Translate

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tuulivoimaa. Wind Power.


Tänään aamulla anivarhain lähdimme mantereen puolelle. Ihan vähäpätöiselle asialle lähdimme, jos tuottavuutta ajattelee.
Muutaman kilometrin päässä lauttarannassa meitä kohtasi mykistävä näky. Sinne oli yön aikana rahdattu tuulivoimalan "osia". Nyt sitä ruvetaan nostamaan, syksystä lähtien olimme seuranneet myllys perustustöitä. Valtava pyöreä koroke odotteli valmiin niemekkeellä.
Teknologia jyllää. Energiaa, energiaa.






Kaksi rekkaa tiellä, kummassakin ainoana lastinaan tuulimyllyn siipi, hirmuisen pitkä.




Nostureita, tuulivoimalan tornin elementtejä, kaikenlaista isoa työlaitetta. Kaukaa oli kuvat otettava, että mahtui kokonaan.








Entä tämä pötkylä? Ehkä se tornin huippuun tuleva "konehuone". Kahvilaparakki näyttää sen rinnalla pieneltä.

Mietimme, kuinkahan monta kertaa lautta on ajanut, että on saanut kaiken tavaran, nosturit ja muun tarpeiston tuoduksi?

Missähän mahtaa olla kolmas siipi? Kolmehan niitä on. Ehkä ei ole mahtunut kyytiin; aamuruuhka oli parhaillaan.

Oulunsalon puolella se olikin odottelemassa, siipi.









Melkoinen pötkylä! Mahtuukohan lauttaan pituussuunassa, vai huiteleeko kärki meren päällä? Voiko lauttaan ottaa mitään muuta kulkuneuvoa siiven kanssa? Yksinäänkö se on vietävä?

Suurta touhua! Ja me kun vietimme päivän puissa kiipeillen pöllönpönttöjen kanssa. Oli töissä eroa, mutta korkeussuuntaan oli pyrkimys kummallakin työmaalla. Ja päivä ikää tuli jokaiselle lisää, tekipä mitä tahansa.

1 kommentti:

  1. Onpas suurta! Kaukaa kun niitä katselee niin ei miellä niitä NOIN suuriksi.

    VastaaPoista