Translate

perjantai 13. toukokuuta 2016

Taitaa tulla kesä...!

Näin laulettiin koulussa. Nyt laulu on juuri ajankohtainen.

"Joka kevät on ihme uus", näinkin joku runoili. Vanhahtava ilmaisu, mutta totta sekin.

Ihminen havahtuu ja innostuu kesästä. Meilläkin käytiin taas se tavallinen keskustelu....siis että kai me käydään samalla reissulla puutarhamyymälöisssä....
Aina niissä keväisin pitää käydä, vaikka katselemassa. Ja jotakin tulee ostetuksikin, ainakin näitä tavallisia.


"Viljelykset" tarkastetaan myös. Viime talvena myyrät taisivat syödä mansikkapuskat juurineen. Vadelmassa on samaa vikaa kuin ennenkin; osa varsista ei näytä avaavan silmujaan. Tyrnipensaita on lumi "halkonut". Mietittiin "kirves puun juurella", joko isketään vanhimmat poikki juuresta. No, kirveellä ei tyrnipuuhun pysty, saha on purevampi.
Herukat voivat hyvin, ne ovat oikeita Pohjolan kasveja, varsinkin isännän suosikki Öjebyn.

Lamoherukka kivikasan päällä kukkii jo!

Vielä muutama viikko sitten pihamaata peitti lumi. Mutta sieltä vaan noustaan; pienin ensin!

Hänen Jalosukuisuutensa, rouva Pioni! Tervetuloa!

Ja vanha jokapihan perenna, keisarin kruunuksikin sanottu. Nousehan sinäkin!

 Talon päätyseinämälle oli saapunut hyvin pakattu lähetys; "saa avata keväällä", saatesanoin.

Vanha omenapuu, uuteen kasvuun lähdössä.

Ensimmäiset koivun lehdet, pienet ja auringossa läpikuultavat. Tähtinä kuusten tummuutta vastaan.
Keväällä valo tuntuu kirkkaimmalta. Sydänkesällä lehtipuut luovat maastoon enemmän varjoja.

Vihertävä kunniavartio kylätien varrella.

Täällä saarella keväällä on myös eräs erityisen mullistava ilmiö. Meri lopettaa mykkäkoulun! Koko talven se on ollut vaiti; vankina jääkuoren alla. Nyt se ilmoittaa olemassaolonsa heti kun ulko-oven avaa. Pauhu kuuluu, vaikka meri ei meidän pihalle juuri näy.

Ja rannalla! Ihana nähdä teidät, pienemmät ja suuremmat aallot!
Lukekoon meren kirjoitusta hietikolta, ken taitaa veden kielen.

"Päivien kimallus" ja veden vilkkuna, niitä ei väsy katsomaan.

Etelätuulen kohinaa ja kuohuja videolla:


6 kommenttia:

  1. Niinhän se taitaa tulla ja kohisten! Täällä on jo luonnollisesti vihreämpää kuin siellä, nyt odotellaan tuomen kukkien puhkeamista <3
    Ihana video, kiitos! Ja miten kaunis teksti (tuli ihan tippa linssiin kun niin herkistyin) tuo: "Lukekoon meren kirjoitusta hietikolta ken taitaa veden kielen". Tuli mieleen Norjan aika kun yksinäisenä menin aina meren rantaan ja meri "puhui" mulle :)

    VastaaPoista
  2. Luonto puhuu meille eri äänensävyin, hiljaisin kuiskauksin ja kovalla pauhinalla. Kaikki niin kaunista!

    VastaaPoista
  3. Täällä on kamalan kylmä. Vettä sataa ja veneen lakaukset piti jättää tekemättä. Pihassa on kovasti talvivaurioita, johtuu varmasti vähäisestä lumesta. Kesää odotan ja sinnepäin seilaamista. Olemme Hailuodossa sekä menomatkalla, että palatessa, jos vaan saadaan paatti kuntoon. Ihanaa kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hailuodossakin kylmeni aamulla, nyt 8-9 lämpöastetta. Vettä sataa. Tyypillinen kevätsää; luulee jo kesän olevan, mutta sitten viilenee...

      Poista
  4. Ihania kuvia! Ja ihana luonnon herääminen!

    VastaaPoista
  5. Luonto herää maasta, joka vielä äsken oli jäinen. Se on ihmeellistä.

    VastaaPoista