Kesä tuntuu edistyvän aina liian nopeasti. Luonto rynnistää kasvuun kaikin voimin. Uutta vihreää tulee esiin vauhdilla.
Luonnossa on kaikki valmiina suunnitelmana, senkun vaan puskee esiin. Kääritään auki talvisäilöstä.
Tänä keväänä tuuli on pysytellyt pohjoisen puolella, vaikka todella lämpimiä päiviä on ollut. Korkeapaine on leijunut pohjoisen päällä. Merivesi nämä seikat on saanut tutea "nahoissaan"; meri on vetäytynyt matalilta rannoilta kauas. Merenpohjaa on päässyt tarkastelemaan.
Joku kulki hiekalla.
"Miljoonittain rannan kivet kimaltaa..."
Vaarilla on saari...
Kovaa ja pehmeää.
Elämää rannalla; juurenpalasesta versoo uutta, kotilo heitti kuorensa, lintu käveli hiekalla.
Sisukas rantakasvi.
Tuomi kukki urhoollisesti karussa hietikossa, tuulten pieksämänä.
Metsätiellä ei merituulista ole tietoakaan, suojaisaa ja kesäistä rehevyyttä.
Alkukesään kuuluvat myös 1-vuotiaat hirvenvasat, niitä harhailee ympäriinsä. Emolla on uusi vasa, ja isompi lapsi häädetään kauemmas. On siinä poloisilla ihmettelemistä. Julma luonnonlaki! "Minne menisin?"
Kevät on ollut kuiva. Meni toista kuukautta, ettei satanut ollenkaan, lähes koko toukokuu. Hietikkoisella pihalla ruoho ei päässyt oikein alkuunkaan; kellastui auringon puolelta, eteläseinustalta.
Vihdoin viime yönä herättiin ihanaan ääneen; vesiränni soitteli; "laski laulellen vesiä". Luonto ihastui ja kasvien kastelija, kaivoveden pumppaaja sai vapaapäivän.
Vettä, vettä! Mikä ihana ääni. Taustalla naapurin kukkokin ylistää vesisadetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti