pientä luotoa ympäri vuoden.

Joutsenia näimme paljon. Ne kelluivat kaukana, niin etäällä, etteivät meidän kamerat oikein yltäneet sinne saakka.
Ja karikoita, kiviriuttoja joka puolella. Vaaralliset vedet; kun vesi pikkuisen nousee, nämäkin vaanivat juuri ja juuri pinnan alla.

Vanha talvinen kuva samoilta seuduilta. Joskus karikoille kohoaa myrskyllä jäitä valtaviksi kasoiksi. Melko jyhkeää, jäitten mukana saattaa nousta hiekkaa ja kiviä korkeallekin.

Talvella Kääppäänkareilla on hyytävää, kaikki mahdolliset vaatteet. Kaksi pipoa päällekkäin.

Eilen siellä tarkeni oikein hyvin, lähes tyyntä. Pilvistä. Hyvin kului aikaa tarkastelllessa kuinka meren suuri telaketju oli lanannut peltojaan. Mahtavat rattaanjäljet.

Joutsenet näyttivät askeltaneen pienen laguunin rannalla.

Ja pajun juurella. Kesän viime kukka.